Uusi koti
Olen asunut tätä kotia jo yli kaksi kuukautta, ja sitä ennen remontoinut kuukauden ajan. Täällä on kaunista ja edelleen keskeneräistä.
Ensimmäisinä viikkoina pelkäsin, kun olin täällä yksin iltaisin. Sellaista täysin irrationaalista pelkoa siitä, että yhtäkkiä eteisessä seisoo vieras mies ja tuijottaa minua. Saatoin herätä öisin jääkaapin rasahdukseen ja maata kylmässä hiessä varmana siitä, että asunnossa on oikeasti joku tai jokin.
Aika hullua, että asuu kuusi vuotta rasahtelevassa rintamamiestalossa täysin pelottomana ja alkaa pelätä pimeää kun muuttaa kerrostaloon. Nyt möröt ovat kuitenkin muuttaneet pois tästä asunnosta ja mielestäni.
Muutto ja muutos on tapahtunut ihmeen kivuttomasti, ottaen huomioon kuinka muutosvastarintainen ihminen minä olen. Nuo elokuiset pelot ovat oikeastaan ainoa merkki siitä, että muutoksessa on ollut vähän sulattelemista. Mutta hidas minä olen. Ihminen voi elää yllättävän pitkään 20 purkamattoman kirjalaatikon keskellä, ilman keittiönkaappeja, ikkunaverhoja, lattialistoja, peitelistoja, väliovia ja kirjoituspöytää. Eilen illalla nostettiin makuuhuoneen ovi paikalleen ja ripustettiin ensimmäiset taulut, vain kaksi kuukautta ja yksi viikko muuttopäivän jälkeen.
En ole ostanut tänne mitään muuta uutta kuin kynnysmaton, olohuoneen verhot ja vessan istuimen. Kaikki muu on kirppareilta ja vinteiltä löytynyttä. Välillä olen ylpeä kauniista kierrätyssisustuksestani ja epä-materialistisuudestani, ja välillä taas ajattelen, että minulla on säälittävä kokoelma kolhiintuneita huonekaluja, hilseillyttä lakkapintaa ja lohkeillutta maalia. Tänään päätin, että tilaan keittiöön uudet koivupuiset kaapit ja unohdan vanhojen etsiskelyn. Elämää nähneitä pintoja on täällä muutenkin tarpeeksi.
Eniten rakastan vahattua lautalattiaani, makuuhuoneen siniharmaata apila-tapettia ja olohuoneen vihreää sohvaa.
Ensimmäisinä viikkoina pelkäsin, kun olin täällä yksin iltaisin. Sellaista täysin irrationaalista pelkoa siitä, että yhtäkkiä eteisessä seisoo vieras mies ja tuijottaa minua. Saatoin herätä öisin jääkaapin rasahdukseen ja maata kylmässä hiessä varmana siitä, että asunnossa on oikeasti joku tai jokin.
Aika hullua, että asuu kuusi vuotta rasahtelevassa rintamamiestalossa täysin pelottomana ja alkaa pelätä pimeää kun muuttaa kerrostaloon. Nyt möröt ovat kuitenkin muuttaneet pois tästä asunnosta ja mielestäni.
Muutto ja muutos on tapahtunut ihmeen kivuttomasti, ottaen huomioon kuinka muutosvastarintainen ihminen minä olen. Nuo elokuiset pelot ovat oikeastaan ainoa merkki siitä, että muutoksessa on ollut vähän sulattelemista. Mutta hidas minä olen. Ihminen voi elää yllättävän pitkään 20 purkamattoman kirjalaatikon keskellä, ilman keittiönkaappeja, ikkunaverhoja, lattialistoja, peitelistoja, väliovia ja kirjoituspöytää. Eilen illalla nostettiin makuuhuoneen ovi paikalleen ja ripustettiin ensimmäiset taulut, vain kaksi kuukautta ja yksi viikko muuttopäivän jälkeen.
En ole ostanut tänne mitään muuta uutta kuin kynnysmaton, olohuoneen verhot ja vessan istuimen. Kaikki muu on kirppareilta ja vinteiltä löytynyttä. Välillä olen ylpeä kauniista kierrätyssisustuksestani ja epä-materialistisuudestani, ja välillä taas ajattelen, että minulla on säälittävä kokoelma kolhiintuneita huonekaluja, hilseillyttä lakkapintaa ja lohkeillutta maalia. Tänään päätin, että tilaan keittiöön uudet koivupuiset kaapit ja unohdan vanhojen etsiskelyn. Elämää nähneitä pintoja on täällä muutenkin tarpeeksi.
Eniten rakastan vahattua lautalattiaani, makuuhuoneen siniharmaata apila-tapettia ja olohuoneen vihreää sohvaa.
posted by Hilla at 9:34 ip.
5 Comments:
Kuulostaa kotoisalta ja ihan sinulta!
Kaimulisi
Mahetsua. Uusi koti! Kaikkea hyvää sinne.
Mullakin on koti täynnä roskalavakampetta ja kirppariastioita. Yleensä olen tyytyväinen kans omassa kierrätysestetiikassani, mutta kerran eräs kutsui kotiani mummolaksi ja kysyi, miksi vastustan moderniteettia. Enpä osannut vastata. Loukkaannuin. En tiedä miksi. Mutta kysymys tuntui silloin kyseenalaistavan kaiken.
Onnea uuteen kotiin, Hilla! (Samanlaisia löydettyjä ja muualta saatuja huonekaluja meilläkin. Tuntuvat kotoisilta.)
Kaimuli, olisipa mukava saada sinut tänne vieraaksi! Hyvin sopisit tuohon vihreälle sohvalle. :)
Anonyymi, kiitos. Ja ihana sana tuo "mahetsua"! En ole kuullut sitä vuosiin, siitä tulee mieleen murrosikä Perä-Pohjolassa. Vähänkö mahetsua!
Minäkin olen ollut vähän loukkaantunut, kun jotkut ovat suhtautuneet ylenkatseellisesti esim. keittiönhellaani. Se on kyllä aika mummolasta ja ehdottomasti moderniteetin vastainen. Meillä oli sellainen lapsuudenkodissani vuonna -82. Vähänkö ennenvanhaan tehtiin hyviä kodinkoneita!
Kiitos Katja!
Sepä se, nuoruusaika Perä-Pohjolassa.
t. Anonyymi mie
Lähetä kommentti
<< Home