Hypomania ja Helsinki

Heti kärkeen sellainen korjaus eiliseen, että pääsykoeurakka ei suinkaan vielä ole ohi. Ehkä olisi pitänyt valita sana pääsykoeruljanssi, sillä hakijat ovat nyt käyneet täällä ja jättäneen jälkeensä arvioitavien konseptien pinot. Olen saanut käytyä läpi puolet minulle langenneista pääsykoevastauksista, nyt katson oikeudekseni blogata sieluni kyllyydestä. Kävin taas kurkkimassa tutut blogit, ja löysin Veloenan linkeistä Lupiinin, joka kirjoitti hyvin mm. älyllisyyden ja pinnallisuuden keinotekoisesta vastakkainasettelusta. Hitsi, blogimaailma on niin täynnä kaikkea hienoa!

Olen diagnosoinut itselläni hypomanian. Oireina ovat kaikin tavoin kiihtyneet ruumiin- ja sieluntoiminnot: iltaisin ei tule uni, kun ajatukset surraa, puhe ei meinaa loppua, jos alan jotain selittää, ja aineenvaihduntakin tuntuu tavallista kiivaammalta, kun olen muutaman tunnin välein oikeasti nälkäinen. Ja sitten olen ihan hirveän avoimessa ja sosiaalisessa tilassa ja melkein asiasta kuin asiasta ihastunut ja kiihkoissani. Tänäänkin olen kiihkoillut mm. feminismistä, pätkätyöläisyydestä, esimiehen käytöksestä ja skitsofrenian määrittelystä (tuo viimeisin taisi kyllä olla eilen). Olen sellaisessa iskussa, että voisin hetkenä minä hyvänsä panna pystyyn uuden puolueen. Olen ennenkin pannut vähän huvittuneena merkille, että tietyssä mielentilassa minussa on selvästi ainesta agitaattoriksi ja palopuhujaksi, tekstiä tulee, ääni on kova ja mielipiteet itseänikin hämmästyttävän tiukkoja. Kyllä tämä energia- tai serotoniini- tai mikä lie aivosähköaalto tästä jossain vaiheessa tasoittuu, mutta tavallaan toivon, että joku tulisi ja vetäisi päähäni jonkin ylikuumenemissuojan. Minulla kun on tapana olla vuoroin sähikäinen, vuoroin sammunut saunalyhty. Varasin itselleni ensi viikon maanantaiksi shiatsu-hoidon, ehkä se levollistaa mieleni. Mutta minkäs minä sille voin, kun kaikki on niin kauhean kivaa juuri nyt! Ei kai se auta kuin antaa sähikäisen paukkua.

Kesätyttö on laatinut Helsinki Top 5 -meemin, johon on pakko näin ulkohelsinkiläistyneenä tarttua. Helsinki oli kotikaupunkini kuusi vuotta, ja tässä tulos:

1. Lestis, eli Lestadiolaisten ylioppilaskoti Kruununhaassa
Opiskelija-asuntola vaaleanpunaisessa jugentalossa, jossa asuin koko opiskeluaikani kuin herran kukkarossa. Oikeastaan minua ei edes olisi olemassa ilman Lestistä, sillä vanhempani tapasivat siellä toisensa 70-luvulla. Pienenä selvennyksenä: en tule lestadiolaisesta kodista, oman sukulinjani lähin lestadiolainen on isäni isoäiti (rauha hänen muistolleen). Lestis ei myöskään ole vanhoillislestadiolaisten hallussa, eli olohuoneesta löytyy telkkari ja nykyään myös DVD. Seurat siellä kuitenkin pidetään viisi kertaa vuodessa, ja niissä tuli istuttua silloin tällöin virsiä veisaamassa. Eräs yhdenyön juttuni taisi vähän hämmästyä, kun levottoman yön jälkeen ilmoitin aamusella, että täytyykin tästä lähteä seuroihin hoitamaan virsisäestystä. Erityisen suurella rakkaudella muistan ensimmäistä asuinhuonettani, joka sijaitsi ylimmässä kerroksessa. Ikkunasta näkyi Kruununhaan kattoja ja Suurkirkon kultainen risti. Kohtuullinen paikka ensiasunnoksi!

2. Kuusiluoto Vanhankaupunginlahdella
Paikka, jonne päädyin eräiden Lammassaaren juhlien jälkeen erään heilantapaisen johdattamana. Paratiisisaari pitkospuiden ja ruovikoiden takana, missä voi uida alasti ja katsella laiturinnokasta Kulosaaren sillan ylittävää metroa, itkeskellä lampaan turkkiin jos itkettää, ennallistaa kallioketoa, tervata venettä, punamullata vanhaa puuseinää, opetella hellapuiden tekoa, ihailla rantapuihin ripustettuja jättihaukien leukaluita, kuulla jouhikon soittoa kaislikon läpi, nukkua syyskylmällä tuplapussissa peräkamarissa, maistaa onnellisen pässikaritsan munia syksyn teurastuspäivänä, saada talvella kyytiä napakelkassa ja olla monin muin ihmeellisin tavoin hyvin onnellinen.

3. Engel Senaatintorilla
Tämä on oikeastaan nostalginen valinta, sillä Engel ei välttämättä ole lempikahvilani, mutta siihen liittyy rakkaita muistoja teinivuosista asti. Kun viisitoistakesäisenä aloin käydä Helsingissä itsenäisesti, Engel edusti minulle suuresti ihailemani kahvilakulttuurin ideaalia ja huipentumaa. Siellä opettelin juomaan cappuccinoa, ja palanpainikkeena oli perunaleivosta, joka oli tankeaa ja maistui ikävästi rommilta. Silti se oli kauhean hienoa. Engelin aamiaisten äärellä on myöhempinäkin vuosina ollut tärkeitä kohtaamisia tärkeiden ystävien kanssa. Ja onhan Engel Helsingin upeimman torin laidalla. Hakis on kyllä suosikkini, mutta Senaatintori on eittämättä upein, ja lisäksi kotimatkani vei vuosia sen poikki, kesät talvet.

4. Snellmannin kahvikoju Kauppatorilla
Itse Kauppatorista en kauheasti tykkää, mutta Snellmannissa on tyyliä ja perinteitä. Musta kahvi ja lihapiirakka on ylittämätön yhdistelmä, jonka isäni haluaa aina nauttia Helsingin-visiiteillään. Isäni jaksaa myös ihailla rouva Snellmannia (?), joka pysyy yhtä tyylikkäänä vuodesta toiseen: torimuijan sijaan osuvampi nimitys hänelle olisi torileidi. Ajatuskin kahvikojusta nostattaa välittömästi useita aistimuistoja: viereisten kojujen valehtelematon kalanhaju sekoittuneena toisen suunnan ranskalaisten vohvelien vaniljantuoksuun, kahvi, johon yleensä aina polttaa kielensä ja lihiksestä tihkuva, sormet liukastava rasva...

5. Rantakalliot
Näitä löytää helposti mm. Kaivarin rannasta, mutta ne kauempana olevat ja autiommat ovat niitä hienoimpia. Harakan kallioilla voi leikkiä merenneitoa, antaa aaltojen huuhtoa kylmästä sinertäviä reisiä ja huhuilla seireeninlauluja ohiajaville rahtilaivoille. Pyöräretkellä Vanhankaupunginlahden ympäri voi pysäyttää pyöränsä, mennä polkua pitkin rantaan, istua korkealla kalliolla katselemassa ruovikkoa ja yrittää tyynnyttää huolestunutta sydäntään. Laajasalossa voi maata helatorstain auringon lämmittämillä silokallioilla ja katsella kiikarin läpi, kun silkkiuikut parittelevat (ihan totta, minä näin!) Ja jos on omasta takaa luonto-opas käytössä (niin kuin minulla oli pari vuotta), voi tehdä souturetken Villinkiin, ja nähdä aivan jumalattoman hienoja kalliorantoja, korkeita pystysuoria pudotuksia, jotka ovat ennen muinoin olleet suosittuja näköalapaikkoja.


Oi, Helsinki on hieno kaupunki, mutta olen jo jonkin aikaa julistanut, että olen onnellinen onnistuttuani irrottautumaan sieltä. Voin käydä siellä melkein koska haluan, ja minulla on siellä monta varakotia ja yömajaa, mutta minun ei tarvitse asua siellä voidakseni nauttia sen parhaista puolista. Kieltämättä tuntuu kyllä ihanalta, että reilun viikon päästä matkustan reiluksi viikoksi kesä-stadiin nauttiakseni siitä täysin siemauksin, koko vartalolla.