maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Leirielämästä

Kärsin leirivieroitusoireista. Olin koko viime viikon WWF:n talkootyössä Saimaalla. Oireet ovat tuttuja kahden vuoden takaisen Ahvenanmaan leirin jäljiltä. Intouduin eilen lukemaan 7. elokuuta 2006 leirin jälkimainingeissa kirjoittamaani vuodatusta (jonka yritin linkata tähän, mutten osaa linkata omia tekstejäni, kuinka kiusallista!) - nyt en ole ihan yhtä palavissani, mutta samalla lailla sielu jäi sinne leirisaaren vaiheille liehumaan eikä ole vielä suostunut ihan kokonaan palaamaan kotiin.

Parasta vieroitushoitoa ovat leirikuvat, joita ihana Alli oli jo tänään lähettänyt sähköpostilla koko porukalle. Minua oikein huvitti katsoa omia kuviani, sillä jokaisessa kuvassa on kanssani joko Ronja 8 vee tai Ylermi 74 vee, joihin kumpaiseenkin ihastuin ikihyviksi jo kaksi vuotta sitten. Kuvien perusteella olin koko viikon ajan jomman kumman kanssa kylki kyljessä. Paitsi omassa teltassani, jonne en päästänyt ketään muuta kuin Mikkelin torilta syliini tarttuneen Keijo-ketun, ja hyvä niin.

Oli teltassa yksin tai ei, leirit ovat aina romansseja, totesi leirinkäynyt ystäväni, joka tuntee hyvin myös leirien pitkäaikaisvaikutukset rakkauselämään. Niin ne ovat, kuherrusviikkoja luonnon ja lajitoverilauman kanssa. Seitsemän vuorokautta haarapääskyjen nuolennopeaa lentoa niemen ilmatilassa, narskahtavaan solmuun päättyvää laulua. Niitetyn heinän, mesiangervojen ja nokkosten mehevää, makeaa tuoksua. Muurahaishapon ilkeää kirvelyä, Saimaan mustan veden viileää syliä, järviveden hajua, niin tuttua ja suloista. Valtavien haapojen pilareita, lehtilanttien heilutusta huimaavan korkealla taivasta vasten. Koivunrunkojen ihmeellistä valkeutta yön tyynimpinä tunteina. Järvestä noussut lapsi, joka tunkee lauteilla viereen istumaan kylmäihoisena kuin silakka. Tekijämies, jota on kaunis katsella kirves tai viikate tai moottorisaha kädessä. Raivaustyömaan polttorovioiden päällelyövää kuumuutta, tuoreiden latvusten kihahduksia liekeissä, kaatuvien puiden riemastuttavia humahduksia.

Oli aikaa katsella kaikkea hiljaista, niin kuin pikkuruisia etanoita, jotka kiipesivät joka yö teltan ulkoseinää pitkin ja polulle kuollutta mustan ja turkoosin kiiltävää kovakuoriaista ja kaskirukiin tähkää, sen siemeniä ja akanoita ja vihneitä. Näin elämäni isoimpia sisiliskoja ja mustan perhosentoukan hassut töppöjalat ja rantakäärmeen keltaoranssin poskitäplän ja ihan oikean saimaannorpan sivuprofiilin veden pinnalla.

Ehdin kyllä myös vähän epäillä omaa luonnonystävyyttäni, sillä olin aivan kiihkoissani kun kaksi moottorisahaa lauloi metsikössä ja sahajauhoa lensi päälleni ja pakokaasu haisi, ja kun Metsähallituksen vene ajoi selällä kovaa ja nostatti ison peräaallon ja tuuli lennätti hiuksia, ja kun tekijämies ajoi mönkijällä heinäkuormaa kauniisti kuin poromiehet. Oi ihana, koneellistettu luontosuhde, veriin menevä moottorin voima ja vauhdin hurma!

Palautumista pehmentävät taukoamaton sade ja pehmeä kesäflunssa. Sataa, niin kuin kesäkuun kymmenentenä, kun viimeksi kirjoitin, ja makaan tällä samalla sängyllä, ja näiden kirjoitusten välissä on kesäkuun ja heinäkuun viikot heinään pujoteltuna.

3 Comments:

Anonymous kerran harakka, aina harakka said...

Aah, muistan miltä tuntuu järvikylmä lapsi saunan lauteilla! Ne istuu 3-5 minuuttia paikoillaan ja sitten kohkaa takaisin järveen. :) Hmm, olenkohan tavannut uuden ketun keittiössänne?

Kaunis kielikuva nuo heinään pujotetut päivät. Itse olen nuuhkinut lähinnä urbaaneja bensahöyryjä tänä kesänä...

12:21 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Voiko kuinka kaunista luontokuvaa.
Kesä ja tuoksut, värit ja haveet,tunnot ja tunteet. Tiedätkö, kun näitä kirjoituksiasi teet, puistelet minua, ravistelet oikein kunnolla. Kiitos, voimia Sinulle, että jaksat kirjoittaa lisää.

12:34 ip.  
Blogger Hilla said...

Kestoharakka, järvilapset on ihania, vilakoita silakoita. Ja Keijo-ketun tapasit kyllä, vaikka taisin unohtaa esitellä teidät. :) Niitä vihreitä silmiä en voinut vastustaa enkä sitä vienoa ketunhymyä.

Kiitos anonyymi! Luonnosta kirjoittaessa kyllä usein tuntee, että tekstiin tulee vain häive siitä moniaistisesta 360 asteen kokemuksesta, jonka on luonnon keskellä saanut...

7:56 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home