Joulusiivous

Päiväni alkoi paiseen puhkaisulla. Sellainen oli kasvanut vasempaan kainalooni ja se oli yön aikana kypsynyt täyteen mittaansa. Se oli valtava. Kämppikset oli sitä mieltä, että sitä pitäisi näyttää lääkärille, mutta minä luotin kotikonsteihin. En nyt lähde tarkemmin kuvailemaan paiseen sisältöä, mutta sitä oli häkellyttävän paljon, eikä kaikki ole vieläkään tullut ulos, mutta paraneminen on kuitenkin alkanut.

Paiseen innoittamana päätin räjäyttää liat pois koko huushollista. Ryhdyin perinteiseen joulusiivoukseen, kerrankin hyvissä ajoin (tarkalleen 11 kuukautta) ennen joulua. Viime vuonna sellainen jäi nimittäin täällä Harakanpesässä tekemättä, niin kuin moni muukin asia.

Oli täydellinen joulusiivous-ilma, kuutisen astetta pakkasta, piha täynnä puuterilunta, ja niin pilvistä, ettei tullut syyllinen olo vaikkei ollut hiihtelemässä järven jäällä vaan roikkui imurin varressa sisällä. Kannoin kaikki makkaukset ja matot pihalle ja imuroin jopa sängyn ja seinän välistä. Lisäksi luutusin lattiat, pesin tahmeaksi päässeen pyykkihuoneemme, pyyhin viherkasvien lehdet, kuurasin jääkaapin päällisen ja lopuksi poltin vielä raikastavaa suitsuketta vessassa, jossa kaikesta pesemisestä huolimatta haisi pissa. Pihalla puistelin peitot ja tamppasin matot, närhet ja harakat naureskelivat hommilleni lähipihojen puissa. Mattotelineelle tuli saappaistani pieni polku. Katoava luonnonvara: pihapolku pehmeässä hangessa.

Reippaan siivousvireen lisäksi kaikki muutkin hypomanian oireet ovat taas päällä: minusta virtaa sanoja, ideoita, hassuja juttuja, kirkastuneita näkemyksiä. Asiat loksahtavat kohdalleen niin että kolina käy. Torstaina laitoin hyllyyn kirjakasan, joka oli maannut periksiantaneena nojatuolissani elokuun lopusta saakka. Tänään kiinnitin naiskortteja vessanoveen, jonka tyhjiä kohtia olen katsellut voimattomana kuukausikaupalla. Eilen ostin kaksi paitaa, uudet lakanat, pari Marimekon jäännöspalaa, kauniita postikortteja ja riisimaitosuklaata. Edellisen kerran shoppailin elokuussa. Ja mikä mainittavinta, perjantaina olin ulkona, siis ihan oikeasti hyppööllä, join kotona pohjia, poltin kaksi tupakkaa ja jorasin uusissa farkuissani kahteen asti. Eilen aamulla oli pää kipeä, eli olin jaksanut juoda siideriäkin niin paljon, että sain pienen krapulan. Vanhakin nyt nuortuu!

Isä kysyi minulta joskus joulukuussa, että saisimmeko vähitellen lukea Hillasta uusia kirjoituksia. "Sinä olet nyt kolmisen kuukautta istunut portailla syysauringossa, eikö siinä ala jo perse puutua?" No puutuihan se, mutta itseni tuntien tiesin, että kaikelle täytyy antaa aikansa. Kaikki olotilani ovat ainakin toistaiseksi menneet aikanaan ohi. Ja ne tulevat ja menevät varmasti vastakin. Malja sille!