Siskontyttö

En ole koskaan aikaisemmin pitänyt sylissäni niin pientä ihmistä.

Viisipäiväisenä sen vartalo oli punainen kuin pikku ravulla ja reidet ohuet kuin sammakolla. Kun se pääsi äitinsä rinnoille, se kuitenkin tiesi täsmälleen, mitä tehdä, ahnas kaunis imeväinen.

Sillä on ihollaan hienonhieno hopeinen turkki, niin kuin vähän ennen aikojaan syntyneillä usein on.

Aluksi sen katse tuli jostain kaukaa syntymävesien takaa. Nyt se katsoo yhä useammin kohti, rakentaa haurasta siltaa silmistä silmiin.

Ilmeiden parvet kulkevat sen kasvojen ylitse. Ne eivät vielä merkitse mitään. Välillä nauramme niiden holtittomuudelle.

Kun se makaa hoitopöydällä, sen kädet haparoivat eri suuntiin kuin se liikkuisi veden alla. Se rauhoittuu, kun kädet painaa suppuun sen rintaa vasten.

Se aivastaa, haukottelee ja hikottelee. Ne asiat osataan alusta saakka.

Kun se itkee, sen nenäntyveen tulee hurmaava poikkiviiva. Silloin se näyttää äkäiseltä pikku-eukolta.

Se oli rakas jo ennen kuin olin sen nähnyt ensimmäistä kertaa.