Joki

Olin melkein unohtanut, miten ihanaa on uida virtaavassa vedessä. Nyt olen uinut kahdesti Tornionjoessa ja kahdesti Raumonjoessa, joka on minun lapsuuteni ja nuoruuteni joki, kotijokeni. Eilen kuljin joelle pikkusiskon ja ystävän kanssa, pitkäaikaisimman ystäväni, olemme tunteneet siitä asti kun olimme yhdeksän. Täällä on ollut hellettä, mutta tuulista, tuulee ehkä lännestä tai lounaasta, jostain lämpimästä ilmansuunnasta, eikä helle polta iholla ollenkaan. Meidän kotiportailla tosin taitaa olla kylän kuumin paikka, siihen ei tunnu tuulevan koskaan ja aamuaurinko räköttää suoraan rappusille. Siinä olen joka aamu sulatellut aamiaista ja väistellyt siskon tupakasta leijuvaa savua, kunnes on tullut liian kuuma ja on pitänyt lähteä sisälle, tai joelle, niin kuin eilen ja tänään.

Eilisellä uimaretkellä meitä saattelivat siivekkäät, se oli melkein lumottua. Joelle vie hiekkatie, joka kulkee isäni mummulan ohi. Vähän mummulan jälkeen ihan tien vieressä kasvaa sireeni, joka on uhkeimmassa kukassa, ja sen kohdalla tien kuumassa pinnassa kolmisenkymmentä nokkosperhosta piti siipiään supussa. Ne lehahtivat oranssinkirjavina lentoon meidän edeltämme, tunsivat kai askelten tärähtelyn. Menimme uimaan vanhan, puoliksi lahonneen sillan läheltä. Joki on sillan kohdalla matala ja kivinen, oikeastaan siinä on pieni koski, jossa vesi ulottuu puolisääreen tai vyötärölle, mutta vähän sillalta yläjuoksuun on pieni suvanto, jossa vesi on syvempää. Ja juuri siinä uimapaikassa oli kaksi ihmeellistä, turkoosinhohtoista korentoa lentelemässä veden yllä. En osaa kuvailla rantaheinien ja mudan tuoksua, se osuu minuun vuosien takaa, se on puhdas aistimuisto, johon ei liity edes mitään selkeää tunnetta, vain se haju, joka on niin tuttu.

Suvannossa pääsee uimaan myös vastavirtaan, mutta pitkät vesiheinät ovat kampautuneet virran suuntaisesti, ne ovat joen hiuksia, jotka hohtavat vihreinä ihoa vasten, kun ne nostaa pinnalle. Muistan jonkin vuosientakaisen uimaretken ensimmäisen heilani kanssa, silloinkin oli heinäkuu, ja uinnin jälkeen pukeuduin rannalla pelkkiin jokiheiniin helluani varten.

Tänään kävimme uimassa siskon kanssa kahdestaan. Kiipesimme rantatörmältä veteen ihan sillankorvassa. Rantakiven vieressä sisko huomasi pienen pulskan ahven-serkun, joka vilautti meille punaisia eviään. Vesi on sillan lähellä paljon matalampaa kuin suvannossa, mutta virta on uskomattoman voimakas. Otimme koskikylpyjä, uimme käsipohjaa vastavirtaan, kolhimme itseämme kiviin, joki yritti riistää bikinit yltämme. Sitten annoimme virran kuljettaa meitä mukanaan, näin lapsuuden sillan ensimmäistä kertaa alhaalta päin, taivas vilkkui irronneiden lautojen raoista. Haarapääskyt lentelivät veden yllä, rakkaat linnut, joilla on monena kesänä ollut pesä meidän pihassa vanhan navetan kurkihirren alla. Ja kotimatkalla perhoset tulvahtivat taas lentoon meidän askeltemme alta.