tiistaina, tammikuuta 05, 2010

Välitilinpäätös: vuosi 2009

Tämä on ehkä toinen tai kolmas meemiksi laskettava kirjoitukseni kautta Hillan historian, ja tämän nappasin sekä Lupiinilta että Minhiltä (anteeksi, en jaksa linkittää, kun sormet syyhyää päästä kirjoittamaan vastauksia!)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Hitsi, abaut vaikein kysymys heti alkuun. Taisin pyytää ensimmäistä kertaa elämässäni miestä lounastreffeille (suostui).

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En luvannut mitään vuodelle 2009 enkä lupaa myöskään vuodelle 2010, mutta toivon silti paljon!

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä! Vauvoja on putkahdellut maailmaan tiheään tahtiin (anteeksi kaikki synnyttäneet, tiedän kyllä kertomustenne perusteella, että vauvat eivät putkahda maailmaan, mutta näin asiaa sivusta seuranneena tuntui välillä siltä, että niitä tosiaan putkahtelee sieltä täältä). Itseäni eniten koskettaneina syntyminä voisin mainita Liekkiön ja lauluystäväni kaksostytöt, jotka syntyivät keskikesällä, sekä rakkaan lukioaikaisen ystäväni esikoistyttären, joka tuli maailmaan syksyllä. Nyt on sellainen olo, että unohdan jonkun tärkeän uuden ihmisen, vaikka juuri ennen joululomalle lähtöä näitä vauvoja laskettiin kämppiksen kanssa... Tähänastisen elämäni tärkeimmän syntymän mainitsen tässä, vaikkakin se tapahtui jo yli vuosi sitten: 5.11.2008 minusta tuli täti-titä, ja se on kuulkaa rakkautta se!

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, luojan kiitos.

5. Missä maissa kävit?
Ainoa ulkomaanmatkani oli huhtikuun lopun reissu Pietariin kahden ex-kämppiksen kanssa yhden ex-kämppiksen luo. Se oli kolmas ja paras Pietarin-matkani. Lisäksi matkailin Haaparannalla täällä Perä-Pohjolassa käydessäni. Välipäivinä kävin muutaman vuoden tauon jälkeen jopa Hapitsun Ikeassa ja ostin sieltä kauniin tyynyn.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2010, jota puuttui vuodesta 2009?
Elämänkumppanin.

7. Mitkä vuoden 2009 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Eipä ole mikään päivämäärä piirtynyt tulikirjaimin tajuntaani.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Se, että selvisin OKL:n suomen kielen ja kirjallisuuden lehtorin sijaisena niin mallikkaasti.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se, etten saanut perustettua perhettä.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Perussairauteni jylläsi taas vanhaan malliin juhannuksesta lokakuun loppupuolelle.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ostin joitakin ihania vaatteita eettisistä verkkokaupoista ja kirppareilta ja lastenvaatekaupoista. Ohhoh, minä taidan tosiaan olla aika huono ostamaan, koska en keksi mitään muuta mainittavaa.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
1-vuotiaan siskonpojan.

13. Kenen käytös masensi?
Omani, juhannuksesta lokakuun loppupuolelle.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan ja asumiseen.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Eräästä Henkilöstä.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2009?
Scandinavian Music Groupin "Ei tunnu missään, olen matkalla taas"

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?
Yhtä onnellinen ja toisaalta yhtä onneton, riippuu ajankohdasta

b) laihempi vai lihavampi?
Keväällä 2009 olin hoikempi kuin vuosiin, mutta elokuussa otin ja lihoin seitsemän kiloa muutamassa viikossa. Nyt olen taas hoikkunut.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, säästötili pullottaa.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Jooganneeni säännöllisesti.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Syöneeni vähemmän karkkia.

20. Kuinka vietit joulua?
Torniossa, aaton äidin luona ja joulupäivän isän luona. Moniin viime vuosien jouluihin verrattuna tämä joulu oli varsin tuskaton, suorastaan onnellinen.

22. Rakastuitko vuonna 2009?
Kyllä, kahdesti.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Yksi, tai sekin oli oikeastaan kahden yön juttu.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Ei ollut suosikkia, koska meillä ei ole televisiota.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa tietääkseni ketään ihmistä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En ole koskaan osannut vastata näihin. Yksi tosi hyvä oli Jhumpa Lahirin Tuore maa. Joogaretriitillä kesäkuun lopussa luin Tove Janssonin Kesäkirjan (?), joka oli ihastuttava. Syksyllä luin satoja ja taas satoja sivuja kaunokirjallisuutta, mutta valitettavasti mieleeni ei juuri nyt muistu yksikään lukemistani teoksista. Kun huomenna lähden paluumatkalle täältä Perä-Pohjolasta, aion ahmia Westön uusimman romaanin Älä kulje yöhön yksin, jonka ennustan nousevan lukuelämysten kärkeen.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Scandinavian Music Group

28. Mitä halusit ja sait?
Psykiatrin

29. Mitä halusit muttet saanut?
Joogaopettajan rakkauden

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Loppusyksystä näin monta leffaa, jotka vavahduttivat: Laputa - linna taivaalla, Putoavia enkeleitä, Mammutti, Magneettimies. Märsäsin kaikkia niitä katsoessani pidäkkeettömästi.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Syntymäpäivänäni olin bussissa paluumatkalla Inarista, jossa olin viettänyt mitä ihanimman pääsiäisen. Ostin Ivalosta syntymäpäivälounaaksi kasvispihvejä, jotka söin kylmänä, sekä italiansalaattia, josta kärsivällisesti nypin pois kaikki kinkunsuikaleet. Minulla oli lenseä krapula edellisillan juhlinnasta Kaamasen kievarissa, ja kävin erittäin huvittavan puhelinkeskustelun sinettäläisen mieshenkilön kanssa, jonka kanssa oli tullut tanssittua. Kun pääsin Tornioon, sain lahjan ja kortin ja muutenkin suloisen vastaanoton perheeltäni.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Pysyväisluontoinen mies.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2009?
Värikäs.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe, kämppikset, ystävät.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Apua, nyt pitäisi vastata vakuuttavasti, mutta ei tule mieleen muuta kuin se, että olin aidosti iloinen kun Obamasta tuli pressa.

37. Ketä ikävöit?
Siskonpoikaa, siskoa, isäni koiraa Unnaa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Eräs Henkilö!

4 Comments:

Blogger lupiini said...

Hih, putkahtamisesta tulee mieleen jonkun perhelehden kolumni, jossa kirjoittaja oli kysellyt lapseltaan että "mitenkäs ne vauvat tulevatkaan maailmaan". Selityksessä oli vilissyt haikaroita ja enkeleitä, mutta suurimpana harhaluulona kirjoittaja piti lapsen näkemystä "ja sitten ne vauvat vain LUISKAHTAVAT ulos":D

Olisipa ihanaa nähdä tuo Magneettimies, olen jonkun sortin Streng-friikki ja joskus nähnyt aika paljon vaivaakin perehtyäkseni hänen elämäntarinaansa. (kävin kesken tän kommentin katsomassa Magneettimiehen trailerin ja nyt mun on entistä pakompi nähdä se). Friikkasin Strengiin niinkin hassusti kuin siitä muinaisesta margariinimainoksesta, jossa soi Perhonen.

Kätilöopistolla oli ruokalassa päällä joku hirveän tasokas radiokanava (hitto kun en katsonut mikä) joka suolsi jatkuvasti lempibiisejäni ja lisäsi entisestään sitä taianomaista oksitosiinihumalaa. Jonain hetkenä siellä soi Strengin Puutarhassa ja olin ihan pimpelipom-päihtyneen-onnellinen :)

3:51 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Arvaapa oliko ihanaa palata pitkältä reissulta sieltä Etelä-Amerikasta ja huomata, että Hillassa on monta tekstiä? Että olet noussut kaivosta. Ja tietää vielä, että kohta nähdään.

No oli!

10:09 ip.  
Blogger Hilla said...

Luppis, Magneettimies on aika pakko nähdä kyllä joo. En ollut mikään Streng-fani saati -friikki leffaan mennessäni, mutta sieltä ulos tullessani ensinnäkin itkin edelleen ääneen ja toisekseen tiesin tarvitsevani Strengin levyt itselleni. Tarkennuksena vielä, että Magneettimies ei tosiaan ollut mikään nyyhkyleffa, vaan pirun kaunis ja toiveikas ja katharttinen nostaessaan voimalla pintaan siskon kuolemaan liittyviä tunteita.

Bea-anonyymi, no arvaapa onko ihanaa saaha sulta kommentti! No on! Ja se uni-tekstiviesti Tyynenmeren rannalta oli ihan taikaa. Näkemisiin, laulamisiin!

11:41 ap.  
Anonymous Heini said...

Oi! Kaksostyttärillä on kyllä suuri onni, kun heillä on sellainen aikuisystäviä kuin sinä. <3

10:18 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home