Hillon koostumuksesta

Eilisiltainen bloginperustus sai osittain farssimaisia piirteitä. Huolehtivainen kummisetä Risto hääri koko ajan taustalla, kun laittelin ensimmäistä Hillastani maailmalle. Kummilahjaksi Risto opetti, miten tehdään linkkejä, joita olen tänään innoissani lisännyt sidebariin pitkin työpäivää. Farssi alkoi noin neljännestunti sen jälkeen, kun ensimmäisen lastu oli lähetetty netin lainehille. Halusin heti asentaa sivulleni laskurin, että näkisin, kuinka satojen ja taas satojen lukijoiden virrat alkaisivat valua Hillaan. Site meter oli kuitenkin liian kova pala sekä Ristolle että minulle, ja sitten kävi niin, että unohdin salasanani. Pääsin lukemaan ensimmäistä kirjoitustani, mutten enää muokkaamaan sitä. Saimme Riston kanssa pienen iltahepulin, kun visioin, että heti ensimmäisen postaukseni jälkeen koko blogi täytyy siirtää kommenttolooraan, johon voisin jättää viestejä itselleni. Sitten keksin, etten unohtanutkaan salasanaani vaan käyttäjätunnukseni, jonka sitten pienen miettimisen jälkeen muistinkin. Lopulta olimme Riston kanssa molemmat ihan väsyneitä, minä blogin perustamisesta ja Risto kummisedän vastuustaan sekä väitöskirjansa viimeistelystä. Lähtiessään työhuoneelta R. visioi, että aamulla löytää minut koneen äärestä blogimaniaan suistuneena kertomassa, että olen perustanut neljä uutta blogia, kaikki erilaisten marjojen nimellä, ja että minulla on jo 684 lukijaa.

Ihan näin ei käynyt, mutta olen kyllä ihan onnessani jokaisesta kommentista, jonka olen saanut. Kiitos kannustuksesta, blogisiskot! Sen verran tuo bloginperustaminen jännitti, etten saanut eilen illalla unta. Mielessäni väikkyi jossakin kirjassa näkemäni maailmankartta, johon oli merkitty jonkinlaisilla valoefekteillä maailman internetyhteydet. Ajattelin pientä hillanraakilettani tuon ihmeellisen valokaapeliverkoston pohjoisella reunalla, ja vatsaani kutkutti.

"Luin SK:sta, että maailmalaajuisesti perustetaan 75 000 uutta blogia eli verkkolokia päivittäin. Jännittiköhän kaikkia 74 999 uutta "lokittajaa" viime torstaina yhtä paljon kuin minua?", kirjoittaa kesätyttö. Tuo nauratti minua vielä illalla sängyssäkin. Minua ei oikeastaan eilen enää jännittänyt, kävin vain hieman ylikierroksilla. Paljon enemmän jännitti maaliskuussa, kun kirjoitin ensimmäisen kommenttini Veloenalle. Sydän hakkasi ja kurkkua kuivasi, ja olin joka sanan kohdalla melko varma siitä, että rikon jotain minulle tuntematonta blogistan-etikettiä. Ihan hyvin se kyllä meni, vaikka onnistuinkin lähettämään pitkähkön kommenttini looraan kaksi kertaa peräkkäin. :)

Illalla valvoessani aloin myös miettiä, minkälainen blogi-identiteetti minulla on, eli mistä oikein kirjoitan. En ole vielä saanut identiteettikriisiä, elän onnellista omnipotenssin aikaa.

Kävin Riston neuvosta kurkkaamassa blogilistaa, ja tutkailin kiinnostuneena hakemiston suosituimpia luokkia:

elämä päiväkirja musiikki käsityöt politiikka neulonta ihmissuhteet opiskelu kirjallisuus kulttuuri arki valokuvaus yhteiskunta media elokuvat internet henkilökohtainen helsinki neulominen perhe lapset taide matkailu kirjoittaminen huumori ...

Elämä. Kyllä, blogini käsittelee ehdottomasti elämää. Elämä on ihmisen parasta aikaa, ainakin tähänastisen tietämykseni mukaan.

Päiväkirja. Kyllä, tämä on jonkinlainen päiväkirja. Eikös kaikki blogit ole, vai olenko ymmärtänyt asian väärin?

Musiikki. Edelleen kyllä, minun kohdallani erityisesti suomalais-ugrilainen kansanmusiikki, jota olen harrastanut aktiivisemmin ehkä seitsemän vuotta. Olen niin sanottu "etä-Kuokka", eli Kuokkavieraat-nimisen lauluryhmän etäjäsen. Viimeksi olin mukana Tellu Turkan ihanassa viikonloppu-workshopissa tammikuussa, ja viime kesänä olin Kuokkien mukana Rääkkylässä pelimanniesiintyjänä. Olen myös ns. "lähi-Hellu", eli laulan viisihenkisessä naislauluyhtyeessä nimeltään Hellut.

Käsityöt, neulonta. Nyt menee vähän ohi. Puolitoista vuotta sitten virkkasin kyllä ihan käyttökelpoisen mustan baskerin, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Politiikka. Olen vihreä ja feministi, niin kuin suurin osa tuttavistani. Olen vastikään saanut mm. luomuruoka-herätyksen, ja olen Ekolon vakiasiakas. Minun pitäisi kai liikkua enemmän sellaisten ihmisten joukossa, joilla on ihan erilaiset arvot kuin minulla, että huomaisin omat poliittiset mielipiteeni.

Ihmissuhteet. Ehdottomasti kyllä! Kutakuinkin tärkein asia elämässäni. Ihmisistä ja ihmisten suhteista täytyy ehdottomasti kirjoittaa, mutten oikein vielä tiedä miten, joten pysyttelen näin aluksi turvallisesti omassa itsessäni.

Opiskelu. Se on täytetty! Kolme vuotta sitten, suurena hellekesänä 2003 sain graduni kirjoitettua, hien ja kyyneleiden vuotaessa. Pitkäaikaisena haaveena on vielä joskus asua vuosi Kautokeinossa ja opiskella saamen kieltä Sami allaskuvlassa eli Saamelaisessa korkeakoulussa.

Kirjallisuus. Aika keskeinen asia elämässä, työnkin vuoksi (opetan kirjallisuutta). Romaanit, jotka saavat valvomaan yösydämeen vavisten ja liikutettuna, ovat elämän parhaita asioita. Noita kirjallisia yövalvomisia oli kyllä enemmän teini-iässä, mutta kyllä niitä vieläkin ilmenee. Lempikirjaani en ole koskaan osannut sanoa (paitsi kymmenvuotiaana, kun lemppareita oli Annat ja Runotytöt).

Noista lopuista poimisin vielä perheen ja lapset, joista edellinen on minulle tärkeä ja läheinen ja joista jälkimmäisiä haluaisin itse joskus saada. Ja matkailun, siksi etten koe siihen erityistä vetoa. Kannatan lähialuematkailua ja ulkomailla asuvien tuttujen tykö matkustamista. Kesän matkasuunnitelmissa saamelaisen musiikin festivaali Jäämerellä ja WWF:n talkooleiri Ahvenanmaalla.

Eli tämän otannan perusteella blogini kuuluu turvalliseen valtavirtaan, jossa käsitellään elämää ja edesottamuksia kulttuurista ja ihmissuhteista. Hommia ja huomioita on myös aika hyvä määrittely, peräisin kummisedältä (en osaa vielä linkata omaan kommenttilooraani).

Ai, yksi asia täytyy vielä kertoa: olen pienestä pitäen rakastanut listoja, ja siksi odotankin innolla, että kohdalleni osuu joku kutkuttava meemi. Eilen illalla keksin itse yhden: pahimmat kännihaaverit (saa luetella korkeintaan viisi). En tiedä, miten meemejä pannaan liikkeelle, mutta kokeillaan.

Siis, pahimmat kännihaaverit (otteita villistä nuoruudestani, sokerina pohjalla niille, jotka jaksoivat tänne asti):

1. Paistetun munan kokoinen mustelma reidessäni. Sain sen, kun putosin keskeneräisen lattian läpi kuistin pohjalle eräissä tupareissa.
2. Vaarallisen ihottuman näköinen veresliha takapuolessani, jonka sain maattuani alastomana syksyisellä niityllä (heinänsänki ilmeisesti hiersi ihoni rikki). Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että päälläni istui ystävättäreni, ja lauloimme kovaan ääneen kaunista kansanlaulua. Ja tämä tapahtui samoissa tupareissa, joissa tipuin lattian läpi.
3. Isohko ruhje vasemmassa sääressä ja paksu tikku oikeassa korvalehdessä (sisko sai sen poistettua). Sain molemmat kaatuessani juhannusaattona laiturilta selälleni rantamutaan, en vieläkän ymmärrä kaatumiseni koreografiaa (vasen sääri ja oikea korva, haloo??).
4. Oksennus venäläisellä, ukkosmyrskyisellä arolla ajavan ladan etuikkunasta. Tästä ei jäänyt jälkeä, paitsi käsittämättömän hirveä krapula. Syy: venäläinen vodka.
5. Pieni mustelma vasemmassa ranteessa ja pieni rupi vasemmassa jalkapohjassa. Nämä sain viime viikonloppuna kaksois-kolmekymppis-bileissä, ja laitoin ne tähän listaan osoituksena siitä, kuinka siististi osaan nykyään juhlia. :)