32 and single

Yli kolmekymppisen sinkkuus aiheuttaa lähiympäristössä mielenkiintoista toimeliaisuutta.

Viime keväänä mummini kirkastui lapsenlapsenlapsensa ristiäisissä ja oli äkkiä täysin vakuuttunut siitä, että serkkuni miehen veli on minun tuleva aviomieheni. Mummin uskonvarmuus oli sitä luokkaa, että hän sai käännytettyä serkunkin puolelleen, ja niin vietettiin toukokuussa serkun ja minun siskoni yhteissyntymäpäiviä, joille oli kutsuttu minun lisäkseni myös pahaa aavistamaton serkun miehen veli. Tuleva aviomieheni myös poistui mitään aavistamatta jo alkuillasta ennen kuin mitään oli ehtinyt kehkeytyä välillemme. Mummilla muuttui ääni kellossa: "Paskiainen", hän totesi pontevasti seuraavana aamuna, ja hanke haudattiin vähin äänin.

Juhannuksena siskoni soitti minulle joogaretriitille miehensä sukumökiltä. Sopiva aviomiesehdokas oli taas löytynyt ja sisko oli jo ehtinyt toimia puhemiehenäkin. Kyseessä oli siskon miehen pikkuserkku Ruotsista. Hanketta edisti kesän ja syksyn mittaan paitsi siskoni, myös siskon miehen veljen avovaimo ja minulle kaavaillun pikkuserkun sisko. Tämän vahvan naisketjun tukemana saimme pikkuserkun kanssa viimein sähköpostiyhteyden auki, mutta nähtäväksi jää, pääsemmekö koskaan alttarille asti.

Viimeisin, kenties riemastuttavin tarjous tuli yllättävästä suunnasta: edellisen poikaystäväni äiti ja täti olivat tuumanneet, että minut olisi mukava saada sukuun keinolla millä hyvänsä. Aviomieskandidaatti oli jälleen löytynyt suvun piiristä. Eksä on toiminut avuliaana välikätenä ja toimittanut minulle sähköpostilla kuvia tätinsä eronneesta pojasta ja hänen kauniista kiharahiuksisista lapsistaan. En tiedä, onko tädin poika kuullut hankkeesta mitään. Jään odottavalle kannalle.