Deittiraportti

Aikomuksenani oli raportoida nettideittailuni käänteitä hieman useammin, mutta nyt seuraa tiivistelmä tähänastisista saavutuksista:

Vaihdoimme aiemmin mainitun palomiehen kanssa valokuvia. Minuun teki tietysti vaikutuksen kuvassa näkyvä paloauto-miljöö sekä tulevan deittini yllä oleva palomiehen-vormu. (Noloa.) Kirjoittelimme lisää, palomiehellä oli mukavat jutut ja katsoin sormieni lävitse sitä, että noin joka kolmas lause päättyi kolmeen pisteeseen. Sitten sovimme hänen ehdotuksestaan tapaamisen ravintolaan. Hitto että jännitti! Ensirepliikkini oli jotain senkaltaista että "mua vähän ujostuttaa, hihi". Pääsin kuitenkin nopeasti tilanteen tasalle ja meillä oli oikein rento illallinen. Sain tietää hämmästyttäviä asioita palomiehen työstä, mm. sen, että palomiehet ovat myös ambulanssikuskeja. Siis jos jollain on sydänkohtaus, paikalle kiitää palomiehiä, ja uskokaa tai älkää, syöksysynnytyksissä kätilöinä toimivat palomiehet!

Aika lailla ensimetreiltä asti oli kuitenkin selvää, että palomies ei saanut minua syttymään, lempi ei leimahtanut jne. Muutama päivä tapaamisemme jälkeen sain sitten puserrettua viestin, jossa korostin sitä, kuinka mukavaa oli, mutta että minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että meitä ei ole tarkoitettu toisillemme (säälittävää - jos keksitte paremman muotoilun, kertokaa pliis). Sain niin ihanan vastausviestin ("joku onnellinen mies saa sinusta ihanan puolison" yms.), että epäilin hetken arvostelukykyäni, mutta päätin kuitenkin kovettaa sydämeni ja siirtyä eteenpäin.

Vaihdoin muutaman viestin erittäin hauskannäköisen ja muutenkin kiinnostavanoloisen sairaanhoitaja-miehen kanssa, joka kuitenkin lakkasi pian vastaamasta minulle. Oli siis oletettavasti löytänyt jonkun hyvännäköisen ja liikunnallisen mimmin vokoteltavaksi.

Tuorein deittini on esikoulunopettaja. (Olen ylpeä laajasta skaalastani - onko olemassa maskuliinisempaa ammattia kuin palomies ja toisaalta feminiinisempää ammattia kuin eskarinope?) Nyt olen joutunut perimmäisten kysymysten äärelle. Mitä minä oikein haluan? Mukavan, kiltin, tavallisen miehen, joka on selvästi kiinnostunut minusta ja jonka voisi hyvin kuvitella huolehtivaksi perheenisäksi? Yksikään viisari ei värähdä, kun sellainen olisi tarjolla. Kun taas ns. huono mies, johon on retkahdettu ja jolta on pakitkin saatu ja joka on kaikella tapaa todettu vääräksi vaihtoehdoksi, saa vieläkin sydämen hieman sykähtämään.

Yritin selittää siskolleni, miksi kiltti, mukava eskarinope ei kiinnosta. En osannut, mutta yritän uudelleen.

Ensinnäkin on tietysti se jonkinlainen olemukseen liittyvä vetovoima, jota joko on tai ei ole. Miehen ei tarvitse olla erityisen komea ollakseen puoleensavetävä, mutta jonkinlainen sex appeal on perusvaatimus. Toinen kysymys on se, voiko parin tapaamisen perusteella olla varma siitä, onko sitä vetovoimaa vai ei. En minä kaikkiin miehiini ole ihastunut ensinäkemältä. Tai no, melkein kaikkiin kyllä.

Toinen asia, jota arvosta todella paljon, on kyky itseironiaan. Se on osoitus itsetunnosta ja -tuntemuksesta, hyvästä huumorintajusta ja tietystä älykkyydestä. Jos joku on koko ajan ihan tosissaan niin eihän siitä mitään tule. Tai siis tulee tylsää.

Tämän kummempiin selityksiin en edelleenkään pysty. Kysymys kuuluu, miten kertoa mahdollisimman kauniisti, että olet oikein mukava, mutta.

Kysymys kuuluu myös, osaanko lainkaan tehdä oikeita valintoja mitä tulee rakkauteen.