Ylistys Torniolle ja Thorbjornille

Olen nyt viettänyt neljä vuorokautta kotikaupungissani Torniossa ja olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä on maailman paras lomakohde. Lomaohjelmaani on toistaiseksi kuulunut kansainvälinen jazz & blues -festivaali, aurinkoinen piknik Pikisaaressa, kesä-ale-shoppailua Haaparannalla (sata euroa mennä hurahti) sekä rantaelämää Ruottin puolella Seskarössä, jossa maisemat on kuin Tanskan rannikolla (ylitin itseni ja otin pitkään aurinkoa elämäni ensimmäisissä, upouusissa bikineissä). Tänä iltana pääsen saunomaan noin sata vuotta vanhaan ulkosaunaamme, jossa on mahtavat noenmakuiset löylyt. Täällä on aivan mahtavaa, tulkaa kaikki hopusti tänne!

Ennen kuin ylistän lisää Torniota ja pohjoista ulottuvuutta, täytyy kuitenkin kirjoittaa kaikkein tärkeimmästä, eli tämän kesän ensimmäisestä Suuresta Rakkaudesta, nimittäin tanskalaisesta bluesmuusikosta nimeltään Thorbjorn Risager, joka on ehkä seksikkäin milloinkaan näkemäni mies. En meinannut ollenkaan malttaa aloittaa tämän postauksen kirjoittamista, kun tuijottelin sen kotisivulta löytynyttä kuvaa. Ja siis olisittepa nähneet kun se esiintyi Haaparannan Folkets Husin blueskonsertissa perjantaina, ja kuulleet sen blues-äänen ja nähneet sen ilmeen kun se soitti kitarasooloa. Siis apua! Verkkokalvoilleni on syöpynyt kuva Thorbjornin ohimolle valuvasta hikivanasta ja harmaasta puvusta joka istui sille niin hyvin että taju meinas lähteä. Siis fanitan Thorbjorniä jopa enemmän kuin New Kids on the Blockia 13-vuotiaana. Iltaisin ennen nukahtamista haaveilen romanttisista kohtauksista Thorbjornin kanssa ja päiväsaikaan suunnittelen, että lähetän sille sähköpostia (kotisivulta löytyi osoite!), jossa tunnustan rakkauteni. Olen muuten jo tunnustanut sen paikallisessa mediassa. PS:n toimittaja tuli jututtamaan minua ja siskoani eilisessä Pikisaaren konsertissa, ja tämän päivän lehdessä ollut juttu alkaa minun repliikilläni: "Thorbjorn Risager on saatava tänne uudelleen. Olen ihan rakastunut häneen. Laita siihen, että Thorbjorn tänne, toivoo Hilla [nimi muutettu, toim. huom]." Ja vieressä on iso värikuva minusta ja siskosta piknik-viltillä.

Valitettavasti en päässyt puhumaan Thorbjornin kanssa, vaikka menin keikan jälkeen Haaparannan kaupunginhotelliin, missä oli blueskonsertin jatkoklubi, ja toivoin sydämeni ja kaikkien muidenkin ruumiinosieni pohjasta, että Blue 7 -bändi jumalaisine laulusolisteineen tulisi sinne myös. Kyllä ne siellä oli yötä, mutta minä en enää nähnyt suurta rakkauttani. Koko keikan ajan tanssin ihan lavan tuntumassa ja vaihdoin Thorbjonrin kanssa monta hymyä (ooh! aah! kunpa voisin palata noihin hetkiin!), mutta saattaa käydä niin, ettei rakkautemme koskaan etene tämän pidemmälle. Ehkä yritän elää siinä toivossa, että Thorbjorn tulee ihan oikeasti Tornioon jazzeille myös ensi kesänä.

Voisin omistaa koko blogin tästedes Thorbjornille, mutta suurta maltillisuutta osoittaen kirjoitan enää yhden asian. Tajusin blues-keikan jälkeisenä päivänä, kuinka hieno nimi on Thorbjorn: ukkosenjumala-karhu. Siihen ei ole enää mitään lisättävää.

No, ukkosenjumala lähti, mutta Tornio on silti ihana paikka. Maisemassa on enemmän taivasta kuin etelässä. Puut ja rakennukset ovat matalia ja taivaalle jää enemmän tilaa. Ja Tornionjoki, meän väylä, on niin sininen ettei mikään etelän vesi ole sen värinen. Pikisaaren pohjoiskärjessä kun kattelee, miten joki valuu päin monen sadan metrin leveydeltä ja saaren kohalla virtaa kahta puolta ohi, niin on se mahtava tunne. Ja Tornion paras terassihan on Kukkolankosken rannalla, siinä käy mahtava kohina, eikä tarvi ees juua Lapin Kultaa, kun tunturipurojen raikkautta virtaa ohi niin kovalla kuohulla että sehän menee päihin.

Ja tämä valo. Joka kesä on saatava edes pieni annos pohjoista valoa, ja tänä kesänä saan sitä melkein kolme viikkoa. Ihanaa.

Sitte mie voisin kehua pohjosen ihmisiä. Ne on vain niin mukavia, ja se on huippua, kun niin monet on jotakin kautta sukua tai muuten tuttuja, ainakin iskän tuttuja. Jazzien aikana tapasin seuraavat tuttavat: siskon kouluaikaisia kavereita (2), oman entisen luokkakaverin, josta on tullut jazzpianisti, ala-asteen enkunopettajan (joka kysyy aina, koska kirjoitan sen kirjan, jonka hän varmasti lukee), ylä-asteaikaisen performanssiryhmän ohjaajan, joka myi kaljaa perjantai-illan blueskonsertissa sekä yhden performanssiryhmäläisen, joka joi kaljaa lauantai-illan swing-konsertissa (ja joka oli myös rakastunut Thorbjorniin ja jonka kanssa oli muutenkin mahtava jutella).

Silloin kun asuin täällä (13 vuotta sitten), en koskaan tajunnut, että tuo Ruottin raja on aika hauska juttu. Torniolaiset käy Haaparannalla aivan kuin kotonaan. Siskon paras kaveri juuri tänään naureskeli, että etelämpänä Ruottissa pitää aina oikein muistuttaa itselleen, että täällä ei kaikki välttämättä osaakaan suomea eikä täällä voi missä tahansa maksaa euroilla. Haaparannalla asuu hirveästi suomalaisia ja sellaisia, joiden toinen vanhempi on Suomesta. Eli melkein kaikki haaparantalaiset on melkein kaikkien torniolaisten kolmansia tai neljänsiä serkkuja, suunnilleen. Ja sisko ja sen kaverit riiaa ihan mielissään kommeitten ruottalaispoikien kanssa. Että hyvin pelaa yhteistyö naapurikansojen välillä täällä pohjosessa.