maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Syksyä päin

Tänään on ollut ensimmäinen aamusta asti harmaa ja sateinen syyspäivä. Sopii aika hyvin syyskuun ensimmäisen maanantain ilmaksi. Intiaanikesä taitaa viimein olla ohi.

Huomaan saman hämmennyksen kuin aina vuodenaikojen rajalla: en oikein tiedä, mitä vaatteita pitäisi pukea päälle. Syystakit ja pitkähihaiset paidat tuntuvat jotenkin vierailta vaatekappaleilta pitkän kesähepene-kauden jälkeen. Sitäpaitsi suurin osa vaatteistani on muuton jäljiltä mustissa jätesäkeissä uuden huoneeni nurkassa, mikä on omiaan lisäämään vieraantumisen tunnetta. Helpotuksekseni olen jo valinnut huomisen asukokonaisuuden: punainen hame, puna-musta-lila-raidalliset sukkahousut, musta paita ja kaulaan punaiset lasihelmet. Ja jalkaan kopisevakantaiset opettajattaren kengät. Huominen asu on tärkeä, sillä astun ensimmäistä kertaa tänä syksynä opiskelijoiden eteen lukukauden alun tiedotustilaisuuksissa.

Uusi koti tuntuu hyvältä paikalta. Olen nukkunut siellä kolme yötä, joista kaksi siskonpedissä ystävän kanssa. Eilen laitoin ensimmäistä kertaa ruokaa uudessa kotikeittiössä ja illalla kävimme kotisaunan löylyssä. Uusiin puitteisiin on silti vielä totuttelemista. Huoneeni muistuttaa leiriä: tavarat ovat pusseissa ja nyssyköissä, lattialla on patja, ensimmäistäkään huonekalua en ole vielä hankkinut. Riisipaperilampun ja verhon sentään ripustin jo muuttoiltana.

Tänään olen tuntenut sydämessäni muutaman tumman häivähdyksen. Jostain syystä kirjoittaminen tuntuu vaikeammalta kuin kertaakaan aiemmin, sanat eivät solju.

2 Comments:

Blogger lupiini said...

Jos olisimme rikkaita Hollywoodin tähtiä, meillä olisi varmaankin sama stylisti. Koska emme, meillä on nähtävästi sama vaatemaku, nuo kaikki kuvailemasi pukineet löytyvät meikäläisen vaatekaapista/korurasiasta :)

1:07 ap.  
Blogger Hilla said...

Hauska kuulla, Lupiini! Jos joskus tehdään treffit, pannaan molemmat jalkaamme ne raidalliset sukkahousut, niin tunnistetaan toisemme helposti!

7:50 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home