Matka-panique!!!

Olen lähdössä reilun viikon päästä maa- ja meriteitse Ranskaan reittiä Helsinki-Tukholma-Kööpenhamina-Köln-Pariisi-Rennes. Olen suunnitellut matkaa ideatasolla alkuvuodesta saakka, mutta kun pari päivää sitten aloin viimein selvitellä tarkempia juna-aikatauluja, huomasin olevani kauhusta kankeana.

Miten ihminen, joka on vielä yläasteella pelännyt joka päivä, että koulubussi kääntyy risteyksessä väärään suuntaan, voi saada päähänsä lähteä junalla Ranskaan, ja vieläpä ilman matkaseuraa???

Olen viimeisenä kolmena aamuna herännyt viiden-kuuden maissa piehtaroimaan sängyssäni, varmana siitä, että tulen tavalla tai toisella tuhoutumaan tulevan matkan aikana, ja siitä, että minun luonteenlaadullani ei missään, missään nimessä pitäisi koskaan edes suunnitella tällaisia reissuja.

Ihan tarkalleen ottaen en tiedä, mikä minua matkalle lähdössä hirvittää. Eksyminen? Junasta myöhästyminen? On ajateltavissa, että molemmista voi selvitä, jopa hyvin todennäköisesti.

Pelkoni on pohjimmiltaan täysin irrationaalinen. Tekisi mieli itkeä, kun ajattelen Pariisin metroa, ja kuitenkin olen jo 16-vuotiaana huristellut London Tubella ja kulkenut metrolla Moskovassa, vaikka hädin tuskin muistan venäläiset aakkoset. Tämä tunnetila muistuttaa minua siitä, kun olin kolmantena opiskeluvuotenani lähdössä vaihtoon Tromssan yliopistoon, ja olin etukäteen totaalisen kauhuissani, yhtä lailla tuntemattomasta syystä kuin nyt. Kun pääsin perille, en enää ollenkaan voinut ymmärtää, mitä olin pelännyt.

Välillä pääni kirkastuu, ja ajattelen sitä matkallaolon levollisuutta, ajatuksellista tilaa, joka minut valtaa junissa. Ja uskon, että juuri siksi, että tämä reissu herättää minussa perustelematonta pelkoa, minun kuuluu se tehdä.