Sängyt

Seitsemän vuotta sitten etsin itselleni sänkyä, aikuiselämäni ensimmäistä omaa uutta sänkyä. Se oli voimille käyvä prosessi, josta selvisin voittajana, kuten arkisto syyskuulta 2006 kertoo. Silloin ostamani Tuuli, 120x200 cm:n runkopatjasänky, on palvellut hyvin. Siinä on maattu ilossa ja surussa, päivin ja öin. Siihen on mahtunut muitakin kuin minä, niitä kaikkein rakkaimpia ja vähän vieraampiakin. Viimeiset puolitoista vuotta olen jakanut sen pitkäjalkaisen miehen kanssa. Hyvin on sovittu, mutta nyt on koittanut aika ostaa parisänky. Toisin sanoen olemme hyvää vauhtia kasvamassa erillemme, koska öinen kokovartalokontakti ei enää tunnu välttämättömältä.

Oli ollut puhetta, että futonia voisi ajatella. Kun sitten olin tädin luona kylässä, kävi sattumalta ilmi, että heidän varastossaan makaa ylimääräinen futon. Patja kuljetettiin riemusaatossa meille. Sitä tuuletettiin elokuun auringossa ja tomutettiin ankarasti mattopiiskalla. Teimme leirin olohuoneeseen, koska Tuuli pitää edelleen valtaa makuuhuoneen puolella. Jo toisena yönä oli myönnettävä, että perinteinen puuvilla-futon on minun lonkilleni liian kova nukkuma-alusta. Tuuli otti minut avosylin takaisin huomaansa.

Lähdimme sänkykauppoihin. Jos yhden hengen runkopatjasängyn valitseminen oli haastavaa, parisänkymarkkinat ovat ihan omassa sarjassaan. Pääsimme kokeilemaan muun muassa siimapatjaa ja älyvaahtoa. Ensimmäinen on petauspatja, jonka sisäosa muodostuu tiheästä siimastosta. Jälkimmäinen on patjamateriaali, joka reagoi kehon lämpöön ja muotoutuu sen mukaisesti. Yhdessä liikkeessä myyjä passitti meidät moottorisänkyyn ja iski kaukosäätimet kouraan. Surrasimme kumpikin omalla puolellamme jalkopäätä ja yläpäätä ylös ja alas. Myyjääkiin alkoi vähän naurattaa kun kysyin, pääseekö tällä ajamaan yöllä vessaan, jos ei jaksa nousta.

Kaupassa ajatus älyvaahtosängyn ostamisesta alkoi tuntua aivan varteenotettavalta ajatukselta.Olisinko muka valmis yö toisensa perään jättämään kehoni heitteille tavalliselle runkopatjalle? Ihminen sentään viettää sängyssä noin puolet elämästään, vai miten se nyt olikaan. Kotona todellisuudentaju alkoi palata, kiitos selväjärkisen mieheni. Totesimme, että olemme mitä todennäköisimmin saaneet alkumme superlonipatjoilla ja sellaisilla kasvaneet aikuisiksi - ehkä emme tuhoa rankaamme, vaikkemme ostaisikaan itsellemme 1200 euron siimatäytteistä petauspatjaa, tai sitä 15 000 euron moottorisänkyä, jossa on myös hierontatoiminto.

Nyt silmissäni on alkanut siintää futon, jossa on puuvillan lisäksi kookoskuitua ja luonnonkumia. Vai pitäisikö ostaa kotimainen, jossa on villatäyte (oletettavasti luomulampaista käsin karstattuna)? Hifistelyn vaara vaanii tälläkin osastolla.

Tänä yönä paneudun vielä uskollisen Tuulin syliin ja lohdutan sitä kertomalla, että aion etsiä sille uuden hyvän kodin.