Kosken pojan kotona

Viime viikonloppuna tein jotain, mitä en muistaakseni ole ennen tehnyt: nousin pikajunasta Seinäjoella. Yleensä Seinäjoki on se puolivälin asema, jolla matkaa on molempiin suuntiin mennessä pitkästi jäljellä. Nyt oli jäljellä enää vartin kolkuttelu henkilöjunalla ja oltiin perillä Ylistarossa, syvällä Etelä-Pohjanmaalla. Siellä oli yhtä pimeää kuin lumivaippansa hukanneessa Sisä-Suomessakin, mutta pohjalainen näyttämisenhalu erottui hyvin pimeässäkin: rivitalon mittaisten vanhojen pohjalaistalojen jokaisella kymmenellä ikkunalla oli ainakin viidentoista kynttilän rivi. Ei puhettakaan, että yksi vaivainen joulutähti keittiön ikkunassa riittäisi mihinkään.

Kyrönjoen varresta matka jatkui Ylihärmään, missä pääsin avecin roolissa elämäni jännittävimpiin pikkujouluihin. Härmän kuntokeskuksen isosta ravintolasalista oli varattu pöytä 50 metallimiehelle seuralaisineen, seisovasta pöydästä sai hakea jouluruokaa ja firman pomo jakeli povitaskustaan drinkkilippuja, joita ei aamukolmeen mennessäkään saatu hyvästä yrityksestä huolimatta loppumaan.

Vasemmalla puolellani istui viisikymppinen Make, jonka mahtavia työmiehen kouria vilkuilin ihaillen. Päivällisen lopulla Make päätti maistaa punaviiniä 20 vuoden tauon jälkeen, suoraan pullon suusta tietenkin. "Tämähän on hyvää", Make totesi huomattavan pitkän siemauksen jälkeen silmät hämmästyksestä loistaen. "Onko tässä alkoholia ollenkaan?" Toinen, noin kolmen desin kulaus alkoi kuitenkin nousta vastavirtaan, ja Make meni vähäksi aikaa vaikean näköiseksi. Neuvoin suosista käymään oksentamassa.

Illan mittaan juttelin pitkään firman ukrainalais-vahvistuksen, 23-vuotiaan Nikitan kanssa ja selasin kännykkäkamerasta 136 kuvaa hänestä ja hänen suloisesta karjalaisesta tyttöystävästään Nastjasta taustallaan Pietarin ja Nikitan etelä-ukrainalaisen kotikaupungin merkittävimmät nähtävyydet. Tullessaan takaisin tupakalta Nikita totesi iloisena: "Nyt tiedän, että ihmiset ovat tosi humalassa. Kaikki haluavat yhtäkkiä puhua minulle englantia!"

Loppuillasta väki väheni ja lasimäärä jäljellejääneiden edessä kasvoi. Miehet saivat ulkona aikaan ainakin yhden kunnon tappelun, ja joku lähetettiin verissä päin taksilla kotiin. Kymmenen minuuttia ennen valomerkkiä pomo yritti tilata vielä 50 drinkkiä ja paheksui kovaan ääneen, kun käyttämättömiä drinkkilippuja ei enää suostuttu ottamaan vastaan. Miehet kantoivat henkensä hädässä pöytään viskiä, konjakkia, salmaria ja kaljaa, jotka tarjoilija kävi viisitoista minuuttia myöhemmin kantamassa pois, kun taksi oli vienyt viimeiset juhlijat.

Pomo tuli meidän huoneeseen jatkoille puhumaan miesten asioita serkkupojan kanssa. Minä makasin yöpaidassa peiton alla ja sain kuulla vaikuttavan, kiivastahtisen monologin yrittäjyyden haasteista, korvaamattomista työmiehistä, ralliautoilusta ja mafiasta. Opin myös uuden sanan: sakia tarkoittaa eteläpohjanmaaksi tyhmää.

Seuraavana aamuna isä soitti huolestuneena kysyäkseen, olinko saanut puukosta. Saatoin todeta rauhoittavasti, että "Härmäs oltihin, eikä verinaarmua!"

Sunnuntaina Niksu vei minut kävelylle Kyrönjoen rannalle ja kosken yli vievälle sillalle. Talvitulva oli vienyt ohuen jään, uoman täytti sameanruskea vesi, jonka kosken kivet saivat kuohumaan keltaisena. Niksu näytti minulle rannan, jolta puretussa kalamökissä oli teininä könynnyt, ja lapsuuden uimapaikan kosken suvannossa vanhan sillan kohdalla, ja sanoi, että kesällä voitaisiin tehdä pyöräretki joen yläjuoksulle seuraavalle sillalle. Minä tajusin ensimmäistä kertaa, että se on kasvanut kosken rannalla, ja että joki on sen kotivesi, niin kuin minunkin.