Ihana mies

Näkymätön tyttö ja Hurina ovat laatineet kuvauksen ihannemiehestään, ja minähän en yksinkertaisesti voi olla tarttumatta aiheeseen. (Sitäpaitsi huomasin, että kyseinen aihe kirvoittaa mukavasti kommentteja, ja minä tietysti haluan, että paljon kommentteja virtaa looraani :) Ensin hieman taustaa: tänä viikonloppuna Sodankylän filmifestareille matkaa viisi tuttavapariskuntaani. Jos itse liittyisin mukaan remmiin, olisin ainoa sinkku. Ja kun tarkemmin ajattelen, kaikki nekin ystäväni ja tuttavani, jotka eivät ole menossa Sodankylään, ovat naimisissa/avoliitossa/etäsuhteessa/vastarakastuneita. Tänä kesänä ja syksynä on luvassa kolmet häät (mikä on ihana asia, olen hääihminen), mutta yhdetkään niistä eivät ole omani. Toinen pikkusiskokin meni kihloihin itsenäisyyspäivän alla, mistä olen vilpittömän onnellinen (saadaan ehkä edes yhdet häät meidänkin perheeseen), mutta tilanne näyttää siis minun kannaltani äärimmäisen hälyttävältä. Vanhapiikuus uhkaa. (Oikeasti en ole asiasta tällä hetkellä aktiivisen huolestunut, mutta välillä olen ollut, oikeasti.)

Jotta voisi löytää ihannemiehen, olisi varmaan hyvä tietää, minkälaisen miehen kanssa voisi kuvitella elävänsä. Pikkusiskoni kysyi minulta joitakin viikkoja sitten, minkälainen olisi minun ihannemieheni, ja tuumasin ensin, etten tosiaankaan osaa laatia mitään listaa vaadittavista ominaisuuksista, mutta aloin sitten kuitenkin miettiä hyvän miehen ominaisuuksia, ja kuinka ollakaan, osasin kuin osasinkin listata niitä niin, että sisko jo alkoi pyöritellä silmiään, että melkoiset vaatimukset tytöllä. Eli täältä pesee:

Ihan ensimmäiseksi lainaan Hurinaa (jonka ihannemies on kaiken kaikkiaan hyvin lähellä omaani), joka tiivistää hienosti jotain hyvin oleellista: Hurinan mukaan ihannemies "osaa nähdä ja tunnistaa minussa ne puolet jotka tekevät minusta erityisesti minut ja ainutlaatuisen ja siinä mielessä korvaamattoman, ettei hän voisi ottaa ketä tahansa ihan kivaa ja hyvän näköistä naista jostain baarista ja korvata minua sillä". Luulen, että tuossa tiivistyy rakastamisen ydin. Rakastetuksi tulemisessa varmaan parasta on se, että joku näkee, kuka minä olen, ja haluaa juuri siksi olla kanssani. Minusta on hirveän mielenkiintoista kuulla läheisiltä ihmisiltä arvioita siitä, minkälainen minä olen, minkälaiseksi he minut kokevat. Ja jos rakastettu osaa kertoa minusta jotain oleellista, jota en ehkä itsekään ole tunnistanut, se on suuri lahja.

Minun ihannemieheni on aikuinen. Käsitteen sisältö on itsellenikin jossain määrin mystinen, mutta silti tiedän intuitiivisesti, mitä sillä tarkoitan. Olen aina seurustellut itseäni selvästi vanhempien miesten kanssa, mikä ehkä liittyy tähän aikuisuus-toiveeseen. Erinäisten aikuistestien mukaan en itse varmaan olisi kovinkaan aikuinen (en edelleenkään omista esim. kattilaa tai huonekaluja saati omaa asuntoa), mutta hetkittäin silti tunnen, että monissa asioissa olen kasvanut aikuiseksi, ja se on ollut yksinomaan hyvä tunne. Ehkä tarkoitan aikuisuudella mm. seuraavia asioita: "aikuinen" ihminen tuntee itsensä, mielellään myös tunnistaa ja tunnustaa omia heikkouksiaan ja on niiden kanssa jokseenkin sinut. Kaikki ihmiset ovat keskeneräisiä eivätkä valmiiksi tule, mutta minusta aikuisuuteen liittyy tietoisuus siitä, missä kohdin omassa sielussa on eniten paikattavaa ja rakennettavaa. Aikuinen ihminen myös tunnistaa, mitkä asiat hänelle ovat tärkeitä, eikä hötkyile päättömästi identiteettinsä kanssa. Lisäksi ajattelen, että kaikista heikkouksistani ja hataruuksistani huolimatta saattaisin olla liian kova pala jollekin herkälle nuorukaiselle. Ehkä tuo aikuisuus tiivistyy sanoihin itsetuntemus ja itsetunto, jotka nousivat esiin myös Näkymättömän tytön komenttiloorassa. Lisäisin tähän vielä itseironian, sillä ihmiset, jotka suhtautuvat itseensä hyvin vakavasti, ovat kaameita tosikoita, ja itseironia on myös hyvä itsetunnon ja -tuntemuksen indikaattori. Ja vielä tarkennuksena, kaikki ihmiset, jotka ovat iältään selvästi aikuisia, eivät täytä näitä aikuisuuden vaatimuksia. Ja lisäksi minusta on tärkeää, että ihannemiehessä elää myös pieni lapsi, joka on valmis naiiviin hölmöilyyn.

Ihannemieheni osaa ja haluaa keskustella. Tämä on melkein klisee, mutta erittäin tärkeä sellainen. Sekä päivittäinen kuulumisten vaihto että syvällisempi ruotiminen ovat minulle tärkeitä. Enkä todellakaan halua, että mies kuuntelisi ja kyselisi vain tyydyttääkseen minun keskustelutarpeitani, vaan olisi aidosti ja pakottomasti kiinnostunut siitä, mitä päässäni liikkuu, ja haluaisi myös vilpittömästi jakaa omia näkemyksiään. Väittäisin, että jos toimivaa keskusteluyhteyttä ei synny, ei synny myöskään toimivaa parisuhdetta, ainakaan minulle. Olisi myös kivaa, jos miestäkin kiinnostaisi edes jossain määrin puhua ihmisistä ja niiden suhteista (oma lempiaiheeni). Keskustelemiseen liittyy oleellisesti huumori: ihannemieheni on sellainen, jonka kanssa voimme nauraa yhdessä, jopa saada pieniä hepuleita.

Yksi entiseni totesi hyvin, että parisuhteen osapuolilla täytyy olla riittävästi yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Se, mikä on riittävää, on tietysti kyseenalaista, mutta ihmisten, jotka eivät keksi yhteistä, molempia miellyttävää tekemistä tai yhteisiä puheenaiheita, ei nähdäkseni ole syytä elää yhdessä. Molemmilla olisi myös hyvä olla joitain ihan omia juttuja, joita ei tarvitse jakaa toisen kanssa, mutta nämä omat jutut eivät toisaalta saisi olla toiselle osapuolelle täysin käsittämättömiä tai ainakaan sellaisia, että niitä olisi vaikea hyväksyä (vaikkapa säännöllinen käynti strip tease -baareissa olisi ainakin minulle hankala pala nieltäväksi). Tällä hetkellä minun on vaikea kuvitella, että voisin elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei koskaan lue kirjoja eikä ole millään lailla kiinnostunut luonnosta. Ihannemieheni lukee paljon kirjoja, keskustelee niistä innoittavasti, rakastaa maanläheisiä olosuhteita ja vie minut ihanille retkille luonnon helmaan.

Ihannemies suhtautuu myönteisesti perheeseen, sekä minun lapsuudenperheeseeni että mahdolliseen tulevaan omaan perheeseen. Koska olen itse aina ajatellut, että haluaisin lapsia, tuntuisi vaikealta seurustella vakavasti jonkun sellaisen kanssa, joka ei voisi kuvitellakaan tulevansa isäksi (tosin tiedän, että isäksi tullaan, vaikka sellaista ei pystyttäisi kuvittelemaankaan :) Ihannemieheni kestäisi jokasunnuntaiset n. tunnin mittaiset puheluni äitini kanssa, mökkeilyn pienehköllä sukumökillämme kerran kesässä (aina ei tarvi tulla mukaan, pärjään siellä hyvin ilman miestäkin), perhejoulut (näistä en ihan heti ole valmis tinkimään), serkkujen häät jne. Ihannemies selviää hyvin äitini ristikuulustelusta (näitä on ollut hauska seurata vierestä, hyvin ovat tähän asti pärjänneet) ja tulee toimeen isäni kanssa ja mielellään tekee molempiin vanhempiini miellyttävän vaikutuksen. Jos jompikumpi siskoistani olisi sitä mieltä, että ns. ihannemieheni on karsea tapaus eikä tee minulle hyvää, harkitsisin hyvin tarkkaan, mitä olen tekemässä. Nyt alkaa kyllä jo kuulostaa siltä, että olen jonkun mafia-suvun kasvatti, mutta minä kyllä olen pesunkestävä perhetyttö. Plussaa tulisi siitä, jos miehellä itselläänkin olisi suht lämpimät välit omaan perheeseensä, mutta tämä ei ole välttämätöntä (emme itse pääse valitsemaan, mihin perheeseen synnymme). Perheinstituution kategorinen vastustaminen on paha miinus. Perhearvojen lisäksi ihannemiehellä on humaanit, vihreät ja mieluummin vasemmistolaiset kuin oikeistolaiset arvot (tässä olen ihan samoilla linjoilla Hurinan kanssa, sieltä voitte lukea tarkempaa erittelyä aiheesta).

Edelliseen liittyen, ihannemiehelläni ei ole sitoutumiskammoa. Olen seurustellut pääosin enemmän tai vähemmän sitoutumiskammoisten miesten kanssa, ja vahvasti epäilen, että myös minulla saattaa olla taipumusta kyseiseen kammoon. Mutta ihannemies siis pitäisi mahdollisena jopa elämänmittaista kumppanuutta tai ainakin olisi valmis kokeilemaan, eikä menisi kauhusta veltoksi pelkästä ajatuksesta, että ehkä voitais olla yhdessä vielä ens vuonnakin.

Ulkonäön suhteen minulla ei ole muita kriteereitä kuin se, että mies tavalla tai toisella miellyttää minun silmääni. Hyvin monenlaiset miehet täyttävät ihannemiehen vaatimukset tässä suhteessa. Muistan joskus teinityttönä kuunnelleeni ihan silmät pystyssä vanhempaa serkkuani, joka luetteli oman silloisen ihannemiehensä ominaisuuksi: täytyy olla pitkä, tietyn väriset hiukset ja silmät, ja ehdottomasti pyykkilautavatsa. Korostan: minun ihannemiehelläni ei tarvitse olla pyykkilautavatsaa, minusta se kuulostaa pelottavalta ja epämukavalta. Fyysinen puoleensavetävyys on tärkeä ominaisuus ja epäilemättä seksielämän edellytys, mutta loppujen lopuksi sillä on aika vähän tekemistä ulkonäön kanssa. Ihannemies pitää tietysti minua äärimmäisen puoleensavetävänä naisena ja osaa myös ilmaista sen niin, että housut pyörii jaloissa. Ihannemies on myös seksuaalisesti riittävän itsevarma ja siitä syystä ihannemiehen kanssa seksielämä tietysti kukoistaa vuodesta toiseen! :D

Ihannemies on jaksanut lukea nämä kriteerit loppuun, täyttää ne kirkkaasti (ja omaa vielä muitakin häikäiseviä ominaisuuksia, joita en juuri nyt tullut ajatelleeksi), ymmärtää vihjeen ja kosaisee minua rohkeasti kommenttiloorassa. Jään jännityksellä odottamaan. :)