tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Kuuraa, lätäköitä

Vuodenajat ovat jotenkin sekaisin.

Viikonloppuna oli kevättalvi, säteilevä helmikuu. Vastasatanutta lunta omenapuiden oksilla, oksien lomassa yksinjäänyt omena. Ilmassa kimmelsi puista satavia lumikiteitä.

Kun sunnuntaina palasin Sisä-Suomeen, täällä oli tammikuinen sydäntalvi, pakkasta 17 astetta. Savut nousivat piipuista pystysuorina pylväinä, edellisyön täysikuu oli oikeasta reunastaan aavistuksen litistynyt. Puut olivat umpikuurassa, jokainen oksa kukki suuria särmikkäitä kiteitä. Ja bussipysäkin takana olevassa koivussa vihreät lehdet kuuran alla.

Tänään on ollut loskakevät. Aamulla tuulessa oli hupenevan lumen kostea huhtikuinen tuoksu. Kaupunki on värjännyt penkat rusehtaviksi, risteyksissä on lätäköt.

Mutta illalla oli lopultakin marraskuu. Kävelin pimeässä järveä ympäri, mustaa asfalttia, litsuvaa lunta, koviksi poljettuja kaljamia, soraa. Sillalla tuuli korvasta sisään. Lahkeet kastuivat puolisääreen.

Eikä mieli tiedä vuodenaikaansa, mitä kaikesta pitäisi ajatella.

4 Comments:

Blogger lupiini said...

Aivan, ihme pikavuoristoratavuodenaika-show vallinnut täällä pääkaupunkiseudullakin. Lauantaina Kirkkonummella oli tammikuu, paitsi rannassa kevät. Tänään lapinlahdenkadulla oli selkeästi huhtikuu. Tapiolassa oli syksy, ruskapuita ja pihlajanmarjoja. Päättäis ny jo!

3:01 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Aivan oiva kuva, tilanteesta säästä sanoilla tehtynä.

Mutta hyvin on, epäkäytännölliset ilmat oikein minkään tekemiseen.

10:55 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Ihmeellisesti netissä surffaillessani osuin tähän blogiin. Kirjoitat todella kauniisti. Tuo karpalosuojuttu toi syksyisen metsän tunnun jopa tänne talven keskelle.

t. Juho
(tuttava vuosien takaa Helsingistä)

12:14 ap.  
Blogger Hilla said...

Kommettenja parin viikon viiveellä:

Lupiini, sano muuta - mikä lie kasvihuoneilmiö kaaostaa meidän selkeät vuodenaikamme.

Juha, hauska kuulla sinusta näin blogitse. Kävin kommenttisi jälkeen luuraamassa Mielistä oikein ajan kanssa. Sun blogilla on todella hieno nimi!

Juho, hauska kuulla sinustakin! Ihme verkosto tämä internetti, ja mainio sattuma, että löysit Hillapaikkani.

2:33 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home