Hilla 1 vee
Hilla täytti 12 minuuttia sitten yhden vuoden. Onnea pikku Hilla!
Vuosipäivän kunniaksi pahvilaatikkorunoutta kymmenen vuoden takaa:
kaikki ne huoneet
jotka ovat olemassa koko ajan
vaikka oma hengitys
ei liikautakaan niiden ilmaa
elämät
jotka tihenevät meistä joka suuntaan
kuin läpitunkemattomat oksistot
sanojen sirahteleva hyönteisparvi
maan kehän ympäri
yhdet kuultavat siivet
meille annettu,
hatara välimatka
toisesta toiseen
(Kirjoittanut Hilla 20 v.)
Muistan aika hyvin, mitä tunnetta tavoittelin noilla sanoilla. En tiedä, tavoitinko, mutta tunne tulee joskus edelleen, tunne siitä, että liikahtaa pois oman elämänsä keskiöstä.
Enää en kirjoittaisi yksistä siivistä. Ei me mitään sudenkorentoja olla, vaan vahvasiipisiä muuttolintuja, monivuotisia kasveja.
Mutta se välimatka, se on hatara.
Kun yli seitsemän vuotta sitten olin lähtenyt kevääksi pohjoiseen, kaamosrajan yläpuolelle, Jäämeren rannalle, sain silloiselta rakastetultani kirjeen, tammikuun pimeydessä kirjoitetun. Rakastettuni oli kuullut radiosta Daven biisin: "Pieni ja hento ote, ihmisestä kiinni, aivan sama tunne kuin koskettava tuuli..." Tunsin laulun, se oli minusta kaunis, mutta silloin halusin, että ote olisi väkevä.
Nyt tiedän ehkä vähän paremmin, kuinka hento se on, kuinka huteria ne tuuliset sillat, joita rakentelemme toistemme luo, kuinka tuulen sukua olemme.
Vuosipäivän kunniaksi pahvilaatikkorunoutta kymmenen vuoden takaa:
kaikki ne huoneet
jotka ovat olemassa koko ajan
vaikka oma hengitys
ei liikautakaan niiden ilmaa
elämät
jotka tihenevät meistä joka suuntaan
kuin läpitunkemattomat oksistot
sanojen sirahteleva hyönteisparvi
maan kehän ympäri
yhdet kuultavat siivet
meille annettu,
hatara välimatka
toisesta toiseen
(Kirjoittanut Hilla 20 v.)
Muistan aika hyvin, mitä tunnetta tavoittelin noilla sanoilla. En tiedä, tavoitinko, mutta tunne tulee joskus edelleen, tunne siitä, että liikahtaa pois oman elämänsä keskiöstä.
Enää en kirjoittaisi yksistä siivistä. Ei me mitään sudenkorentoja olla, vaan vahvasiipisiä muuttolintuja, monivuotisia kasveja.
Mutta se välimatka, se on hatara.
Kun yli seitsemän vuotta sitten olin lähtenyt kevääksi pohjoiseen, kaamosrajan yläpuolelle, Jäämeren rannalle, sain silloiselta rakastetultani kirjeen, tammikuun pimeydessä kirjoitetun. Rakastettuni oli kuullut radiosta Daven biisin: "Pieni ja hento ote, ihmisestä kiinni, aivan sama tunne kuin koskettava tuuli..." Tunsin laulun, se oli minusta kaunis, mutta silloin halusin, että ote olisi väkevä.
Nyt tiedän ehkä vähän paremmin, kuinka hento se on, kuinka huteria ne tuuliset sillat, joita rakentelemme toistemme luo, kuinka tuulen sukua olemme.
posted by Hilla at 12:12 ap.
2 Comments:
Mutta olet onnellinen. Hyvä. Ja onnea vuodelle, vuosille.
Oi, kuinka kaunis ja syvä teksti - taas kerran. Mietin jokin aika sitten, että sinä olet varmasti rakastunut. Mutta että maltathan silti kirjoittaa tännekin joskus...
Mitä rakkaudesta sanoisi? Hento ote ja väkevä. Ne molemmat ovat tarpeen, joskus varmasti vahvassa rakkaudessa kaipaa hentoutta ja keveyttä ja sitten taas... Muistan rakkauksia (tai oikeastaan vain yhden, mutta se kummittelee yhäti), joissa puristi, vaikka toinen ei ollut lähelläkään pitämässä kiinni edes kädestä. Silloin toivoi sitä keveyttä, oli halkeilla ja vaikka se oli ah,niin totaalista, niin silti hiukan liikaa. Sitten on levollisia rakkauksia, joissa voi luottaa ja olla turvallisin mielin, mutta silti kaipaisi juuri sitä väkevyyttä, suuria pitoisuuksia, humausta. Ja jos pitäisi valita, niin - jotakin siltä väliltä. Ehkä?
Rakkaus on kyllä niitä mysteerejä, joista ei oikein koskaan pääse perille. Ei vaikka katsoisi suoraan päin, silti näkee lähinnä läpi, vaikka kohdentaisi miten.
Mutta onnea yksivuotiaalle, kiitos ajatuksen juoksutuksesta, ja kesää!
Lähetä kommentti
<< Home