Pääsykoe-nostalgia

Olin tänään pari tuntia valvomassa pääsykoetta. Luultavasti luokkakokouksesta johtuen elin edelleen kymmenen vuoden takaisissa tunnelmissa ja muistelin omia yliopiston pääsykokeitani, jotka menivät ensimmäisellä yrittämällä melko lailla penkin alle. Helsinkiin oli penteleesti ja penteleen vaikeaa luettavaa, kaksi romaania ja kaksi teoriakirjaa. Muistan elävästi, kuinka vastentahtoisesti tuore ylioppilaanmieleni vastaanotti psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen sanomaa. Kuin avointa kirjaa -teoksesta en yksinkertaisesti pystynyt nielemään seuraavaa Laura Leraillezin muotoilemaa lausetta: "Kristevan mukaan kieli syntyy menetyksestä ja inhosta, paradoksaalisesta kaipuusta kuvottavaan äidinruumiiseen". Kiljuin lausetta ääneen omalle äidilleni, ja huusin, että täällä siis väitetään, että me puhumme siksi, että äitiemme ruumiit ovat meistä kuvottavia. Raivoissani en kyennyt muuhun kuin puremaan kirjaston kirjaa ja heittämään sen pirtin matolle.

Toinen Helsingin pääsykokeeseen luettavista romaaneista oli Hannu Mäkelän Mestari, jota en myöskään voinut sietää. Luin sen kuitenkin kahteen kertaan, mm. Ahvenanmaalla juhannusretkellä kaislikossa maaten ja Helsingissä Strindbergin kahvilassa aallokko päässäni (laivamatkalla Maarianhaminasta Helsinkiin menetin tasapainoaistini, ja muutaman päivän ajan kuivalla maalla kävelykin tuntui siltä, kuin aallot keinuttaisivat minua). Yllättäen en päässyt sisään Helsingin yliopistoon, enkä myöskään Tampereelle, missä piti analysoida CMX:n Rautakantele-biisin sanoja, muistaakseni intertekstuaalisuuden näkökulmasta. Olin sielläkin ihan pihalla. Lohdutukseksi pääsin sitten seuraavana vuonna molempiin yliopistoihin.

Huomenna pääsykoe-ruljanssi jatkuu, ja siksi lähden nyt keräämään voimia, että olen taas iskussa aamu-kahdeksalta. Serotoniini-tasoni ovat ilmeisesti poikkeuksellisen korkealla, sillä yleensä nukun makeasti riippumatta siitä, olenko iloinen vai masentunut, mutta nyt olen nukkunut jo pidemmän aikaa liian lyhyitä öitä. Vai nämä valkeat kesäyötkö minua valvottavat, ja ohuiden valkeiden verhojen läpi huoneeseeni kurkistava kuunpuolikas? Jonkun pitäisi ehkä tulla nukuttamaan minua. Toisen ihmisen läsnäoloon ja ihanaista uinahtaa, varsinkin, jos se toinen lukee iltasatua ääneen. Sellaistakin onnea on minulle suotu.