Tuuli ja Leelia
Sänky on tosiasia: tilasin tänään itselleni kotimaisen Tuuli-runkopatjavuoteen, jossa on pussijouset, 5-vyöhykejärjestelmä, luonnonkumipetauspatja ja suoraan runkoon kiinnitetyt jalat. Henkinen romahdus oli kyllä taas lähellä, kun eilen kiersin sänkykaupoissa ja yritin muodostaa kriittistä kokonaiskuvaa 120-senttisten sänkyjen hinta-laatusuhteista. Siinä vaiheessa, kun kolmas myyjä kaivoi puuhakkaana esiin pienoismallit pussi- ja pondell-jousista, halusin huutaa ääneen ja nukkua lattialla lopun ikääni.
Tuuli löytyi ehkä kuudennesta liikkeestä. Kun myyjä esitteli minulle jalkojen tukevaa kiinnitystä ja kohotti sängyn kahden jalan varaan, toisen päädyn jalat vääntyivät kokonaan irti ja Tuuli-parka jäi lyyhöttämään lattialle. Myyjä punastui kaulaa myöten, minä tein ostopäätöksen. Haluan Tuulin, joka on antanut kaikkensa ja romahtanut julkisesti.
Ehkä vielä sänkyäkin hienompi eilinen löytö oli keinutuoli, joka odotti minua SPR:n kirpputorilla. Sellainen pitkäselkäinen, loivasti keinahteleva Leelian lepotuoli. Risto, muuttoenkelini, kannatti sen ostamista välittömästi, ja niin Leelia nostettiin Riston autonperään ja se pääsi saman tien kotiin.
Eilen illalla keinuin pitkään. Muistelin lapsuuden keinua, isän tekemää, sitä, joka on lahonnut pois monta vuotta sitten, mutta jonka jäljiltä kesäpirtin pääty näyttää vieläkin minun silmääni oudon tyhjältä. Kotipihan universumissa siihen kohtaan kuuluu keinuplaneetta, jonka kiertoradalla lensimme siskon kanssa painovoiman ulottumattomissa. Leelia heijasi minua turvallisessa sylissään, se tyynnytti mieleni hyväksymään olemassaolon kaikkine epätäydellisyyksineen. Tunsin suuren armollisuuden laskeutuvan kahtia haljenneen pyöräni, liian pitkäksi kasvaneen tukkani, narisevien lattialankkujen, murtuneen keinutuolin selkänojan, keskeneräisen huoneen, keskeneräisten töiden, keskeneräisten ihmissuhteiden ja rakkaitteni surun ylle.
Jos joskus perustan uskonnon, keinutuolissa keinuminen tulee olemaan sen keskeinen hartaudenharjoittamisen muoto.
Tuuli löytyi ehkä kuudennesta liikkeestä. Kun myyjä esitteli minulle jalkojen tukevaa kiinnitystä ja kohotti sängyn kahden jalan varaan, toisen päädyn jalat vääntyivät kokonaan irti ja Tuuli-parka jäi lyyhöttämään lattialle. Myyjä punastui kaulaa myöten, minä tein ostopäätöksen. Haluan Tuulin, joka on antanut kaikkensa ja romahtanut julkisesti.
Ehkä vielä sänkyäkin hienompi eilinen löytö oli keinutuoli, joka odotti minua SPR:n kirpputorilla. Sellainen pitkäselkäinen, loivasti keinahteleva Leelian lepotuoli. Risto, muuttoenkelini, kannatti sen ostamista välittömästi, ja niin Leelia nostettiin Riston autonperään ja se pääsi saman tien kotiin.
Eilen illalla keinuin pitkään. Muistelin lapsuuden keinua, isän tekemää, sitä, joka on lahonnut pois monta vuotta sitten, mutta jonka jäljiltä kesäpirtin pääty näyttää vieläkin minun silmääni oudon tyhjältä. Kotipihan universumissa siihen kohtaan kuuluu keinuplaneetta, jonka kiertoradalla lensimme siskon kanssa painovoiman ulottumattomissa. Leelia heijasi minua turvallisessa sylissään, se tyynnytti mieleni hyväksymään olemassaolon kaikkine epätäydellisyyksineen. Tunsin suuren armollisuuden laskeutuvan kahtia haljenneen pyöräni, liian pitkäksi kasvaneen tukkani, narisevien lattialankkujen, murtuneen keinutuolin selkänojan, keskeneräisen huoneen, keskeneräisten töiden, keskeneräisten ihmissuhteiden ja rakkaitteni surun ylle.
Jos joskus perustan uskonnon, keinutuolissa keinuminen tulee olemaan sen keskeinen hartaudenharjoittamisen muoto.
posted by Hilla at 9:18 ip.
6 Comments:
Mummoudesta ja mummoilta voi oppia paljon. Kiikkustuolissa keinuttelu rauhoittaa ja auttaa kolotuksiin (ainakin jos touhuun liittyy polvilla nukkuva kissa), kutominen tai virkkaaminen vaivuttaa suorastaan meditatiiviseen tilaan. Jos asuisin vähän ei-kaupungimmassa hankkisin heti talven tullen potkukelkan pyörillä, tuon mummonkuljetusväline numero ykkösen.
120-senttine sänky? Kuinka pitkä sä oikeen oo?
t
onnea uuteen kotiin, onnea uudelle keinutuolille! Voi, kiikkutuoli tuo mieleen lapsuuden, meditatiivinen, ihana huonekalu..
täällä ollaan ja seurataan Hillan vaiherikasta elämää.. hyvää mieltä ja valoa pimeneviin iltoihin Bastö-kämppikselle sekä aivan varmasti terveisiä myös siltä meidän letti-liisalta ;)
Upee teksti. Kiitos!
Lupiini, keinutuoli, virkkukoukku, kissa ja potkukelkka - siinä olisi aika vahva setti henkiseen ja ruumiilliseen hyvinvointiin. Onneksi mulla on nyt ainakin yksi niistä.
Anonyymi, sänkyni on 120 senttiä leveä, 200 senttiä pitkä. Ja jos nyt paljastetaan koko totuus, niin luulin monta vuotta olevani 168 senttiä pitkä, mutta kun kävin alkusyksytä työterveystarkastuksessa, menin onnettomuudekseni tarkastuttamaan pituuteni ja lyhenin kertaheitolla 2,5 senttiä. Hitto kun harmitti! Mutta en sentään edelleenkään mahdu sänkyyni poikittain nukkumaan.
Kontulan anonyymi, mukava tietää, että olet kuulolla! Hyvää syysmieltä sullekin, ja sille letti-päälle myös!
Sivuaskel, kiitos itsellesi. Tulin Hillaan vähän murheellisin mielin, ja kommenttisi tuntui kauhean hyvältä.
Lähetä kommentti
<< Home