Turvassa

Sisko soitti eilen sairaalasta. Istuin työhuoneen sohvalle, kuuntelin siskon hiljaista ääntä, ihmettelin, miksi minusta ei tuntunut miltään. Itku tulvahti ulos vasta siskon itkun kutsumana. Itkin vielä äidin kanssa puhuessa, ja kun kuulin, että kaikki oli nyt ihan hyvin, osasin ajatella vain, että en itse halua olla seuraavaa yötä yksin kotona.

Olen pitänyt Harakanpesää yksin lämpimänä kokonaisen viikon ja aloin itkeä uudelleen helpotuksesta, kun Niksu soitti ja sanoi tulevansa iltajunalla kotiin. Makasin pitkään työhuoneen sohvalla, itku ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Sitten kuitenkin nousin, olo oli yhtä aikaa kummallisen raskas ja leijuva, päässä humisi hiljaa. Ajattelin, että ehkä mielen järkytystä on hyvä tasapainottaa hoitamalla kehoa. Kävelin kampuksen halki voimistelusalille, ohikulkevien ihmisten äänet osuivat minuun etäältä. Taivaanranta hohti vielä vaaleankeltaisena, joka muuttui ylempänä syväksi turkoosiksi. Vasta taivaan laki oli musta, ja sitä vasten piirtyi selällään makaavan kuun ohut sirppi. Katsoin kuuta mäntyjen pylväiden läpi, itku oli puhjeta taas pintaan.

Illalla menin asemalle vastaan Niksua, joka tuli Etelä-Pohjanmaalta rinkan, suksien ja tietokoneen kanssa. Lämpö hulvahti minuun kun näin junan ikkunasta tutun hahmon. Koti-ihmiseni!

Puuhellan lämmössä joimme mielialavaihteluita tasapainottavaa Bright mood -teetä ja haistelimme seinäjokelaisia yrttejä. Nukahdin onnellisena yläkerrasta kuuluvaan lattian narahteluun, ihmisen läsnäoloon talossa. Tiesin, että kaikki olivat turvassa.