maanantaina, toukokuuta 29, 2006

ensimmäinen hilloannos

Viime keskiviikkona, junamatkalla Helsinkiin, keksin blogilleni nimen: Hilla. Noin kymmenen vuotta sitten päätin, että jos joskus saan tyttären, sen nimeksi tulee Hilla. Tytärtä en ole vielä saanut, mutta nimi tuntuu sopivalta myös blogille. Nimen keksittyäni päätin, että kohtaloni on sinetöity, ja että minusta tulee bloggaaja.

Hilla on minusta ihana nimi. Se tuntuu hyvältä suussa, ja pidän kovasti myös sen merkityksestä. Olen kotoisin pohjoisesta, missä kaikki sanovat lakkoja hilloiksi. Pikkutytöstä asti minulla on ollut vahva keräilyvietti, ja kun viime elokuussa olin muutaman vuoden tauon jälkeen hillasuolla, ajattelin, että miten olenkin selvinnyt useamman syksyn ilman sitä iloa. Kun jostain suonreunan metiköstä löytää hyvän korpihilla-paikan, josta kerää nopeasti ämpärin puolilleen isoja, kellanpunervia, kiinteitä marjoja, sitä iloa on vaikea verrata mihinkään muuhun.

Kun aikoinaan kerroin yhdelle saamelaiselle ystävälleni, että haluan laittaa tyttärelleni nimeksi Hilla, hän sanoi, että sehän onkin hieno nimi, kun sillä kaksoismerkitys: saameksi "hilla" tarkoitta hehkuvaa hiiltä. Miettikää, mikä yhteensattuma! Hillanmarja ja hehkuva hiili ovat melkein samanvärisiä, toiseen on tiivistynyt lämpöä, toiseen vitamiinia. Tämä saame-yhteys tyydyttää minua siksikin, että pohjoissaame on suomen kielen jälkeen lempikieleni, jonka puhuminen ja ymmärtäminen tuottaa minulle aina välitöntä iloa.

Blogini kummisetä on työhuonekaverini Risto, jonka saitin kautta astuin ensimmäistä kertaa blogimaailmaan. Risto on myös ensimmäinen ihminen, jolle olen paljastanut blogini nimen (kummisedän etuoikeus). Blogini haltiakummi on Veloena, jonka saitille löysin Riston linkin kautta. Veloenaa olen lukenut tammikuusta asti, ja pitkälti Veloenaan perustuu tähänastinen käsitykseni bloggaamisen kauneudesta ja hyvyydestä. Muutama viikko sitten tapasin Veloenan livenä, ja se oli kauhean hienoa ja jännittävää, vähän niin kuin tapaisi elävänä jonkin fiktion henkilön, niin kuin Vihervaaran Annan. Olen vieläkin aivan ihastuksissani siitä, miten bloggaus voi saattaa ihmisiä yhteen, sekä virtuaalisesti että elävänä. Ja ihmisten välinen yhteys on mielestäni parhaita asioita maailmassa.

Minulla on myös kaksi blogisiskoa: kaima, jonka olen tuntenut melkein kymmenen vuotta, ja laulukaveri, johon tutustuin pari vuotta sitten. Molemmat ovat alkaneet blogata tänä keväänä, ja on ollut hienoa lukea heidän tekstejään. Sama koskee tuota Ristoa, jonka kanssa sentään olen istunut melkein kolme vuotta samassa työhuoneessa: ihminen näyttäytyy tekstissään erilaisena kuin kasvokkain. Sitä kuvittelee tuntevansa ympärillään olevat ihmiset, ja sitten heidän kirjoituksissaan paljastuukin sellaisia sisäavaruuksia, jotka arjen kohtaamisissa jäävät helposti näkemättä.

Päiväkirjaa kirjoittaessani kirjoitan yleensä aluksi siitä, miltä kirjoittaminen tuntuu tai miksen ole kirjoittanut pitkään aikaan tai jotain muuta meta-pöpinää. Noudatan hyväksi havaittua kaavaa täälläkin. Miksi haluan blogata? Yksi syy aloittaa blogi liittyy varmasti persoonani ekshibitionistiseen juonteeseen. Samasta syystä toimin opiskeluaikana alastonmallina erinäisissä kuvataideryhmissä. Rinnastus on ehkä vähän erikoinen, mutta siinä on pointti: sekä alastonmallina että bloggaajana paljastaa itsensä joukolle ihmisiä, joita ei tunne, mutta toisaalta säilyttää anonymiteettinsä. Se on jännittävää. Jännittävää oli myös nähdä, miten taideharrastajat olivat minut piirtäneet, minkälaisena he minut näkivät. Ja jos joku kommentoi blogiani, se on ehkä vähän samanlaista: pääsen näkemään, miten ihmiset näkevät minut/tulkitsevat ajatuksiani.

Toinen syy on kertomuksellisuus. Joskus nuorempana, kun kirjoitin enemmän päiväkirjaa ja etsin identiteettiäni vieläkin kiihkeämmin kuin nyt, lähes kolmekymppisenä, tuntui siltä, että mitkään kokemukset eivät olleet loppuun saakka koettuja ennen kuin niistä oli kirjoittanut ja kirjoittamalla antanut niille jonkin merkityksen. Lyhyesti sanottuna: elämä tuntuu hienommalta, kun siitä tekee kertomuksen, asettaa omat poukkoilunsa osaksi jotain tarinallista jatkumoa. Tarkennuksena vielä, että en aio kirjoittaa fiktiota, mutta kaikessa kirjoittamisessa lienee fiktion siemen, ja hyvä niin.

Kolmas syy on sormiharjoitus. En ole vuosiin (jos koskaan) kirjoittanut säännöllisesti. En tiedä, kuinka säännöllisesti alan blogata, mutta toivottavasti usein. Mutta nyt lähetän ensimmäisen hilla-hillo-keitokseni maailmaan, toivottavasti se maistuu makealta!

4 Comments:

Blogger kaisa said...

Hillaseni! On niin paljon sanottavaa, niin vähän aikaa. Luetaanhan myös rivien välit.

7:37 ip.  
Blogger X said...

Oi kun ihanaa! Ja mikä nimi tällä lapsosella! Kirjoita heti huomenna uudestaan!

11:03 ip.  
Blogger Hilla said...

Kaisa, ehdottomasti luetaan rivien välit, ja ehdottomasti tavataan myös kasvotusten.

Heini, hauska kuulla että pidät nimestä. Mietin juuri, että tämä lapsonen on sitten ehdottomasti tyttölapsonen, ja se saa varmasti feministisen kasvatuksen :)

10:30 ap.  
Blogger Risto said...

Hilla on siis myös hiilen toinen nimi ja hehkuva marja. Ja suussakin tuo nimi maistuu mukavalta.
Mukava päästä kummiksi. Hillaa lukemalla saan sitten seurata kummityttöni maailmaa. Hillan hommia ja huomioita.

7:07 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home