Variksen kuu

Marraskuu on armelias kuukausi. Se ei esitä ihmiselle samanlaisia vaatimuksia kuin sydänkesän helteet tai säkenöivät keväthanget, joista pitää nauttia täysin siemauksin. Marraskuussa riittää, että siitä selviää.

Sen kauneus on hiljaista ohimenemisen kauneutta. Aronioiden raskaat mustat tertut. Tummanpuhuviksi muuttuneet pihlajanmarjat. Alastomiin puihin unohtuneet omenat, kuin joulupallot oksien kärjissä. Maitohorsmien harmaantakkuinen villa.

Marraskuun päivä on variksenvärinen. Iltaisin pimeä painautuu ikkunoita vasten säälimättömänä ja ylitsepääsemättömänä. On vain oltava sen sisällä, annettava maailman tulla ahtaammaksi.

Eilen kävin pitkästä aikaa kävelyllä, katselin syksyn ja talven väliin pysähtynyttä luontoa, mietin omaa hitauttani ja sitä, että marraskuu oikeastaan sopii minulle hyvin.

**

Jälkikirjoitus: Luin huvikseni läpi kaikki Hillan historian marraskuussa kirjoitetut tekstit. Nolostuin hieman, kun huomasin, että olen jo kahdesti aiemmin verrannut puihin jääneitä omenoita joulupalloihin. Ja tällä kolmannellakin kerralla olin ihastunut keksimääni vertaukseen. 

Vanhoja kirjoituksia lukiessa tuli haikea olo. Hilla on ollut niin paljon enemmän elossa aiempina vuosina. Nyt olen jotenkin vieraantunut täältä, missä aiemmin olin kotonani. Bloggerin asetuksetkin ovat muuttuneet niin, että pitää aina vähän aikaa etsiskellä Uusi teksti -komentoa...

Haluaisin taas ottaa Hillan omakseni.