Kotitunteita
Kotona ollessa käy läpi sellaisia tunteita, joita ei tunne missään muualla, sisko totesi, kun tiskasimme äidin luona joulupäivän illallistiskejä. Kun tapaamme siskon kanssa omissa aikuiselämissämme, keskustelemme ja käyttäydymme kuin aikuiset konsanaan, mutta kotona taannumme helposti keskenkasvuiseen siskoskinasteluun, jollaista en voisi kuvitellakaan harrastavani kenenkään ystäväni kanssa. Enkä lakkaa ihmettelemästä, että edelleen kiukuttelen ja tiuskin äitille kuin kolmetoistavuotias.
Aatonaatonaattona minua vaivasi jouluvitutus, jota yritin käsitellä muun muassa kuuraamalla pyllynhajuisia lauteita. Saunan lattian kylmillä kaakeleilla konttiessani ajattelin kiukkuisena, että ensi jouluna en kyllä tule kotiin, vaikka kaikki itkien pyytäisivät. Jo seuraavana päivänä minua nauratti: aika radikaali ajatuksellinen irtiotto liki kolmekymmenvuotiaalta, ettei viettäisikään joulua äitin ja isin luona. Kiukkuni suli helläksi mieleksi. Aattona makasin flunssan vaivuttamana pirtin puusohvalla, jonka on tehnyt isoisäni isän veli, Ville-setä. Vilutti vähän, ja samalla oli lämmin olo. Katselin rakkaitani, jotka kattoivat joulupöytää, enkä olisi maailman kaikista huoneista halunnut olla missään muualla kuin siinä pirtissä.
Aattoyönä laitoin soimaan toivelahjani, Mari Boinen Idjagiedas-levyn. Makasin korva kaiuttimessa, sen saman levysoittimen edessä, jolla viisitoistavuotiaana soitimme sielunsisareni kanssa Simonin ja Garfunkelin The Greatest Hits -vinyyliä, siinä samassa kohtaa olohuoneen lattialla, missä itkimme hysteerisesti ja hurmioissamme Bridge Over Troubled Wateria. Voi voi minun kultalintuni, voi voi minun päiväyölintuseni, voi voi minua, Mari Boine lauloi, ja minä olin äkkiä kokonaan kotona, sielua ja ruumista myöten, selän alla ne samat lattialaudat, talon harjojen suojissa kaikki ne myöhään valvotut yöt, se suuri tila, joka yläkerran huoneissa öisin aukesi.
Aatonaatonaattona minua vaivasi jouluvitutus, jota yritin käsitellä muun muassa kuuraamalla pyllynhajuisia lauteita. Saunan lattian kylmillä kaakeleilla konttiessani ajattelin kiukkuisena, että ensi jouluna en kyllä tule kotiin, vaikka kaikki itkien pyytäisivät. Jo seuraavana päivänä minua nauratti: aika radikaali ajatuksellinen irtiotto liki kolmekymmenvuotiaalta, ettei viettäisikään joulua äitin ja isin luona. Kiukkuni suli helläksi mieleksi. Aattona makasin flunssan vaivuttamana pirtin puusohvalla, jonka on tehnyt isoisäni isän veli, Ville-setä. Vilutti vähän, ja samalla oli lämmin olo. Katselin rakkaitani, jotka kattoivat joulupöytää, enkä olisi maailman kaikista huoneista halunnut olla missään muualla kuin siinä pirtissä.
Aattoyönä laitoin soimaan toivelahjani, Mari Boinen Idjagiedas-levyn. Makasin korva kaiuttimessa, sen saman levysoittimen edessä, jolla viisitoistavuotiaana soitimme sielunsisareni kanssa Simonin ja Garfunkelin The Greatest Hits -vinyyliä, siinä samassa kohtaa olohuoneen lattialla, missä itkimme hysteerisesti ja hurmioissamme Bridge Over Troubled Wateria. Voi voi minun kultalintuni, voi voi minun päiväyölintuseni, voi voi minua, Mari Boine lauloi, ja minä olin äkkiä kokonaan kotona, sielua ja ruumista myöten, selän alla ne samat lattialaudat, talon harjojen suojissa kaikki ne myöhään valvotut yöt, se suuri tila, joka yläkerran huoneissa öisin aukesi.
posted by Hilla at 9:24 ip.
4 Comments:
Tämä avarsi ymmärrystäni. Mainio kirjoitus myös elävän kielensä vuoksi!
Samaa koen usein - sielun- ja mielentila on lapsuudenkodissa aivan omansa. Myös veljieni kanssa puhun tavalla, jota ei voi ottaa käyttöön muiden kanssa (no, ehkä mieheni, hän on oppinut ymmärtämään sitä). Kiusoittelemme veljieni kanssa toisiamme tyyliin, joka kuulostaa julmalta, mutta joka on vain hellää ja lähentää meitä.. Kiva kun olet palannut bloaggaamaan.
Siis bloggaamaan, sori kirjoitusvirheet.. on jo myöhä.
Sivuaskel, kuinka kaunis kommentti. Kiitos!
Hetket, minäkin kommunikoin perheenjäsenteni kanssa ihan eri säännöillä kuin ystävien ja tuttavien. Muiden ihmisten kanssa pyrin välttämään konfliktitilanteita, mutta siskojen ja vanhempien kanssa olen ihan kauhea inttäjä. Oikeastaan jokaisen perheenjäsenenkin kanssa on kyllä ihan oma kommunikaatiosäännöstönsä, ääneenlausumattomia sopimuksia siitä miten puhutaan ja mistä ei puhuta. Mutta kenellekään en osaa suuttua ja tiuskia yhtä pidäkkeettömästi kuin siskoilleni ja vanhemmilleni, kaikille muille pehmentelen enemmän.
Lähetä kommentti
<< Home