Halo ja häätunnelmat
Aamulla mittarissa oli -26 astetta pakkasta. Unohdin kaiken turhamaisuuden, vedin jalkaan pakuspohjaiset ulkoilukengät, päähän eksältä saadun sinisen karvalakin ja käteen liian isot nahkavahvisteiset lapaset. Ei ole palellut! Karvalakin suojista on mukava kurkistella pakkasmaailmaa ripset huurteessa ja kuunnella mahtavasti narskuvia askelia.
Aamulla pakkashuurujen takaa näkyi upea haloilmiö, kaksi hohtavaa sateenkaarta auringon molemmin puolin. Neljän aikaan iltapäivällä aurinko paistoi vielä, heitti lumelle pitkäksi venyneitä varjoja ja ihmeellisen keltaista matalaa valoaan.
Olen pikkuhiljaa toipunut serkun häistä, joita tuli juhlittua varsin kokonaisvaltaisesti. Häähumun lisäksi sain kosketusta myös lapsiperhetodellisuuteen, sillä toimin varaäitinä vanhemman serkkuni lapsille, kun äiti oli kaason hommissa. Täytyy myöntää, että itsellänikin oli itku lähellä, kun väkisinpuin hysteerisesti huutavalle kolmivuotiaalle kullanhohtoista prinsessamekkoa n. 15 minuuttia ennen vihkitilaisuuden alkua. Autossa matkalla kirkkoon pieni morsiusprinsessa onneksi rauhottui. Minä puolestani paikkailin kynsilakalla 32 euroa maksaneita saumasukkahousujani, joissa oli puoleen sääreen ulottuva silmäpako (siis jo ennen kuin juhlat olivat edes alkaneet - tulkitsin sen rangaistukseksi turhamaisuuden synnistä). Tulimme kirkkoon kolme minuuttia myöhässä, koko hääkansa odotti meitä penkeissään, mutta kaikki sujui lopulta kauniisti. Kuusivuotias morsiusneito sai kultakengät jalkaan ja kimpun käteen, kolmivuotias roikkui lanteellani kuin apinanpoikanen ja nyhti tyytyväisenä mekkoni rinnuksista vaaleanpunaisia helmikoristeita kirkon lattialle. Pieni itkukohtaus säesti herkkää sormustenvaihtoa, mutta kun minun oma siskoni vihkimisen jälkeen lauloi Aretha Franklinin Natural Womanin, itkin kyllä minä eikä sylissäni istuva.
Itse häät olivat vastoin odotuksiani ihan kunnon bileet. Vanhapiikaserkkuna minut oli toiveikkaasti plaseerattu vastapäätä sulhasen ystävää, n. 166-senttistä italialaista nuortamiestä, joka esitti kaksimielisiä kommentteja miehen pituudesta ja "sen" pituudesta, jotka ovat hänen tietämyksensä mukaan kääntäen verrannollisia. En ihan hirveästi lämmennyt. Tulin taas kerran todenneeksi, että minulla on ihan toivoton miesmaku, koska olin paljon kiinnostuneempi n. 40-vuotiaasta kahden pienen lapsen isästä, joka istui oikealla puolellani (vaimo oli jäänyt lasten kanssa kotiin). Hohhoijaa.
Loppuillasta pöytienaluset olivat täynnä jaloista potkittuja korkokenkiä, kampaukset alkoivat lässähtää, deodorantti petti, lapset juoksivat hysteriaa lähentelevässä tilassa ympäri tanssilattiaa, keski-ikäiset avioliitoissaan riutuvat miehet ja naiset vokottelivat toisiaan tökerösti, morsian heitti vannehameen nurkkaan ja savukone meni rikki niin että koko juhlatalo peittyi sakeaan diskosavuun. Minä pistin jalalla koreasti, mummilta perittyjen korkokenkien nahkapohja irtosi siinä menossa melkein kokonaan. Eli oikeastaan hienosta juhla-asustani ehjänä säilyivät ainoastaan rintaliivit, sillä hartiahuivinkin pitsineulos meni vähän rikki, kun se tarttui morsianta halatessa morsiuspuvun paljetteihin kiinni. Seuraaviin häihin taidan pistää puuvillasukkahousut ja pellavamekon, niin ei tarvi varoa.
Tuntui suloiselta palata kotiin häälahjavuorien, itkevien lasten ja romantiikkaa tihkuvan ilmapiirin keskeltä. Rautatieasemalla muistelin, millaista oli palata sunnuntai-iltana kotiin silloin, kun asuin vielä yksin. Asunto tuntui aina jotenkin ankealta ja asumattomalta. Nyt sain purkaa päällimmäiset hääfiilikset heti keittiön pöydän ääressä ja pääsin valmiiksi lämmitettyyn saunaan pesemään pois juhlan pölyjä. Nukahdin onnellisena kuin pieni lapsi keittiöstä kuuluviin teenkeiton ääniin ja hiljaiseen jutteluun.
Aamulla pakkashuurujen takaa näkyi upea haloilmiö, kaksi hohtavaa sateenkaarta auringon molemmin puolin. Neljän aikaan iltapäivällä aurinko paistoi vielä, heitti lumelle pitkäksi venyneitä varjoja ja ihmeellisen keltaista matalaa valoaan.
Olen pikkuhiljaa toipunut serkun häistä, joita tuli juhlittua varsin kokonaisvaltaisesti. Häähumun lisäksi sain kosketusta myös lapsiperhetodellisuuteen, sillä toimin varaäitinä vanhemman serkkuni lapsille, kun äiti oli kaason hommissa. Täytyy myöntää, että itsellänikin oli itku lähellä, kun väkisinpuin hysteerisesti huutavalle kolmivuotiaalle kullanhohtoista prinsessamekkoa n. 15 minuuttia ennen vihkitilaisuuden alkua. Autossa matkalla kirkkoon pieni morsiusprinsessa onneksi rauhottui. Minä puolestani paikkailin kynsilakalla 32 euroa maksaneita saumasukkahousujani, joissa oli puoleen sääreen ulottuva silmäpako (siis jo ennen kuin juhlat olivat edes alkaneet - tulkitsin sen rangaistukseksi turhamaisuuden synnistä). Tulimme kirkkoon kolme minuuttia myöhässä, koko hääkansa odotti meitä penkeissään, mutta kaikki sujui lopulta kauniisti. Kuusivuotias morsiusneito sai kultakengät jalkaan ja kimpun käteen, kolmivuotias roikkui lanteellani kuin apinanpoikanen ja nyhti tyytyväisenä mekkoni rinnuksista vaaleanpunaisia helmikoristeita kirkon lattialle. Pieni itkukohtaus säesti herkkää sormustenvaihtoa, mutta kun minun oma siskoni vihkimisen jälkeen lauloi Aretha Franklinin Natural Womanin, itkin kyllä minä eikä sylissäni istuva.
Itse häät olivat vastoin odotuksiani ihan kunnon bileet. Vanhapiikaserkkuna minut oli toiveikkaasti plaseerattu vastapäätä sulhasen ystävää, n. 166-senttistä italialaista nuortamiestä, joka esitti kaksimielisiä kommentteja miehen pituudesta ja "sen" pituudesta, jotka ovat hänen tietämyksensä mukaan kääntäen verrannollisia. En ihan hirveästi lämmennyt. Tulin taas kerran todenneeksi, että minulla on ihan toivoton miesmaku, koska olin paljon kiinnostuneempi n. 40-vuotiaasta kahden pienen lapsen isästä, joka istui oikealla puolellani (vaimo oli jäänyt lasten kanssa kotiin). Hohhoijaa.
Loppuillasta pöytienaluset olivat täynnä jaloista potkittuja korkokenkiä, kampaukset alkoivat lässähtää, deodorantti petti, lapset juoksivat hysteriaa lähentelevässä tilassa ympäri tanssilattiaa, keski-ikäiset avioliitoissaan riutuvat miehet ja naiset vokottelivat toisiaan tökerösti, morsian heitti vannehameen nurkkaan ja savukone meni rikki niin että koko juhlatalo peittyi sakeaan diskosavuun. Minä pistin jalalla koreasti, mummilta perittyjen korkokenkien nahkapohja irtosi siinä menossa melkein kokonaan. Eli oikeastaan hienosta juhla-asustani ehjänä säilyivät ainoastaan rintaliivit, sillä hartiahuivinkin pitsineulos meni vähän rikki, kun se tarttui morsianta halatessa morsiuspuvun paljetteihin kiinni. Seuraaviin häihin taidan pistää puuvillasukkahousut ja pellavamekon, niin ei tarvi varoa.
Tuntui suloiselta palata kotiin häälahjavuorien, itkevien lasten ja romantiikkaa tihkuvan ilmapiirin keskeltä. Rautatieasemalla muistelin, millaista oli palata sunnuntai-iltana kotiin silloin, kun asuin vielä yksin. Asunto tuntui aina jotenkin ankealta ja asumattomalta. Nyt sain purkaa päällimmäiset hääfiilikset heti keittiön pöydän ääressä ja pääsin valmiiksi lämmitettyyn saunaan pesemään pois juhlan pölyjä. Nukahdin onnellisena kuin pieni lapsi keittiöstä kuuluviin teenkeiton ääniin ja hiljaiseen jutteluun.
posted by Hilla at 5:52 ip.
7 Comments:
Ihanaa luettavaa, elävää kerrontaa.
Kahden edellisen kirjoituksen jatkumo on hilpeä; ensin luettelet asiat, joita olet hankkinut ja tässä uusimmassa sen, kuinka ne yksi kerrallaan tärveltyvät.
Minä olen tiukasti pidättäytynyt sukkahousuista tähän asti, mutta tänään mittarissa oli täällä Helsingissäkin parikymmentä astetta (joku väitti, että Punavuoressa olisi ollut 28 astetta, mutta en minä häntä uskonut). Jouduin kuitenkin taipumaan vähän ja laitoin hulppeat sähkönsiniset villasukkahousuni farkkujen alle ja tökötin läpi päivän. Sukkahousuni olen perinyt äidiltäni, joka käytti niitä minua ja sisartani odottaessaan. Ne on säilyneet keskikohdalta tosi hyvinä, mutta haarakiila on yhtä isoa reikää ja varpaat pilkottavat ulos. Kohta otan ne niksikäyttöön.
Vinkkinä sinullekin Hilla, jos haluat ottaa saumasukkahoususi uusiokäyttöön:
”Sukkahousut kunniaan! Väsyneenä junassa tai bussissa matkustaessa vedetään sukkahousut päähän ja sidotaan jalkaosat penkin päätuen ympäri. Näin vierustoverisi välttyy epämiellyttävältä kuolalta takinmiehustassaan, kun pää ei retkahtaessa pääse rojahtamaan!” - X-files, Pirkan kielletyt niksit
Mieleeni tuli tästä monia muistoja, todella, häät näkee lapsien kanssa juhliessa eri näkökulmasta.. Viimeksi olimme häissä Tampereella koko perheellä ja emme olleet huomanneet, että kirkossa yksi pojista oli luisunut penkin alle ja repinyt sieltä jotakin vaahtomuovia valtavan kasan jalkoihimme lattialle,pikku muruset tarttuivat sähköisinä kaikkialle vaatteisiimme.
Muuten häät kuulostivat hauskoilta.. savukone, ja muut. Eikä miesmakusi minusta kuulosta mitenkään huonolta, oikea tulee vastaasi varmasti pian.
Puuvilla jep jep, ja puuvillamekot ovat hienoja.
Minulla on parempi sukkisvinkki: Haarakiila pois saksin ja samoin jalansijat, ja saa mainon harsoisen paitayläosan kotelomekon alle.
Siten pukeuduin mm. uudenvuoden Hurinan juhliin :P
Kiitos, sivuaskel!
Anonyymi, itseänikin huvitti, miten turhamaiset hepeneni menivät tärviölle. En taida pohjimmiltani olla mikään hieno nainen... :) Koko tämän viikon olen turvautunut ihaniin puuvilla-elastaani-sukkiksiin. Ne on ihan eri kaliiperia kuin jotkut nailonit, jotka pakkasella tuntuu jäätyvän ihoon kiinni. Nuo sinun sähkönsiniset perintökalleudet kuulostaa myös aika vakuuttavilta! Ja välittämäsi niksi sai minut nauramaan niin että meinasin pudota tuolilta. Voi kiesus, vieläkin naurattaa, kun ajattelen, että alkaisin Pendoliinossa sitoa päätäni penkkiin kiinni.
Hetket, myös tuo "kirkossa yksi pojista oli luisunut penkin alle" kirvoitti hyvät naurut. Lapset tosiaan tuo oman mausteensa juhliin. Serkkuni, kahden lapsen äiti, sanoi juhlien jälkeen, että hänen oli tehnyt mieli mennä sanomaan eräälle raskaana olevalle vieraalle, että nauti nyt, kun vielä voit istua paikallaan niin pitkään kuin huvittaa, eikä tarvitse säntäillä yliaktiivisen kaksivuotian perässä.
Ja kiitos rohkaisusta "sen oikean" löytymisen suhteen! Miehenkaipuussa on hyvä muistaa myös Värttinän biisin sanoja: "Elkää surko sulhasia, sulho siulle surun tuopi, miesi mielen pahaisen. Hyvä tyttönä hypätä, kaunis käyä kassapäänä, eipä ukkonen urise, mies ei toru milloinkana."
Veloena, puuvilla ja pellava on kyllä parhaita, niin ja villa ja viskoosi. Kiitos hienosta putkitoppi-vinkistä!
EI se ole toppi, vaan paita, katso vaikka: http://flickr.com/photos/hurina/360078498/
Pelkät ihan nilkkasukkaosat pois!
Ja KERRANKIN riittävän pitkät hihat... tosin vartalo on napatoppimainen, mutta ei sillä ole väliä mekon alla.
Vee, juu, nyt vasta ymmärsin. Näyttää hyvältä sun päällä! Ne mun saumat vois myös näyttää ihan hyvältä hihoissa, ja materiaali on ihanan silkoista. Mietityttää vaan, miten nylon pysyy kasassa, jos siitä leikkoo palasia pois - käytitkö kenties kynsilakkaa?
Lähetä kommentti
<< Home