Taikatalvi ja fenix-lintu

Maanantain ja tiistain välisenä yönä valkea sumu laskeutui kaduille ja pihoille. Tiistaiaamuna se oli noussut takaisin harmaalle taivaalle, ja alkoi keskipäivällä sataa alas lumena. Ensin pieninä hiutalepisteinä, jotka mustuivat asfalttiin, sitten yhä isompina ja tiheämpinä hiutaleina, jotka saivat maiseman vilisemään. Maa tuli valkeaksi, puut saivat lumipeitteen.

Tuli taikatalvi. Pensasaitamme on kuin kermavaahdolla kuorrutettu, pörheä ja ja tupsuinen. Pihlajanmarjatertuilla on lumihuput niskassaan. Naapurin omenapuissa jäiset hedelmät hohtavat pimeässä kuin joulupallot. Tammi ravistaa hangelle piparkakkulehtiään.

Minä nousin kaivosta, maan pinta on taas vakaa ja kantaa askeleen, joka oikeastaan jää leijumaan hieman maanpinnan yläpuolelle. Kaivosta taivoon.

Kiitos kommenteista edelliseen postaukseeni. Olen tuntenut kamalaa syyllisyyttä kun en kommentoinut mitään takaisin. Mutta luin viestinne lämpöä sydämessäni, ja tunsin nöyrää kiitollisuutta siitä että saan olla kuukausikaupalla hiirenhiljaa ja silti joku vielä jaksaa käydä kurkistamassa tänne.

Olisipa kiinnostavaa elää yksi kokonainen vuosi niin, että jaksaisin tehdä säännöllisesti niitä asioita joista pidän, ilman kuukausien taukoja. Kirjoittaa, käydä joogassa. Puhua ystävieni kanssa puhelimessa. Kuunnella musiikkia. Suunnitella opetukseni niin että voin mennä suhteellisen varmoin mielin opiskelijoiden eteen.

Tietysti näissä ylösnousemuksissa on oma viehätyksensä, fenix-lintu-efekti. Värit näyttävät kirkkaammilta kun ne ovat aina välillä muutaman kuukauden sammuksissa.

Keittiön ikkunalaudalla, valkeanharmaata maisemaa vasten loistaa kolibrikukka, miekkamaiset oranssit ja violetit terälehdet levittäytyvät uljaaksi viuhkaksi. Rakkauden kukka, sanoi kämppis. Täällä me pidämme majaa, perheettömät kolmikymppiset hatarassa talossamme, ja rakkauden kukka se vain häpeilemättä hehkuu keittiössä.

Ja Terhi laulaa:

"Ei tunnu missään, olen matkalla taas,
olen matkalla sinne,
olen matkalla takaisin sinne
minne kerran toivotit minut.

Kun minulta viedään kaikki
autan kantamaan.
Kevyesti nousee askel!
Autan kantamaan ja kun lopulta kaadun
teen sen näyttävästi.

Näin minä vihellän matkallani
näin minä vihellän matkallani
jos sen on oltava niin
olkoon sitten niin.

Lusikka kauniiseen käteen,
takaisin satulaan!
Vannon kiven ja kannon kautta
vannon kiven ja kannon kautta
teen kaiken uudestaan."

Ja niin sitä taas mennään.