Uusi vuosi Ylä-Lapissa
Vuoden vaihtumiseen valmistautuminen alkoi perjantaina Tornion Alkossa. Vaikutti siltä, että koko Norrbottenin lääni oli tullut paikalle halvan suomalaisen viinan perässä. Eräskin nuori ruotsalainen nuorimies kompastui tungoksessa skumppakoriini niin että siltä meinasi lentää nuuska huulesta.
Kun uudenvuoden aatonaattona matkasin kohti Ylä-Lappia, olin jälleen kerran vaikuttunut siitä, kuinka paljon pimeyttä Suomeen mahtuu. Bussinikkunoiden ulkopuolella näkyi suuren osan ajasta pelkkää mustaa, ikään kuin olisimme ajaneet pimeässä nesteessä. Ihmeellisellä varmuudella jotkut matkustajista tiesivät, missä kohtaa pimeyttä heidän täytyy painaa nappia jäädäkseen pois kotipysäkillä. Jouluvalaistut taajamat putkahtivat pimeydestä täysin sattumanvaraisen tuntuisesti.
Vuosi vaihtui Inarin Ranta-Marissa, jonne hankkiuduimme hyvässä skumppanosteessa. Olin heti täydessä karaoke-valmiudessa, antaumuksella tulkitsemani Kaksoiselämää veti tanssilattian täyteen ja vähän myöhemmin annoin tulla sydämeni pohjasta: "Ja elämä on helppoo, silloin kun on joku, josta pitää kii..." Ystävätär esitti vaikuttavin ruumiinliikkein tehostettuna Kikan klassikon Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua, minä komppasin kertosäkeessä. Tanssimaankin päästiin, partnereiden iät vaihtelivat yhdeksästätoista kuuteenkymmeneen.
Kun aamuyöstä purkauduimme Rantsusta Inarin raitille, tunsin oloni niin karnevalistiseksi, että varastin jäätelön ovensuussa olevasta pakastearkusta. "Joukossanne on kriminaali", julistin terassilla roikkuvalle seurueelle ja tarjoilin Magnumia kaikille haluaville. Tulin kuitenkin nopeasti synnintuntoon ja kävin sisällä tunnustamassa varkauteni.
Kun puoliltapäivin avasin silmäni, kymmenen sentin päästä kasvoistani oli kolmivuotiaan säteilevä maitohammashymy: "Aika herätä!" Ensin kaikki vaikutti hyvältä, mutta ennen pitkää kävi ilmi, että kohtalonani oli hirmuinen sappineste-krapula. Annoin ylen sellaisella voimalla, että seuraavana päivänä ihmettelin, olenko kenties tehnyt humalaspäissäni vatsalihasliikkeitä, kun lihakset oli niin hellinä. Ystävätär oli myös huonossa jamassa, saimme ohjeeksi maata mahdollisimman liikkumatta ja syödä hitaasti löysää kauravelliä, jota oli keitetty meidän elvyttämiseksemme. En voinut syödä lusikallistakaan, en voinut oikeastaan edes puhua. Olin jo unohtanut, että ihmisellä voi olla niin paha olo, ettei voi suutaan avata.
Kaikesta kauheudesta huolimatta Inarin taivas oli kirkas, kaamosaurinko luovutti sille taivaanrannantakaisen valonsa ja sai harvat pilvenhahtuvat punertumaan, ja Inarijärven ylle nousi melkein täysi kuu. Ajoimme kirkonkylältä Konesjärvelle, minä istuin takapenkillä turvakaukalon ja lastenistuimen välissä ja ajattelin, etten anna ikinä itselleni anteeksi jos vuoden 2007 ensimmäisenä päivänä oksennan autossa Kappahlin muovipussiin melkein kolmevuotiaan ja melkein neljäkuukautisen lapsen välissä. En oksentanut. Alkuillasta koin krapula-ylösnousemuksen, söin jumalaista Konesjärven rautua ja ranskalaisia ja olin melkein sitä mieltä, että kannatti olla krapulassa, koska siitä virkoaminen on niin ihanaa.
Ja ilta sen kun parani, aamuisen kauravellin keittäjä totisesti osaa jälkihuollon: tarjolla oli sipsejä, Mummon lihapullia ja Tutti frutti -karkkeja sekä Twin peaksin aloitusjakso. Olin valmis uuteen alkuun.
Kun uudenvuoden aatonaattona matkasin kohti Ylä-Lappia, olin jälleen kerran vaikuttunut siitä, kuinka paljon pimeyttä Suomeen mahtuu. Bussinikkunoiden ulkopuolella näkyi suuren osan ajasta pelkkää mustaa, ikään kuin olisimme ajaneet pimeässä nesteessä. Ihmeellisellä varmuudella jotkut matkustajista tiesivät, missä kohtaa pimeyttä heidän täytyy painaa nappia jäädäkseen pois kotipysäkillä. Jouluvalaistut taajamat putkahtivat pimeydestä täysin sattumanvaraisen tuntuisesti.
Vuosi vaihtui Inarin Ranta-Marissa, jonne hankkiuduimme hyvässä skumppanosteessa. Olin heti täydessä karaoke-valmiudessa, antaumuksella tulkitsemani Kaksoiselämää veti tanssilattian täyteen ja vähän myöhemmin annoin tulla sydämeni pohjasta: "Ja elämä on helppoo, silloin kun on joku, josta pitää kii..." Ystävätär esitti vaikuttavin ruumiinliikkein tehostettuna Kikan klassikon Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua, minä komppasin kertosäkeessä. Tanssimaankin päästiin, partnereiden iät vaihtelivat yhdeksästätoista kuuteenkymmeneen.
Kun aamuyöstä purkauduimme Rantsusta Inarin raitille, tunsin oloni niin karnevalistiseksi, että varastin jäätelön ovensuussa olevasta pakastearkusta. "Joukossanne on kriminaali", julistin terassilla roikkuvalle seurueelle ja tarjoilin Magnumia kaikille haluaville. Tulin kuitenkin nopeasti synnintuntoon ja kävin sisällä tunnustamassa varkauteni.
Kun puoliltapäivin avasin silmäni, kymmenen sentin päästä kasvoistani oli kolmivuotiaan säteilevä maitohammashymy: "Aika herätä!" Ensin kaikki vaikutti hyvältä, mutta ennen pitkää kävi ilmi, että kohtalonani oli hirmuinen sappineste-krapula. Annoin ylen sellaisella voimalla, että seuraavana päivänä ihmettelin, olenko kenties tehnyt humalaspäissäni vatsalihasliikkeitä, kun lihakset oli niin hellinä. Ystävätär oli myös huonossa jamassa, saimme ohjeeksi maata mahdollisimman liikkumatta ja syödä hitaasti löysää kauravelliä, jota oli keitetty meidän elvyttämiseksemme. En voinut syödä lusikallistakaan, en voinut oikeastaan edes puhua. Olin jo unohtanut, että ihmisellä voi olla niin paha olo, ettei voi suutaan avata.
Kaikesta kauheudesta huolimatta Inarin taivas oli kirkas, kaamosaurinko luovutti sille taivaanrannantakaisen valonsa ja sai harvat pilvenhahtuvat punertumaan, ja Inarijärven ylle nousi melkein täysi kuu. Ajoimme kirkonkylältä Konesjärvelle, minä istuin takapenkillä turvakaukalon ja lastenistuimen välissä ja ajattelin, etten anna ikinä itselleni anteeksi jos vuoden 2007 ensimmäisenä päivänä oksennan autossa Kappahlin muovipussiin melkein kolmevuotiaan ja melkein neljäkuukautisen lapsen välissä. En oksentanut. Alkuillasta koin krapula-ylösnousemuksen, söin jumalaista Konesjärven rautua ja ranskalaisia ja olin melkein sitä mieltä, että kannatti olla krapulassa, koska siitä virkoaminen on niin ihanaa.
Ja ilta sen kun parani, aamuisen kauravellin keittäjä totisesti osaa jälkihuollon: tarjolla oli sipsejä, Mummon lihapullia ja Tutti frutti -karkkeja sekä Twin peaksin aloitusjakso. Olin valmis uuteen alkuun.
posted by Hilla at 8:30 ip.
4 Comments:
Huhhahhei! Tulipa iloinen mieli tästä jutusta! Elämänmakuista vilpitöntä ilonpitoa.
Sivuaskel, ihanaa kuulla että ilahduit ja ihanaa kun jaksat kertoa ilahduksestasi. :)
Voi voi minun päiväyölintuseni! En edes muista milloin viimeksi oli niin ettemme yhdessä ottaneet vuoden ensimmäset henkoset pakkasilmaa milloin missäkin päin laajaa Lapinmaata! Samppanjaa joka jäätyi pulloon ja ilotulitukset tunnin välein rajan molemmin puolin. Tai revontulia kuumassa kylvyssä taivasalla. Olitpa kuitenkin löytänyt riehakkaan tavan juhlia, näin kyllä sieluni silmin sinut pyörittelemässä paikallisia miehiä otteessasi karaoken nostattamana..! Minä heittäydyin vallan ritualistiseksi ja vietin vuodenvaihteen shintolaisittain, temppelikelloa soittaen ja ennustusliuskoja lukien ja hankkien amuletin jos toisenkin tulevan vuoden tueksi ja turvaksi.
Mustikkaiseni, tuo hileinen samppanja ja 30 asteen pakkasessa huurtuneet ripset on kyllä jääneet lähtemättömästi mieleen, niin kuin monet muutkin pohjoiset vuodenvaihteet. Toivottavasti soitit temppelikelloa vähän minullekin, tukea totisesti tarvitaan tähän tammikuun sysipimeyteen.
Lähetä kommentti
<< Home