keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Siskolle

Kevään viimeisenä päivänä sinä kuljit pellon poikki joen rantaan, tulvaveteen,
kahden maailman rajalle.

Virta oli sulavesistä vahva.
Se kantoi pois koko talven lumien painon,
koko silmittömän pimeän.

Et kulkenut enää ihmisten polkuja,
sinä uit saareen kalojen tietä,
vahvojen eläinten tietä.

Saniaisten pehmeät käsivarret ottivat sinut vastaan.
Kuusenkerkkien heleät lyhdyt hohtivat ylläsi.

Suosta syntyivät sääsket,
lämpimät tuulet irrottivat pajujen hahtuvat,
niiden kevyen lennon maiseman ylle.

Päivä päivältä kasvoivat koivujen lehdet taivaan ja silmiesi väliin.

Ja jonakin yönä painanteen reunalla seisoi hirvi,
silmän mustuudessa suolammen tyyneys ja tieto:

että sinä et ollut enää siellä,
eikä maa sinun allasi ollut tästä maasta,

se oli jo taivas.

6 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Tuo on tosi kaunis, nyt itkettää.

H

10:27 ap.  
Blogger Katja said...

Niin kauniit sanat, niin yksinäinen matka. Olen pahoillani, Hilla! Halaus!

12:24 ip.  
Anonymous MuunMaanMustikka said...

voi voi minun päiväyölintuseni.

piirrät sanoillasi kyynelvanaa.

rakastat siskoasi niin.


lemmikistä tuli runo, ilmatar.

lentävän keveä. puhdas.

10:21 ap.  
Blogger Odelma said...

Voi Hilla sinä tiedät millä sanoilla tästä merkillisestä maailmasta on kerrottava, jotta sitä voisi edes hiukan ymmärtää.

9:22 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

ihmeellisen kauniita sanoja.

voimia!

hillaa ajatellen, mitä oletkaan joutunut kohtaamaan,

kontulan r:t

-ajatuksissa, puheissa, matkattu luoksesi useasti.. vuosi on mennyt niin nopeasti.

10:12 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Kaunis runo. Voimia sinulle ja läheisillesi.

Juho

8:48 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home