sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Illassa on lupaus kesästä

Kesäaika toi kevään tähän kaupunkiin. Ja lokit! Kun tiistai-aamuna poljin räntäsateessa joogasalille ennen puolta seitsemää, kuulin pilvien seasta kesän ääniä, valkeiden lintujen huutoja. Luulin kuulevani harhoja, sillä en erottanut tuppuraiselta taivaalta yhtäkään siivekästä. Mutta puolenyön aikaan kun lähdin kävelemään ravintolasta kotiin, kuulin ne jälleen. Lokit lensivät seljenneellä taivaalla, mustaa vasten, kesän linnut keskellä pimeää.

Hanget hupenevat. Kotipiha näyttää jokaisen päivän jäljiltä humahtaneen hieman alemmas. Polut ja porraskivet ovat paljastuneet lumen alta, ja Niksun pyörittelemien lumiukkopallojen jäljiltä pihassa on leveitä uria, joissa talvehtineet lehdet makaavat märkinä ja ruskeina.

Päivä valuttaa lumia, iltaisin mäkien sulavedet muuttuvat jäätiköiksi, jähmettyneiksi laavavirroiksi. Sulan maan haju osuu taas kasvoille samana kuin lapsuuden keväissä. Seinustoilta paljastuva kalvennut heinä heittää mieleen muistoja majaleikeistä, kevätrinteistä, kumisaappaiden keveydestä, hyppynarun napsahduksista asfalttia vasten.

Pyörä rullaa vaivattomasti kaduilla, joilta hiekoitussoran laahukset on pesty pois. Maailma on enemmän auki. Taivas kantaa valoa niin pitkälle iltaan, että sitä pitää päivitellä kerta toisensa jälkeen. Seitsemältä on valoisaa kuin päivällä, oli sitten aamu tai ilta.

Meidät on tänään virvottu ja varvottu kolmeen kertaan. Keittiön maljakossa on pajunkissoja, kirkkaita höyheniä, silkkipaperiruusuja. Ohranjyvät uinuvat vielä kevyen multakerroksen alla, mutta minun pitäisi ehtiä nähdä niiden oraat ennen kuin lähden pääsiäiseksi kohti oikeaa pohjoista, omaa ilmansuuntaa.