tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Ihmisten ja kynttilöiden lämmöstä

En meinaa uskoa tätä todeksi: istun omassa huoneessani, omassa keinutuolissani, sylissäni oma uutukainen kannetava tietokoneeni, ja olen yhteydessä tiedon valtateihin vasta-avattua laajaa kaistaamme pitkin. Ja olen ihan itse saanut aikaan kaiken tämän: löytänyt Harakanpesän, löytänyt narisevan Leeliani kirpputorilta, halunnut ja osannut hommata tietokoneen ja laajakaistaliittymän (noissa kahdessa viimeksimainitussa sain kyllä tärkeää taustatukea ja vetoapua kämppikseltä).

Ja nyt Hilla on täällä minun omassa tilassani.

Harakanpesästä on tullut entistä omempi ja rakkaampi paikka viimelauantaisten tupaantuliaisten jälkeen. Juhlinta alkoi jo perjantai-iltana, kun pidettiin Niksun kanssa kahdestaan yksityisbileet, joissa juotiin siideriä hiprakan verran (aloin kyllä tilittää jo puolen lasin jälkeen eksistäni) ja soitettiin death metallia, hiphopia, punkia, Bob Marleya, Manu Chaoa ja Kate Bushia. Minä leivoin hillapiirakaa ja omenavadelmapaistosta ja jorailin kulhojeni kanssa keittiössä. Ilta huipentui kun yhteys internetin ihmemaahan aukesi.

Lauantaina olin aamusta asti ihan hepakassa. Leivoin vielä kaksi pellillistä piirakkaa (suppilovahveroista ja hapankaalista) ja hain Alkosta pyöränkorillisen punkkua, kuurasin vessan ja asettelin kynttilöitä pitkin pöytiä. Vähän ennen vieraiden tuloa olin jo hyppimässä seinille, peläten vuoroin sitä, että tulee liikaa ihmisiä eikä ruoka ja tuolit riitä (Niksu laski jossain vaiheessa, että jos kaikki kutsutut tulevat, kolmentoista vieraan täytyy istua sängylläni), vuoroin sitä, ettei kukaan tule ja piirakat happanevat syömättöminä pelleilleen.

Vieraita tuli juuri sopivasti, monta yllätysvierastakin pitkin iltaa. Ihmiset ja kynttilät lämmittivät keittiön, punkkua kului, piirakat syötiin viimeistä murua myöten ja vieraat kuuntelivat mukisematta ystäväni polttamaa kotidisko-kokoelmaa, jonka biisivalikoima yltää Kikan "Tartu tiukasti hanuriin" -kappaleesta jakutialaiseen kurkkulaulun helmeen "Meillä on puolustusvoimat". Sauna oli lämpimänä koko illan, minäkin maltoin mennä sinne toisessa aallossa naisten kanssa läyryämään. Meinasin haljeta emännänonnesta, kun tulin takaisin sisälle pyyhe päässäni, ja keittiöni oli täynnä hymyileviä sopivasti humaltuneita ihmisiä, jotka puhuivat mukavia tuikkujen valossa. Minun kotonani, minun kutsuminani! Kiitos kaikille läsnäolosta!

Sain aivan ihania tupaantuliaislahjoja:

ruususuolaa
himalajansuolaa
kotona leivotun saaristolaisleivän
pienen pyöreän ruislimpun ja kuivattuja karpaloita
kaksi punaista mehiläisvahakynttilää
vaaleanpunaisen lemmenlyhdyn (muisto elokuisista häistä)
tuoksulyhdyn ja omenantuoksuista öljyä
minttusuklaata
Matti Johannes Koivun uuden levyn (kotipolttoisena)
Tourén etno-blues levyn (täydellistä työhuonemusiikkia)

Ystävilläni on loistava maku lahjojen suhteen!

Viimeisten vieraiden lähdettyä minut valtasi laskuhumalainen alakulo. Nukahdin vaatteet päällä viltin alle herätäkseni hirvittävässä kylmänhorkassa neljältä aamuyöllä. Tuohon aikaan vuorokaudesta voipunut, paleleva ja humalan hylkäämä ihminen on hauraassa tilassa. Sain hysteerisen itkukohtauksen miettiessäni sitä traagista tosiasiaa, että kukaan ei vetänyt minua juhlien lopuksi syliinsä eikä suukotellut niskaani eikä sanonut että nyt eukkoseni mennään nukkumaan.

Lohtua vailla tartuin yöpöydälläni olevaan Eckhart Tollen teokseen Tyyneys puhuu:

"Kun katselet muita ihmisiä ja tunnet suurta rakkautta heitä kohtaan tai tarkastelet luonnon kauneutta ja jokin sisälläsi reagoi siihen voimakkaasti, sulje silmäsi hetkeksi ja tunne tuon rakkauden tai kauneuden ydin sisimmässäsi erottamattomana osana sinua, todellisena luontonasi. Ulkoinen muoto on väliaikainen heijastus sisimmässäsi olevasta, ydinolemuksestasi. Tämän vuoksi rakkaus ja kauneus eivät voi milloinkaan hylätä sinua, vaikka kaikki ulkoiset muodot tekevätkin niin."

Olin lohdutettu. Rakkaus ja kauneus eivät hylkää minua.

Dagen efter oli lenseä ja onnellinen. Ei oksettanut, oli vain mukavan hutera olo ja vähän rytmihäiriöitä. Hoidimme Niksun kanssa krapulaamme thai-aterialla (suloisen öljyistä paistettua riisiä ja nuudelia), Yogi-teellä, isoilla pusseilla irtokarkkia, Simpsoneilla ja YouTubesta löytyneillä Family Guy -jaksoilla. Hyvin parani. En vain tajua, miten selvisin krapula-päivistä silloin, kun asuin yksin. Tai arki-illoista tai viikonlopuista. Miten ylipäätään jaksoin elää ennen kuin muutin Harakanpesään?

5 Comments:

Anonymous torniharakka said...

Well, well. Tuleepa ikävä. Täällä asuessa ei harhaudu omasta oravanpyörästään jääkaappikylmälle tv-terassille tai vaan puhumaan tyynesti ja siemailemaan teetä tai portviiniä kotoisaan keittiöön. Olen kateellinen ja haikea. Juuri tänään kotiin tullessani muistelin, miten kiva olisi kertoa jollekin kuinka eräs satunnainen ihminen tänään sanoi joutuvansa ostamaan siskolleen kihlajaislahjan, kun tämä valitettavasti vakiintuu elämään naisen kanssa. Mitä siihen voi sanoa? Sanoin "aijaa". En myötätuntoisesti.

Rakkaat terveiset!

11:51 ip.  
Blogger lupiini said...

Ihanat juhlat! Nykyään maailma on täynnä kaikkea ihanaa ja ekologisestikin kestävää luksustavaraa, kuten just ruususuolaa ja rentouttavia öljyjä. Vielä kymmenen vuotta sitten, kun muutin Kallioon, tuparilahjaksi tuli pelkkiä Jozo-suolapurkkeja ja ranskanleipää, nyt tuparilaista voi hemmotella suolakukilla ja vaikka pettuleivällä.

Mitä laskuhumalasuruun tulee, sen hyvänä puolena voidaan pitää väliaikaisuutta. Vähän niin kuin kuukautiskiertoon liittyviä muudeja. Ja ajattele, koska olet sinkku, pääset vielä elämässäsi kokemaan sen ehkä maailmasta kivimmän jutun, nimittäin rakastumisen!

8:16 ap.  
Blogger Kertoja said...

Niin oli ihanat juhlat. Emäntä eritoten oli ihana!

3:49 ip.  
Blogger Hilla said...

Torniharakka, voi miten ihanan nimen olet keksinyt itsellesi! Harakanpesästä lentänyt, tornitaloon muuttanut. Tervetuloa koska vaan, vaikka huomisiltana (torstaina), meinaan lämmittää saunan, vaikka olen luultavasti yksin kotona. Pääsisit testaamaan uutta pellavaista laudeliinaa (Ekolosta tietenkin!)

9:17 ip.  
Blogger Hilla said...

Lupiini, ekoluksus on tosiaan mahtava keksintö! Ja tuo lauantaiöinen laskuhumalamurheeni haihtui täysin aamuun mennessä. Näyttävät kännispäiset itkukohtaukset ovat sivumennen sanoen erikoisalaani. Tuo yksin omassa sängyssä saatu oli ihan kevyttä kamaa verrattuna siihen, joka ryöpsähti valloilleen Mannerheimintien varrella olevassa hienossa baarissa (onko sen nyt Marski vai mikä), naistenvessan aistikkaalla divaanilla, jolla makasin rääkyvänä ja tursaten, vähät välittäen tyylikkäistä itseään puuteroivista stadilaismimmeistä. Ja sekin meni ohi, ratikassa matkalla kotiin nauratti jo kovasti ja teki mieli grilliruokaa.

Niin, sinkkuudessa on tosiaan se äärimmäisen valoisa puoli, että saa rakastua vaikka joka viikko, eikä yhtään tarvi piätellä!

Kertoja, ihana että viihdyit, ihana vieras!

9:22 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home