Bakkanaali

Meillä oli eilen Harakanpesässä kaupungin kuumimmat hipat. Vietimme koko yön mittaista Earth houria kymmenien kynttilöiden valossa, soitimme vinyylejä ja c-kasetteja ja notkutimme tanssilattian lautoja niin että kirjat putoilivat hyllystä. Minun huoneeni oli diskoteekkina: nurkassa oli kämppiksen upea vanha jaloilla seisova levysoitin, pöydällä minun säälittävä pieni kasettisoittimeni ja valaistuksena jouluvalosarja sekä punaisia kynttilälyhtyjä.

Kansaa ruoskivat tanssimaan dj Punisher (alias Hilla), edellisestä inspiraationsa saanut dj Punished, dj Protest, dj Adam, dj Esa, dj Pieksu, dj Jellona, dj Ailu sekä dj Amanuenssi. Viimeksi mainittu oli tosin vähän laiska ja soitti vain yhden biisin, jonka jälkeen hän totesi että ne loputkin sillä kasetilla on hyviä, antaa soida vaan. Kaikki muut hämmästyttivät meitä palauttamalla mieliimme ikivihreitä sävelmiä Nahkatakkisesta tytöstä Täti Moonikaan, Birdystä Bad boysiin, Tähtilampusta Perfect dayhin. Täällä soi Abba, Led Zeppelin, Kaija K., Aretha Franklin, Aki Sirkesalo, Banglesh, Vesa-Matti Loiri, Bryan Adams ja lukemattomat muut kuolemattomat kasari- ja ysäri-artistit. Ilta oli sarja nostalgia-orgasmeja. Useimpien biisien mukana piti huutaa ainakin kertosäe. Kurkku oli loppuillasta aika kipeä ja vasen isovarvas meni tanssista jotenkin sijoiltaan.

Valvoin yöllä kesäaikaan asti, tänään nukuin iltapäivään. Yöllä maa oli satanut rännästä valkeaksi, kämppikset oli heränneet kahdeksalta, tiskanneet ja lämmittäneet päiväsaunan. Nauroin ääneen sijoiltaan nostettua ovea, joka nojaili kämppiksen huoneen ovenkarmeihin. Kaikki muukin nauratti, Niksun huoneeseen lavastamani chill-out-lounge keinutuoleineen (jossa kukaan ei ehtinyt chillata), eteisen pöydällä tyhjien tupakka-askien vieressä kellottava kaalinpää ja vieraskirjan kirjoitus: "Voin lähtiessäni katsoa, huojuuko talo, kun jäätte tänne hyppimään. Ihanat."

Päivien tasaaja

Syksyisenä iltana viisi ja puoli vuotta sitten minä kuljin iltakävelylläni ison sinisen puutalon ohi ja ajattelin, että tuossa talossa haluaisin asua. Mietin, voisinko jättää postilaatikkoon ilmoituksen, että jos tämä talo kaipaa uutta asukasta, ottakaa yhteyttä. En tuntenut tässä kaupungissa vielä juuri ketään, mutta hyvät asiat, usein ne tunnistaa ensi silmäyksellä, hyvät talot ja hyvät ihmiset. Ja jos niin on tarkoitettu, ne talot ja ne ihmiset tulevat minun elämääni, niin kuin Sininen talo tuli ja kaikki ihmiset sen liepeillä.

Tämän aamun iltapäivään taittuneella brunssilla mietin taas ääneen, miten onnekas olen ollut, ahmin uuninlämpöistä sämpylää ja join espressoa, enpä olisi voinut arvata sinä syysiltana, että pääsen osalliseksi kaikesta tästä, krapulaisen seurueen yhteisymmärryksestä, onnellisesta vapinasta, viltin alle kippuraan nukahtamisen autuudesta, suurista ikkunoista paistavasta kevätauringosta, haikeudesta, joka kiertelee nurkissa, mutta ei oikein saa valtaa, sillä pian junat tuovat lapsia isovanhempien luota viikonloppuhoidosta ja kaksi pienintä vilistäjää kasvaa vielä äitinsä vatsassa ja siksi pitää jälleen yhdessä kerrata sideharsojen taittelua, ja oikeastaan kaikki on ennen muuta onnellista, vaikka jokin onkin päättymässä ja muuttolaatikoiden torni kasvaa huoneen nurkassa.

Elämä jatkuu, todistetusti. Kaikkien martona makaavien päivien, loputtoman penseyden, jopa kuoleman kaikenseisauttavan kauhun jälkeen se jatkuu, vastustamattomasti. Räystäät laulavat, yö jäädyttää pehmenneet hanget rapeiksi, polut kovettuvat liukkaiksi, lätäköiden hento riite sälähtää rikki askelten alla, ja muutaman ohikiitävän kuukauden ajan valoa on taas enemmän kuin pimeää. Maa kallistuu hitaasti suurta tähteä päin ja aurinko valistaa meille kasvonsa, ja se pimeä, se pohjaton pimeä, niin, se on vain tämän kierroksen kääntöpuoli.