Pas de panique

Tänään astun laivaan! Matkapaniikki hälveni jo viisi päivää sitten, kun nousin koti-asemalta Pendoliinoon rinkkani kanssa ja lähdin viikonvaihteeksi stadiin.

Vuodenaika on vaihtunut, on kesä, juhlimme lauantaina ihanan siskoni kolmikymppisiä, siskonpoikani on maailman rakkain, isä on huolissaan, miten selviän, äiti ei ainakaan tunnusta olevansa, tädiltä sain lainaan Pariisin kartan vuodelta 1979.

Tänään kevensin rinkkaa entisestään ja päätin lähteä reissuun tennareissa, jotka mielestäni sopivat interrail-imagoon, toisin kuin etukäteen maksetut lepopaikat yms. lisämaksut. Reppureissaajan habitustani häiritsee hieman vasemman jalkani vaivaisenluu, mutta ostin siihen apteekista läskilaastarin. Lisäksi rinkka saa oikean hartiani vihlomaan n. 200 metrin kävelyn jälkeen, mutta eikös tietty määrä kärsimystä kuulu matkantekoon?

Jos kokeneemmat Pariisin-kävijät haluavat jättää matkavinkkejä kommenttilooraan, niitä otetaan ilolla vastaan. Niin ja Bretagnen-kävijät myös.

Heippa!