keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Toimeliaana

Viime viikonloppuna minut valtasi outo tarmokkuus. Lauantaina hyökkäsin haravan kanssa pihalle vettyneiden lehtien kimppuun. Kyytiä saivat myös kotikuusen alaoksiin nojaavat pyöränraadot, ruukkuihinsa kuukahtaneet kesäkukkaset, hikiset laudeliinat ja pyykkipussissa muhineet kestositeet, sängyn alla ja vessan nurkissa vaanivat pölykoiralaumat ja keittiön lattilankkujen väliin juuttunut yksinäinen sarvimakarooni. Keitin ison kattilallisen porkkanasosekeittoa ja leivoin omena-puolukkapiirakkaa, harkitsin myös leipätaikinan alustusta. Lauantai-iltana kämppis yllätti minut lajittelemassa vessan roskiksen sisältöä maatuviin ja maatumattomiin jätteisiin - hanke, johon olin ollut aikeissa tarttua monasti tämän syksyn aikana.

Maanantaina, hoidettuani päivän opetuksen, venyttyäni BodyBalancessa soturiasentoihin ja joutsentaivutuksiin sekä piipahdettuani suutarilla, ompelijalla ja sukkahousukaupassa, istuin kotona lopen uupuneena ja halusin mennä nukkumaan puoli kahdeksalta.

Marraskuu on aika tehokas ylikuumenemissuoja.

2 Comments:

Blogger lupiini said...

Vinksahtaneen vuodenajan hyvänä puolena voi pitää sitä, että haravointi on mahdollista vielä joulukuussakin! Joskushan sitä tulee semmoinen HARAVOIMISFIILIS, vähän kuten Peppi Pitkätossulle tuli kukkienkastelufiilis, eikä hän antanut kaatosateen haitata sitä fiilistä yhtään. Taloyhtiöllämme ei ole tänä vuonna ollut syystalkoita, vaan homma on ulkoistettu jollekin lehtipuhallusfirmalle, pöh.

3:08 ip.  
Blogger Hilla said...

Lupiini, sano muuta! Haravointia olin suunnitellut koko syksyn, mutta ei tullut fiilistä, tuli sen sijaan lumi. Kun se suli pois, syyspuuhiin saattoi palata jälkijättöisesti. Lehdistä lähti kyllä mahtavan syksyinen, muheva maan haju. Ai niin, olen muuten keksinyt nimityksen tälle vuodenajalle: takasyksy (koittaa lupaavasti alkaneen lumitalven jälkeen, vrt. takatalvi, joka iskee kevään jo puhjettua).

Nuo lehtipuhaltajat, en edes viitsi edes alkaa... Mutta niiden käyttäjien ei ainaskaan tarvi ootella haravoimisfiiliksiä :)

4:42 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home