Istuin Aurajoen rannalla ja itkin

Sieltähän se pyrstötähti tulla mäjähti, itse matkaan lähetetty kaunis vaarallinen tähti, joka kiersi ratansa ja räjähti käsiin. Minä istuin Aurajoen rannalla itkemässä, ilta oli lämmin ja pimeä, lyhdyt syttyivät vastarannalle ja hiekassa jalkojeni juuressa oli lätäkkö minun kyyneleistäni. Hienointa oli se, että vollotin suureen ääneen ystävälleni puhelimessa - minä, joka en hädän hetkellä yleensä suin surminkaan ota yhteyttä kehenkään, korkeintaan äitiin. Että tässäkin murheessa voimme nähdä henkisen kasvun siemenen.

Eilinen konferenssipäivä meni itkua pidätellessä. Tanskalaiset ja norjalaiset esitelmät surisivat jossain tajuntani laitamilla, itse istuin jossain takarivissä päätäni pidellen. Päivän lopuksi päätin hoitaa itseni kuntoon henkisesti ja ruumiillisesti. Menin Turun tuomiokirkkoon, sytytin kaksi kynttilää ja istuin katselemassa pieniä liekkejä valtavien holvien alapuolella. Ovella vielä käännyin, ja näin kynttilät palamassa vierekkäin, samalla tasolla. Se lohdutti, ja holvien valtavuus. Hotellilla valmistin itselleni kuuman laventeli-eukalyptus-kylvyn ja söin muutaman palan inkivääri-suklaata (se oli luomua, vastapainona kylvyssäkäynnin energiapoliittiselle epäeettisyydelle). Sitten vain kukkamekko päälle, punaa huuliin ja kaupungin vastaanotolle kuohuviinilasi kädessä könöttämään. Illasta tuli ihan mukava, kun kiltti lundilainen professorisetä alkoi ystävällisesti jutella kanssani ja piti seuraa kunnes lähdin hyvissä ajoin ennen yhdeksää kävelemään hotellille. Tein pienen lenkin Aurajoen rantoja myöten, haikeuden aallot löivät vielä minua vasten, mutta olin ennen muuta väsynyt. Nukuin kuin pieni lapsi.

Tänään pidin oman esitelmäni ja olin mielestäni aika hyvä. Ehkä minusta sittenkin tulee tutkija! Olin aika yllättynyt siitä, että kaksi muuta esitelmöijää, jotka puhuivat saamelaisesta kirjallisuudesta, eivät osanneet ollenkaan saamea. Tunsin itseni ihan oikeasti asiantuntijaksi niiden rinnalla, vaikka osasivat ne tietysti monia sellaisia asioita, joita minä en. Olen myös ollut aika ylpeä siitä, että olen jaksanut käydä sivistyneitä keskusteluja sekä englanniksi että jonkilaisella skandinaaviskalla, jota yritän pakottaa itseni puhumaan aina kun mahdollista. Se on sanottava, että tanskaa en ymmärrä yhtään enempää kuin ennenkään (eli en yhtään), mutta fiksuna tyttönä olenkin oppinut jättämään tanskankieliset esitelmät väliin ja kirjoittamaan sen sijaan blogiani selvällä suomen kielellä.

Kaiken sisäisen ja ulkoisen hulinan lisäksi sain maanantaina tietää, että minun täytyy muuttaa pois asunnosta, jossa olen majaillut melkein kolme vuotta. Jotenkin asia tuntui minusta heti kättelyssä ihan virkistävältä. Ja voi olla, että alan uskoa johonkin korkeampaan voimaan, sillä tapahtui niin, että puhuin yhdelle eksälleni haaveesta muuttaa mukavaan puutalokommuuniin, ja seuraavana päivänä sähköpostissani on eksän edelleenlähettämä viesti, jossa mainostetaan vapaata huonetta puutalokommuunissa, jonne olen menossa käymään ensi sunnuntaina. Eli ehkä saan uuden kodin puutalosta, jossa on puutarha, ulkosauna ja ekologisia kämppiksiä, ja elämästäni tulee sittenkin ihan elettävää, vaikka tähdet räjähtelee käsiin.