Vettä sakeampaa

Olin viikonlopun niiden kanssa, jotka ovat huonetta ja sukua, omia ihmisiä. Perjantaina olimme Taka-Töölössä, siinä asunnossa, joka oli pitkään yksi Helsingin-kodeistani, ja on sitä vieläkin, vaikka käyn siellä nykyään niin harvoin. Meitä oli neljä naista, kaksi isosiskoa ja kaksi pikkusiskoa, kaksi tytärtä, yksi äiti ja yksi täti. Ne, joiden kanssa on vietetty suloisimmat kesät ja joulut ja menty läpi helveteistä ja perkeleistä.

Itkimme vainajamme, liian varhain lähteneet siskot, nauroimme asioille joille ei saisi nauraa ja joille juuri siksi pitää nauraa, nostimme maljat meille eläville, jotka sentään vielä olemme määrällisesti voitolla kuolleista, kaivatuista. Ruodimme äiti-suhteet, suomimme vanhimman tädin uuden rakastetun ja liian nopean onnen, ohitimme miesten vajavaisuudet poikkeuksellisen keveästi.

Naisrintamaamme liittyi kummipoika, miehen mittaiseksi ja harteikkaaksi kasvanut, kaunis olento. Jotenkin vielä lapsi, ja samalla ensimmäisen lukiovuoden kypsentämä. Sitä minä hain päiväkodista kolmevuotiaana, silloin kun lähtiessä oli tärkeää sekä antaa suukko että heiluttaa nopeasti. Lähtöhalaukset ovat vieläkin täynnä lämpöä.

Seuraavana aamuna heräsin, kun maailman rakkain pieni ihminen seisoi sohvan vieressä ja lausui "pium paum paukkaa", jota minun kuuluu jatkaa "kissa ja hiiri laukkaa", ja sitten pikku O. sanoi "ihmä", jota minä jäin ihmettelemään, kunnes muistin, että loru loppuu niin, että "lehmä lensi yli täysikuun".

Aamupäivällä olimme puistossa. Katselin miten pieni ihminen osaa olla maailmassa. "Keppi, keppi", niitä voi tiputella viemärin aukoista alas, olla onnellinen siitä, miten jokin katoaa näkyvistä rautakannen reiän läpi. "Pajjo", haljennut ja lytistynyt pingispallo, sitä voi heittää, katsoa kuinka kauas se lentää kiveyksellä, juosta sen perään ja heittää uudelleen, matkalla pysähtyä läiskyttämään vettä pienellä Kuoma-kengällä. Voi haltioitua, kun tuuli kuljettaa kevyttä palloa kiveyksellä ilman, että siihen itse koskettaa.

Täti saa vain olla ja katsoa, osata olla puuttumatta. Auttaa hyppäämään kahluualtaaseen, joka on talveksi tyhjennetty, neuvoa, kuinka lehtikasan päältä pääsee itse kiipeämään ylös. Nostaa keinuvan kamelin selkään, joka on pian keinuttu, vähemmän kiehtova kuin kepit.

Ennen lähtöä voi juosta koko hiekkakentän poikki, taakseen katsomatta, jäädä pienelle sillalle heittelemään keppejä vähävetiseen ojaan, heittää kepin toisensa perään täydellisen keskittyneenä ja täydellisen onnellisena, piittaamatta siitä, että tädillä on jo kylmä, että täti kulkee jo kotia kohti ja lopulta tulee hakemaan. Suopua siihen että tulee kannetuksi poispäin sillalta keinuvaa kamelikävelyä, saada niskasuukkoja, piiloutua lakanan alle vaaleanpunaiseksi kummitukseksi, riemuita kerta toisensa jälkeen löydetyksi tulemisesta.

Ne, jotka ovat tunteneet minut alusta asti. Ne, jotka olen alusta asti tuntenut. Niin haluan sanoa: kuinka teitä rakastankaan.