Elokuun juhlaa
Jos kesäni oli onnellinen, on myös kotiinpaluu ollut sitä. Elän kuherruskuukautta pienen suloisen elämäni kanssa. Tämä kaupunki ja päivieni puitteet ovat niin kovin kotoisat.
Talomme on pysynyt viileänä, kuistilla kuusen varjossa on vilpoisaa istua pitkää aamua iltapäivään asti, ja helteisimpinä päivinä voi polkea paljain jaloin järvenrantaan, missä voi maata ruohikossa ja katsella koivunlatvoja tai autereisia saaria. Kellari on homeessa ja eteisessäkin haisee nykyään vähän pistävältä, mutta ovea ja ikkunoita voi pitää selällään ja antaa leppeän tuulen tulla koko talon läpi, ja kotiin tullessa kuistilta tai yläkerran makuuhuoneesta voi löytyä rakkaita naisia, entisiä asukkaita ja vanhoja ystäviä.
Kun menen kantabaariin, tunnen melkein puolet ihmisistä ainakin kasvoilta, ja baarissa istuviin vanhoihin rakastettuihinkin alkaa olla toverillisen lämmin suhde. Ja kun perjantaina istumme siellä Väärän rahan keikalla ja paikka on ammuttu täyteen ihmisiä, joista monet tanssivat välittämättä siitä, ettei tanssilattiaa ole ja lämpötila nousee neljänkymmenen asteen tienoille, tulee sellainen olo, että on tämä sitten baareista paras ja kaunein.
Kahtena loppukesän yönä olen valvonut aamuun asti. Pussikaljalla puistossa joogisesta elämästä keskustelemassa ja hippikommuunin vintillä soittajapoikien kanssa jatkoilemassa. Aamukuudelta heikoin jaloin kotiin. Nuoruus ei ole vielä kokonaan takanapäin.
Paheellisuuden vastapainoksi olen joogannut enemmän kuin aikoihin. Joogasalilla oli elokuun alussa ihanan Lindan kurssi, jonka aikana päivät asettuivat aamuharjoituksen ja iltatapaamisten ympärille. Välillä menin suoraan järvestä salille ja salilta järveen ja iltaisin halusin aikaisin nukkumaan. Sielussa ja ruumiissa oli lempeä olo.
Työ on pätkä, koti vuokrattu, perhe perustamatta, ja silti elämä on tuntunut aivan kokonaiselta. Mieli ei liiemmin havittele sellaista, mikä ei nyt ole tässä, ja on kuitenkin avoin sille, mitä tulee kohdalle. Ja vaikka tiedän, että kell' onni, se onnen kätketöön, kerron nyt, että minä tunnen itseni hyvin onnelliseksi.
Talomme on pysynyt viileänä, kuistilla kuusen varjossa on vilpoisaa istua pitkää aamua iltapäivään asti, ja helteisimpinä päivinä voi polkea paljain jaloin järvenrantaan, missä voi maata ruohikossa ja katsella koivunlatvoja tai autereisia saaria. Kellari on homeessa ja eteisessäkin haisee nykyään vähän pistävältä, mutta ovea ja ikkunoita voi pitää selällään ja antaa leppeän tuulen tulla koko talon läpi, ja kotiin tullessa kuistilta tai yläkerran makuuhuoneesta voi löytyä rakkaita naisia, entisiä asukkaita ja vanhoja ystäviä.
Kun menen kantabaariin, tunnen melkein puolet ihmisistä ainakin kasvoilta, ja baarissa istuviin vanhoihin rakastettuihinkin alkaa olla toverillisen lämmin suhde. Ja kun perjantaina istumme siellä Väärän rahan keikalla ja paikka on ammuttu täyteen ihmisiä, joista monet tanssivat välittämättä siitä, ettei tanssilattiaa ole ja lämpötila nousee neljänkymmenen asteen tienoille, tulee sellainen olo, että on tämä sitten baareista paras ja kaunein.
Kahtena loppukesän yönä olen valvonut aamuun asti. Pussikaljalla puistossa joogisesta elämästä keskustelemassa ja hippikommuunin vintillä soittajapoikien kanssa jatkoilemassa. Aamukuudelta heikoin jaloin kotiin. Nuoruus ei ole vielä kokonaan takanapäin.
Paheellisuuden vastapainoksi olen joogannut enemmän kuin aikoihin. Joogasalilla oli elokuun alussa ihanan Lindan kurssi, jonka aikana päivät asettuivat aamuharjoituksen ja iltatapaamisten ympärille. Välillä menin suoraan järvestä salille ja salilta järveen ja iltaisin halusin aikaisin nukkumaan. Sielussa ja ruumiissa oli lempeä olo.
Työ on pätkä, koti vuokrattu, perhe perustamatta, ja silti elämä on tuntunut aivan kokonaiselta. Mieli ei liiemmin havittele sellaista, mikä ei nyt ole tässä, ja on kuitenkin avoin sille, mitä tulee kohdalle. Ja vaikka tiedän, että kell' onni, se onnen kätketöön, kerron nyt, että minä tunnen itseni hyvin onnelliseksi.
7 Comments:
Onni ei kai tarvitse muita ehtoja kuin toisten ihmisten olemassaolo: ystävien, rakastettujen, työkaverien ja tuttavien ja mitä niitä onkaan. Materiaaliset puitteet ja tosiasiat eivät takaa tietyn perustason jälkeen onnea ollenkaan.
Ihanaa, että olet onnellinen. Höp, mitä sitä kätkemään... :)
Hei tikitys, näinhän se on. Olen viime aikoina tuuminut, että minulla ei tosiaan taida olla oikein mitään materiaalisia tavoitteita elämässäni. Ja tuo kaiken epävarmuus ja avoimuus kun tosiasiassa jatkuu vaikka rakentaisi elämäänsä millaiset pysyvyyttä tukevat puitteet. Rakkaiden ihmisten merkitys elämän mielekkyydelle on ylittämätön.
Velo, kultainen, tämä tuntuukin vaihteeksi hyvältä tämä onni. Kätkeminen ja salaisuuksien pitäminen eivät koskaan ole olleet vahvuuksiani, joten toitotettakoon tuntehet maailmalle. Onnenoloja sinullekin.
Minulla myös on juuri tänä kesänä ollut niiiin onnellinen olo, että se on tuntunut välillä melkein rikolliselta. Sitten olen taas muistanut, että juuri nyt ja juuri tästä pitää nauttia. Ihanaa että sinullakin!
Jospa, kävin blogissasi katsomassa onneasi, johon sinulla tosiaan näyttää olevan syytä! Olla rikollisen onnellinen, hih, kuvaa hyvin tätä meidän luterilaisen nöyrää kulttuuriamme. :)
Oi, oletan, että minut on mainittu tässä merkinnässä! Ihmettelinkin, miksi kellarin ovi on auki.
Paljastan täten kaikelle kansalle, että minä en ole ollut koko kesänä kovin onnellinen, mutta kun lukee muiden onnesta, uskoo, että sama on mahdollista itsellekin. Kiitos siis, ja onnesi jatkukoon!
Annainen, kyllä vain, sinä olet se kuistilta löytynyt rakas nainen. :) Minä olen vakuuttunut, että onnellisuuden tunnetta siunaantuu sinnekin ennen pitkää. Meinaan nääs kun ihminen on soudellut sellaisia synkempiä vesiä, niin keveämpi kulku tuntuu kahta iloisemmalta, tiedät varmaan.
Lähetä kommentti
<< Home