Kevätrituaaleja
Viime toukokuussa siskon polttareissa täytettiin Aikuiset ystäväni -kirjaa ja laskettiin virallisia aikuispisteitämme. Minä olin kymmenen hengen tyttöporukassa vanhimmasta päästä, mutta ilokseni sain toiseksi vähiten pisteitä (vähiten sai siskoni, joka 24 vuoden iästään huolimatta määrittyi ihan teiniksi). Omistusasunto-vakiintunut parisuhde-uraputki-rintamalla pärjään edelleen huonosti, mutta olen viime aikoina havainnoinut itsessäni selviä aikuistumisen oireita. Niistä kaksi liittyi vapun valmisteluun: tein elämäni ensimmäistä kertaa itse simaa ja leivoin munkkeja. Vappuaattona sima tosin muistutti haaleaa sitruuna-jääteetä, mutta kun rusinat nousivat pintaan pari päivää sitten, sima maistui ihan oikealta simalta, raikkaalta, makealta ja hieman käyneeltä.
Munkkitaikinaa alustaessa mieleen nousi lapsuuden aistimuistoja äidin pullanleivonnasta. Hiivan houkuttava lohkeilu kädenlämpöiseen maitoon, taikinan suolaisensuloinen, kardemummanraikas maku, kun sula voi oli juuri kaadettu kulhoon, happamat hiivaröyhtäykset, ja berninpaimenkoiramme Nilla, joka sai aina lopuksi nuolla äidin taikinaiset kädet. Hiivalla nostatettu taikina on ihme olento, melkein elollinen, vähän pelottava tällaiselle kokemattomalle leipojalle. Mutta vappuaaton munkkitaikinani kohosi kauniisti ja muotoutui pikkupulliksi ja sitten rinkilöiksi suuremmin vastustelematta. Tunsin itseni emännämmäksi kuin aikoihin.
Muutkin aikuistumisoireeni liittyvät kevääseen. Haluan kesäksi elämäni ensimmäisen kukkapenkin ja ryytimaan. Talon kaikki ikkunalaudat ovat tupaten täynnä istutusruukkuja. Kuistin seinustoille olen suunnitellut köynnöskransseja, mutta niiden isot siemenet ovat maanneet kohta kaksi viikkoa hiiskahtamatta mullan kätköissä. Keltaiset sarviorvokit ovat sen sijaan nostaneet hennot taimet mullan pinnalle. Eivät ne vielä totisesti näytä siltä, että niistä tulisi keltaisena hehkuva ikkunanaluskukkapenkki, mutta toivoa on. Ja kokonaista kuusi auringonkukantainta työntää hanakasti varttaan kohti aurinkoa. Kesäkurpitsantaimet pyöreine sahalaitalehtineen Niksun huoneen ikkunalla ovat jo niin suuria, että melkein hirvittää. Ne pääsevät myöhemmin traktorinrenkaaseen pihamaalle, ryytimaan olen ajatellut perustaa kuistille parvekelaatikoihin. Eilen mullan huomaan pääsi kanelibasilikan ja rucolan siemeniä, toiseen laatikkoon olen suunnitellut korianteria ja timjamia. Ruohosipulia kylvettiin seinustalle.
Aikuistumiseen tuntuu liittyvän myös lievä kevätsiivous-oireiluni. Eilen imuroida hurautin koko alakerran (imurointiväli huoneessani oli yleensä kuukausi tai pari) ja sitten vielä luutusin lattiat mäntysuovalla "saadakseni taloon raikkaan tuoksun" (ihan oikeasti ajattelin noin). Ja pistin Niksun tamppaamaan matot. Paikat kiiltelivät puhtauttaan jo alku-iltapäivästä ja sitten lähdettiinkin ruokaostoksille. En oikein osaa kuvitella aikuismaisempaa tapaa viettää lauantaita.
Ai niin, eiliseltä tulee vielä yksi aikuispiste: tein itse kattilassa vaniljakastiketta. Olen aina luullut, että se vaatii jotain erikoistaitoja, mutta tuntui riittävän, että osasi heiluttaa vispilää. Kastiketta tarjosin pakastemarjojen kanssa, jotka ovat muuten myös aika aikuismaisia.
Jotenkin aikuisuus tuntuu liittyvän vuodenaikoihin ja erityisesti vuodenaikajuhliin. Siinä vaiheessa, kun on kehittänyt ikiomat rituaalinsa ja hankkinut omaa vuodenaikarekvisiittaa kuten oranssin joulutähden tai istutusruukkuja, on astunut aikuiselämän puolelle.
Eilisen puuhakkuuden jälkeen olen tänään ollut mukavan raukea koko päivän. Aamujoogan jälkeiset päivät ovat usein tällaisia: aamupalan jälkeen on otettava torkut, ja iltapäivällä voi hyvin nukahtaa uudestaan luettuaan sängyllä kolme sivua kirjaa. Joogauupumus sopii hyvin sunnuntaihin. Saa syödä ja nukahdella parin tunnin välein, keitellä kahvit juuri silloin kun huvittaa, kutoa pyöröpuikoilla pari kierrosta tai tunnin kerrallaan, jättää Kuukausiliitteen artikkelin kesken, koska siihen voi palata sitten kun huvittaa, lämmittää edellispäivän Bami Gorengia jo ennen kuin tulee kunnolla nälkä vain siksi että tekee mieli syödä, ja kirjoitella blogiinsa harmittomia listoja istuttamistaan koriste- ja hyötykasveista.
Munkkitaikinaa alustaessa mieleen nousi lapsuuden aistimuistoja äidin pullanleivonnasta. Hiivan houkuttava lohkeilu kädenlämpöiseen maitoon, taikinan suolaisensuloinen, kardemummanraikas maku, kun sula voi oli juuri kaadettu kulhoon, happamat hiivaröyhtäykset, ja berninpaimenkoiramme Nilla, joka sai aina lopuksi nuolla äidin taikinaiset kädet. Hiivalla nostatettu taikina on ihme olento, melkein elollinen, vähän pelottava tällaiselle kokemattomalle leipojalle. Mutta vappuaaton munkkitaikinani kohosi kauniisti ja muotoutui pikkupulliksi ja sitten rinkilöiksi suuremmin vastustelematta. Tunsin itseni emännämmäksi kuin aikoihin.
Muutkin aikuistumisoireeni liittyvät kevääseen. Haluan kesäksi elämäni ensimmäisen kukkapenkin ja ryytimaan. Talon kaikki ikkunalaudat ovat tupaten täynnä istutusruukkuja. Kuistin seinustoille olen suunnitellut köynnöskransseja, mutta niiden isot siemenet ovat maanneet kohta kaksi viikkoa hiiskahtamatta mullan kätköissä. Keltaiset sarviorvokit ovat sen sijaan nostaneet hennot taimet mullan pinnalle. Eivät ne vielä totisesti näytä siltä, että niistä tulisi keltaisena hehkuva ikkunanaluskukkapenkki, mutta toivoa on. Ja kokonaista kuusi auringonkukantainta työntää hanakasti varttaan kohti aurinkoa. Kesäkurpitsantaimet pyöreine sahalaitalehtineen Niksun huoneen ikkunalla ovat jo niin suuria, että melkein hirvittää. Ne pääsevät myöhemmin traktorinrenkaaseen pihamaalle, ryytimaan olen ajatellut perustaa kuistille parvekelaatikoihin. Eilen mullan huomaan pääsi kanelibasilikan ja rucolan siemeniä, toiseen laatikkoon olen suunnitellut korianteria ja timjamia. Ruohosipulia kylvettiin seinustalle.
Aikuistumiseen tuntuu liittyvän myös lievä kevätsiivous-oireiluni. Eilen imuroida hurautin koko alakerran (imurointiväli huoneessani oli yleensä kuukausi tai pari) ja sitten vielä luutusin lattiat mäntysuovalla "saadakseni taloon raikkaan tuoksun" (ihan oikeasti ajattelin noin). Ja pistin Niksun tamppaamaan matot. Paikat kiiltelivät puhtauttaan jo alku-iltapäivästä ja sitten lähdettiinkin ruokaostoksille. En oikein osaa kuvitella aikuismaisempaa tapaa viettää lauantaita.
Ai niin, eiliseltä tulee vielä yksi aikuispiste: tein itse kattilassa vaniljakastiketta. Olen aina luullut, että se vaatii jotain erikoistaitoja, mutta tuntui riittävän, että osasi heiluttaa vispilää. Kastiketta tarjosin pakastemarjojen kanssa, jotka ovat muuten myös aika aikuismaisia.
Jotenkin aikuisuus tuntuu liittyvän vuodenaikoihin ja erityisesti vuodenaikajuhliin. Siinä vaiheessa, kun on kehittänyt ikiomat rituaalinsa ja hankkinut omaa vuodenaikarekvisiittaa kuten oranssin joulutähden tai istutusruukkuja, on astunut aikuiselämän puolelle.
Eilisen puuhakkuuden jälkeen olen tänään ollut mukavan raukea koko päivän. Aamujoogan jälkeiset päivät ovat usein tällaisia: aamupalan jälkeen on otettava torkut, ja iltapäivällä voi hyvin nukahtaa uudestaan luettuaan sängyllä kolme sivua kirjaa. Joogauupumus sopii hyvin sunnuntaihin. Saa syödä ja nukahdella parin tunnin välein, keitellä kahvit juuri silloin kun huvittaa, kutoa pyöröpuikoilla pari kierrosta tai tunnin kerrallaan, jättää Kuukausiliitteen artikkelin kesken, koska siihen voi palata sitten kun huvittaa, lämmittää edellispäivän Bami Gorengia jo ennen kuin tulee kunnolla nälkä vain siksi että tekee mieli syödä, ja kirjoitella blogiinsa harmittomia listoja istuttamistaan koriste- ja hyötykasveista.
posted by Hilla at 5:00 ip.
3 Comments:
Ja parasta onkin se, ettei aikuisuus ole mikään valmis laatikko vaan rakentuu juuri niistä omista rituaaleista ja rekvisiitasta.
Menestystä ryytimaallesi; lämpöisiä päiviä ja riittäviä mutta helliä sateita :)
Odelma, onnea myös teidän yhteispalstallenne! Ryhmäviljely ja kommuuniryytimaa on siitä hyviä juttuja, ettei ole yksin vastuussa. Minä olen tehnyt kämppiksen kanssa sopimuksen, että se toimii puutarha-orjanani niinä viikkoina, kun en ole itse kastelemassa kasvustojani.
Oi miten kevätiloinen kirjoitus! Hiivalla nostatettu taikina on hämmentävän inhimillinen, lämmin ja pehmeä ja kuitenkin jotenkin kiinteä antaen aavistaa että alla on jotain vakaata ja liikkumatonta. Itse asiassa kulhossa paisuvan pullataikinan koskettaminen tuntuu hämmästyttävän paljon siltä, kuin puristaisi jonkun TISSIÄ! Hmm, tässäpä oiva vinkki puristelunhaluisille sinkkumiehille!
Lähetä kommentti
<< Home