Tunteita
Tunteet ovat johdattaneet minut ostamaan hammasharjoja asuntoihin, joissa olen viettänyt vasta muutamia öitä. Ne ovat saaneet minut pakkamaan pienen mustan reppuni ja astumaan viikko toisensa jälkeen perjantai-iltapäivän Pendolinoon. Ne ovat riistäneet minut aamuyöllä lämpimästä sängystäni pyörän selkään, humaltuneen runoilijan syliin. Ne ovat saaneet minut itkemään rähmälläni Uuden ylioppilastalon ylimmän kerroksen aulan lattialla kesken kirjallisuudenopiskelijoiden bileiden ja juoksemaan sukkasillani hankeen ulvomaan uuden vuoden ensimmäisenä yönä Hailuodossa. Ne ovat kuristaneet kurkkuani katsoessani kuvaa lintumiehen vastasyntyneestä tyttärestä, jolla on samanlainen ylähuuli kuin lintumiehellä. Ne ovat pilanneet yhden Mari Boinen konsertin, jonka aikana olen vain sydän levottomana etsinyt sitä yhtä harmaata luhkaa ja ruskeita silmiä vellovasta yleisömerestä. Niiden vuoksi olen juonut pullollisen punaviiniä kuunnellen Cranberriesin Emptyä ja vuodattaen katkeria kyyneleitä päiväkirjani lehdille. Niiden vuoksi olen istunut Aurajoen rannalla vollottaen puhelimeen, että miksi minä aina onnistun rakastumaan vääriin miehiin?
Kokemukseni mukaan tunteisiin ei pääsääntöisesti ole liiemmin luottamista.
Ja jostakin ne aina uudelleen hiipivät mielen sopukoihin, ja jonakin iltana sitä vain huomaa, että mikäs tämä on, lämmin hahmo keskellä syäntäni.