keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Terveisiä kaivosta

Masentuneena on kuin istuisi kaivossa, jonka reunalta läheiset huutelevat alas.

Tämän hienon kiteytyksen on tehnyt Annikki. Lainaus on muistinvarainen (en millään jaksa etsiä alkuperäistä tekstiä Annikin monivuotisista arkistoista), mutta kuva niin mieleenpainuva, että se antoi minulle otsikon. Päätin, että on aika nostaa pää kaivon reunan yli täälläkin.

(Tässä välissä oli suunnilleen vartin mittainen miettimistauko.)

Kaivossa istuminen tekee olon hitaaksi ja kohmeiseksi. Päätösten tekeminen (kuten sen päättäminen, minkä sanan tähän valkoiseen neliöön seuraavaksi kirjoitan) muuttuu työlääksi, ajatukset etenevät kuin tervassa. Kaikki kasaantuu, paperit työpöydälle, pölykoirat nurkkiin, vastaamattomat puhelut puhelimen muistiin.

Kaikkia niitä kasoja ei ole mukava katsella. Siksipä rakennankin suojamuureja teksteistä. Haahuilen kirjaston hyllyjen välissä ja valitsen kirjoja ensisijaisesti niiden pituuden perusteella: mitä paksumpi, sen parempi. Haahuilen internetissä ja luen blogien arkistoja edeten aikajärjestyksessä kohti nykypäivää. Olen viettänyt tänä syksynä päiväkausia muiden muassa Minhin ja edellä mainitun Annikin elämässä. (Kiitos pakopaikoista!)

Parhaan turtumuksen saa yhdistämällä lukemiseen lamauttavan annoksen sokeria. Nyt yritän pyristellä siitä irti, ja ylös kaivosta.

Tuntuu vähän vaikealta pitää arvossa omia aikaansaannoksiaan, kun ystävät synnyttävät lapsia ja väittelevät tohtoreiksi, mutta tässä ne ovat, viikon saavutukseni:

Imuroin huoneeni ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun.
Tuuletin kaikki vuodevaatteet.
Haravoin.
Kävin kävelyllä.
Joogasin kolmen kuukauden tauon jälkeen.
Sytytin tulen puuhellaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä.
Kirjoitin tämän. (Aikaa kului lähes kaksi tuntia.)

7 Comments:

Anonymous Heini said...

Sinä oot ite niin upea aikaansaannos, ettei paremmasta väliä. <3

4:27 ip.  
Blogger Odelma said...

Oot söpö!

6:29 ip.  
Blogger Katja said...

Olen odottanut blogitekstejäsi! Hienoa, että jaksoit tulla kertomaan.

Voi, kun osaisi olla peilaamatta muihin tai ajattelematta elämää tekemisinä ja suprituksina ja saavutuksina.

Minä haahuan nyt 41-vuotiaana työtyhjiössä. Haluaisin minäkin itselleni jonkun työn, josta maksetaan palkkaa ja josta voisin sanoa, että se on minun ammattini. Sitä olen kipuillut jo kauan. Sitten tein facebookissa 15-v. kummityttöni laatiman Miten hyvin tunnet minut -testin, jossa kysyttiin "Ketä ihailen?" Vastausvaihtoehtoja oli omasta äidistä Heidi Klumiin. Oikea vastaus olin kuitenkin minä, teinin kummitäti. En ole vieläkään toipunut tuosta ilosta. Että tällainen voi olla jonkun aikuiseksi varttuvan nuoren ihanne. Että sitä minä tulin tänne myös kertomaan. Että sinä olet samalla tavalla omana itsenäsi tärkeä. Siis Tärkeä.

8:38 ip.  
Blogger Annikki said...

Ei ollut mitenkään vääristeltu lainaus. Ja kaikki sanat on maailmalle tarkoitettukin, kukin saa ymmärtää ne omalla tavallaan.

Hyviä saavutuksia nuo, mitä olet saanut aikaan. Laadukkaita perusasioita. Ja olet jaksanut kirjoittaakin, se on minullakin juuri nyt hankalaa ja vie yllättävän paljon energiaa.

Jaksamista sinne kaivoon, kyllä se katoaa ihan todella ja asiat alkavat näyttää toisenlaisilta. :)

9:36 ip.  
Blogger suklaahirviö said...

Niin.. tuttua on tuo.. Mulle joskus elämän ihan pienetkin ratkaisut (mitä laittaa päälle, kun käyn kaupassa jne.) ovat tosi vaikeita. :( Ja sitten joskus saattaa joku ihan yksinkertainen päätöksenteko johtaa sellaiseen VELLOMISEEN.. eli yritän päättää jotain ihan simppeliä, jahkaan, se muuttuukin isoksi asiaksi.. :( Ja ihmiset eivät käsitä.

Miksiköhän oikeastaan me vertaamme itseämme aina niihin, jotka pärjää PAREMMIN, eli siis niihin väitelleisiin ja uraa tekeviin..? Vaikka oikeastaan kun alkaa miettiä, niin on paljon meitä toisenlaisiakin. Itse olen tuntenut vahvaa häpeää siitä että olen SYRJÄYTYNYT työmarkkinoilta [käytännössä näin on] ja olen usein kuvitellut olevani ainoa.. Mutta tämän koulutuksen saaneiden keskuudessa sitä itse asiassa on paljonkin liikkeellä. Ne Pärjääjät taitavat olla vähemmistö!

12:03 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Osasin vielä blogiosoitteesi, sinä Kasmasiini! Ilolla luin, vaikka kyynelsilmin:jaksaa vielä kirjoittaa!Ei ole aina kaivoon katsominen, ylöspääsy vielä vaikeampaa.Olet kaikki mitat täyttävä, valuvikoinesikin.

7:24 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hei RAKAS!!!

Ihanaa että jaksoit huhuilla kaivosta. Oletko muuten lukenut Murakamin 'Wind-up Bird Chornicle'..? Mikä se nyt sitten suomeksi mahtaisikaan olla... (Olen sitäpaitsi tainnut kysyä tätä usein ennenkin...) Sielläkin ollaan kuitenkin kaivossa useampaankin kertaan. Ja se oli jotenkin sopivaa luettavaa, ainakin kerran kun täällä Japanissa olin alavillamailla-hallanvaarassa...

Paljon rakkautta sinulle täältä atmos- ynnä muiden sfäärien kautta!!!

P.S. Kyllä minä vielä joskus keksin että miten saadaan nämä kaivot valaistua pohjia myöten...

Terveisin kaivon pohjalta takaisin valoon jojottaja plups mustikka plops.

4:09 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home