sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Muuta elämää

Viime kuukausina kirjoitukseni ovat käsitelleet pelkästään miehiä ja niiden puutetta. Jotta en antaisi itsestäni kuvaa epätoivoisena 30+-ikäisenä naisena, jonka elämä koostuu pääasiassa miehen etsimisestä, kirjoitan vaihteeksi jostain muusta kuin mieselämästäni. Minulla on siis myös seuraavat elämät:

Työelämä
Tänä keväänä opetan yhtä itselleni uutta kurssia, jolla käsitellään kotimaisia klassikoita. Olen palannut vuosien jälkeen mm. Hellaakosken, Södergranin ja Kallaksen äärelle. Ne säväyttävät edelleen, mutta eri lailla kuin 17-vuotiaana. Osuvat jotenkin useampiin kerroksiin.

Muutama viikko sitten ystäväni soitti minulle kesken työpäivän ja kysyi, mitä olen tekemässä. "Istun jalat pöydällä lukemassa Eino Leinoa", vastasin. Matalapalkkaisen prekariaatin elämässä on puolensa.

Baarielämä
Olen saanut tämän vuoden puolella Vakio-baarissani joitain erityisen hienoja elämyksiä. Kuin ensimmäistä päivää -näytelmä sai minut nauramaan ja itkemään tammikuussa. Cuenta cuentos -tarinailloissa on ollut hartaita hetkiä. Joose Keskitalon keikalla hymyilin kuin aurinko, kun lavalla laulettiin haudan lepoa, tuhoa ja kuolemaa.

Hiihtoelämä
Minulla on uudet (kierrätetyt) sukset ja tuliterä tuulipuku. Siis tuulipuku! Viikko sitten hiihdin ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun alun oikeassa hiihtoasussa. Takki kahisi vienosti metsän siimeksessä. Yhtään ei tuullut läpi.

Joogaelämä
Saan itseni nykyään usein kiinni puhumassa ääneen energiavirroista, läsnäolon merkityksestä ja jopa siitä, kuinka tuoreessa ruuassa on niin paljon enemmän pranaa kuin eineksissä. Toissailtana istuin pitkiä aikoja ihan vapaaehtoisesti risti-istunnassa ja se tuntui melkein mukavalta. Nautiskelija-joogina haaveilen jo joogaleiristä Houtskarissa, missä sauna on lämmin aamusta iltaan ja vähän väliä on tarjolla hekumallisen hyvää kasvisruokaa. Ommm!

Kotielämä
Minulla on ihana vastasiivottu koti, jonka keittiön pöydässä on vihreä kevätliina ja kimppu vaaleanpunaisia tulppaaneita.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2011

Perus hyviä miehiä

Uskoani koetellaan.

Se liian hyvännäköinen, josta kuitenkin olin oikeasti kiinnostunut, on lakannut viestittelemästä. Lohduttaudun sillä, etten kuitenkaan olisi pystynyt elämään niiden treenattujen rintalihasten kanssa.

Saan tasaisin väliajoin viestejä miehiltä, jotka ovat kiinnostuneet profiilistani. Muutamia näytteitä:

"Tykkäätkö sinä asua maalla ja minkä lainen kuva sinulla maatalopojista?"

"Olen 42 vuotias mies Keskisestä suomesta. Tehtaassa vuorotyössä.Lapsia kolme."

"Olen tälläinen perus hyvä suomalainen miehen köriläs."

Muutama ilta sitten selailin pitkästä aikaa miesten profiileja, ja aloin miettiä, olisiko aika siirtyä autuaammille metsästysmaille. Olen ehkä turhan kranttu, mutta en vain lähtökohtaisesti pysty kiinnostumaan miehistä, jotka harrastavat sählyä, lenkkeilyä, kuntosalia ja golfia, kuuntelevat NRJ-radiota ja katsovat toiminta-elokuvia. Enkä niistä kymmenistä mukavista, luotettavista, rehellisistä ja huumorintajuisista miehistä, jotka pitävät
rauhallisista koti-illoista.

Piristävänä poikkeuksena tässä mukavien ja liikunnallisten tarjokkaiden joukossa on mies, joka on otsikoinut profiilinsa näin: Elämä on hajoamaassa.Haluan uutta alkua.

Tuota minä kutsuisin rehellisyydeksi.

***

Edit.

Tuorein yhteydenotto tuli herkältä ja syvälliseltä, tuntevalta ja haavoittuvalta mieheltä, jolla on ollut raastavia ja kipeitä kokemuksia rakkaudesta. Viestistä siis todella löytyvät nuo kaikki adjektiivit, kuten myös ilmaisut kärsimyksen kukka ja maailman tuulet.

Armoa!