Metamorfooseja

Eilen päättyi kolmipäiväinen lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin kansainvälinen konferenssi, jonka järjestämisessä minäkin olin mukana. Oli ihanaa. Minulla on sellainen olo, kuin olisin uinut kolme vuorokautta meressä, joka on täynnä värikkäitä kaloja ja ihmeellisiä vedenalaisia maisemia. Ihan kuin olisin ollut ulkomailla täällä kotikaupungissani, cocktail-tilaisuudessa, kaupungin vastaanotolla prameassa juhlasalissa ja päätösillallisella alkumaljoineen, viineineen ja liköreineen.

Minä olen kyllä jonkin sortin konferenssi-eläin, kansainväliset ihmisjoukot menee päähän ja veriin ja sähköistää ajattelun ja olemisen. Ensimmäisestä parin vuoden takaisesta konferenssistani asti olen ollut sitä mieltä, että ne on paitsi älyllinen, myös ehdottoman ruumiillinen tapahtuma. Yritin selittää kämppiksille, että kunkin päivän asukokonaisuuden valinta on konferenssielämän keskeisimpiä osa-alueita. Korut, kengät ja muistikirjan kauniit kannet ovat kaikki tärkeitä yksityiskohtia. Ainakin yhtenä päivänä pitää olla aika avokaulainen paita. Oma esitelmä kannattaa kyllä pitää poolokauluksessa, mutta mekko saa silti istua huomiotaherättävän hyvin. Olen lapsellisen tyytyväinen tämänkertaiseen suoritukseeni, sillä sain paljon ihailevia kommentteja oranssista villamekostani, sademetsien puunsiemenistä tehdyistä koruistani ja uudesta rastahännästäni, johon olin pujotellut punaisia lasihelmiä.

Asukokonaisuuksiakin tärkeämpiä olivat silti ihmiset ja heidän puheensa. Minulla on sellainen olo, että tässä maailmassa on sentään aika paljon kauneutta ja viisautta, vaikka suuret linjat ihmiskunnalla meneekin pahasti pieleen. Kirjoitan tänne kauneimmat ja viisaimmat asiat, jotka olen merkinnyt muistikirjaani:

Kirsi Kunnas puhui lapsen kielen kehityksestä ja kuvaili runoa: "Sen kaikki sanat on tarkkaan harkittu, ne hankaavat toisiaan, muodostavat magneetisen taikapiirin. Runo on kuin atomimiilu, joka säteilee."

Hollantilainen Jan van Boeckel kertoi taide-ympäristökasvatuksen projektistaan ja ekologisesta kriisistä, johon olemme maapallon saattaneet: "Me elämme keinotekoisen ylivirikkeellisyyden maailmassa, tietokoneen, tv:n, elektronisten pelien ja puhelimen välittämässä todellisuudessa. Me olemme kaikkialla paitsi siellä, missä me todellisuudessa fyysisesti olemme. Nopean kulttuurimme vastapainoksi tarvitsemme luonnon hitautta." Esitelmänsä lopuksi Jan siteerasi Bill McKibbeniä: "What the warming world needs now is art, sweet art." Ja sanojen vakuudeksi Jan näytti meille kuvia lasten tekemästä ympäristötaiteesta, kuusenkäpymandaloista; hiekkaan painuneista jalanjäljistä, jotka oli täytetty hehkuvanpunaisilla marjoilla ja valkeilla simpukoilla; vesirajaan rakennetuista kivispiraaleista, jotka olivat puoliksi maalla, puoliksi veden alla; vihreän rahkasammaleen sisään kaivautuneesta tytöstä; järven rantaan pajuista rakennettuun majaan käpertyneestä lapsesta, joka näytti olevan samaan aikaan suojassa ja uhattuna. Minua itketti.

Taiwanilainen Hsiao-Hui Yang esitteli meille taolaisen luentansa Charlotte's web -nimisestä lastenkirjasta. Saimme oppitunnin taolaisuuden keskeisistä periaatteista.
"Kaikella maailmankaikkeudessa on kaksi vastakkaista puolta, jotka kuuluvat yhteen."
"Pehmeys voittaa kovuuden niin kuin vesi voi pisara pisaralta päästä kovan kallion läpi."
"Meri ei ole koskaan pyytänyt virtoja tulemaan luokseen, ja silti kaiki virrat laskevat mereen."
"Sinun täytyy tyhjentää itsesi voidaksesi tulla täydeksi."

Australialainen Clare Bradford kertoi meille alkuperäiskansojen, aboriginaalien, Pohjois-Amerikan intiaanien ja inuiittien kuvakirjoista. Minä olin siinä vaiheessa jo niin vaikuttunut, etten kirjoittanut ylös edes kirjojen ja tekijöiden nimiä. Yksi kirjoista kertoi inuiitti-tytöstä, jonka äiti oli kuollut tuberkuloosiin, ja joka oli niin surullinen, ettei jaksanut pelata lumella jalkapalloa toisten lasten kanssa. Silloin hänen isoäitinsä kertoi, että kuolleet eivät ole menneet pois. Tähtikirkkaina öinä voimme nähdä heidän hymyilevät kasvonsa revontulten lomassa, ainakin niiden, joita olemme eniten rakastaneet ja kaivanneet. Kuolleet pelaavat jalkapalloa isolla mursun kallolla, aivan niin kuin lapset maan päällä pelaavat lumella nahkapallollaan, ja heillä on oikein hauskaa.